Digikko

Yhä vähemmän mediatyöläisiä ja enemmän markkinointi-ihmisiä

Neljännes amerikkalaisista media-alan työpaikoista on kadonnut vuoden 2000 jälkeen, kertoo Yhdysvaltain työvoimaviranomaisten raportti. Vuonna 2007 mediatyöläisiä oli vähemmän kuin kertaakaan aikaisemmin viimeisten 15 vuoden aikana.

Syy tähän on Ad Agen artikkelin mukaan hyvin raadollinen: Mainostajat eivät tarvitse medioita yhtä paljon kuin aikaisemmin.

Internetin noustua osaksi ihmisten arkea on perinteisen massamarkkinoinnin valta-asema alkanut horjua. Mainostajien ei  tarvitse tukeutua vain medioihin oman viestinsä välittämiseen, vaan hakukoneiden ja keskustelun aikakaudella hyvät esimerkit löytyvät myös toista kautta. Tulojen pienentyessä on yhä useamman mediatyöläisen kohtalona ollut irtisanominen.

Samalla kun mediasta palkkaa nostavien määrä on vähentynyt, on markkinointia tekevien määrä kasvanut. Vuonna 2007 markkinoinnin parissa työskenteli enemmän amerikkalaisia kuin koskaan.

Kehityksen taustalla on lienee markkinointiviestinnän suuri muutos, joka siirtää painopistettä massamarkkinoinnista vuorovaikutukseen ja keskusteluun. Erilaista konsultaatiota tarjoavien yritysten määrä on kasvanut, kun yrityksissä pohditaan miten ihmisiä voidaan tavoittaa ja osallistaa aiempaa paremmin.

Markkinointikonsulttien kärkikastiin kuuluva Joseph Jaffe ei säästele sanojaan uusimmassa kirjassaan Join the conversation (Amazon.com), jossa hän haastaa yrityksiä ymmärtämään muuttunutta maailmaa.

30 sekunnin tv-mainosten tyrmäämisen jälkeen Jaffe hyökkää entistäkin voimakkaammin massamarkkinoinnin kimppuun. Haavekuvia tarjoavan mielikuvitusmaailman sijaan Jaffe haluaisi yritysten keskittyvän tuotteidensa parantamiseen, asiakaspalvelun kehittämiseen ja aktiviiseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa.

Jaffen mielestä asiakaspalvelu on parasta markkinointia yritykselle. Tuhottomia euromääriä markkinointiin kylvävät yritykset hoitavat aidot asiakaskontaktit usein huonosti.

Markkinointi pyrkii herättämään ihmisten kiinnostuksen, mutta jos ihmiset oikeasti kiinnostuvat ja aktivoituvat esimerkiksi verkossa, ei yrityksillä ole resursseja vastata tähän. Ainakin itse koen tässä asiassa piston sydämessäni, enkä usko olevani ainoa.

Mutta mitä käy medialle, jos Jaffen keskusteluun ja yhteistyöhön perustuva markkinointimalli oikeasti valtaa alaa?

Kuinka moni tulee enää kymmenen vuoden kuluttua saamaan palkkanauhansa mediataloilta, jos (tai kun) markkinointi ohittaa mediat vielä nykyistäkin useammin? Tähän kannattaisi valmistua jo etukäteen, eikä vasta sitten, kun on pakko.

- - -

Sain Jaffen kirjan luettavaksi hänen bloginsa kautta, ja jotta lukemisen ilo ei jää vain minulle, laitan myös itse kirjan kiertämään. Ensimmäinen lukuinnokas bloggaaja ilmoittautukoon kommenttiosioon, sillä ehdolla että olet myös itse valmis laittamaan kirjan eteenpäin.

Vai että rekisteröintinumero Areenaan?!

Täytyy sanoa, että itsellänikin hypähti sydän jotakuinkin kurkkuun, kun luin eilen illalla pikaisesti HS:n uutisen Yleisradio rajaa verkkopalveluaan tv-maksun maksaneille.

Ensireaktion jälkeen tavasin uutisen parikin kertaa, ja tajusin, että voihan asian toki näinkin ilmaista, mutta hieman tarkoituksenhakuista, eli myyvää, valikointia on tässä harjoitettu.

"Ensi vuoden alusta Ylen Areena -palvelun käyttöön tarvitaan rekisteröintinumero, jonka saavat vain tv-maksunsa maksaneet. Areena on palvelu, jossa ohjelmia voi katsoa ja kuunnella sen jälkeen, kun ne on lähetetty televisiosta tai radiosta. Lisäksi Areenassa on Elävä arkisto."

Tämä on sikäli väärin, että palvelun käyttöä varten ei aina tarvitse rekisteriöintinumeroa. Areenaan pääsevät kaikki ja suurin osa sisällöstä on kaikkien katseltavissa ja kuunneltavissa aivan kuten nytkin.

TV-maksun on suunniteltu avaavan sisältöä tätä laajemmin. Osa YLEn ohjelmistosta - mahdollisesti esimerkiksi erityisesti Areenaa varten hankittua ohjelmistoa - on saatavilla vain "kanta-asiakkaillemme".

Viestinnällä on tapana epäonnistua usein, mutta onneksi tämä uutinen ei pitänyt paikkaansa. Jos olisi, olisin varmasti irtisanoutunut saman tien.

Virtuaalisia ja fyysisiä jakelukanavia

Istuin innosta piukkana alkuviikon BBC:llä. Olin suunnitellut bloggaavani läpi EBU:n nettiryhmän seminaarin, mutta eihän kokoushuoneessa tietenkään ollut nettiä. Siitä olisi ehkä voinut päätellä jotain.

Muutamista äärettömän mielenkiintoisista ideoista ja case-esimerkeistä huolimatta kaiken läpi paistoi, että huoneeseen olivat kokoontuneet televisio- ja radioihmiset puhumaan netistä.

Tajusin vasta tänään, että osin keskustelu oli kuin toisintoa viime vuosituhannen lopun netti-innon ajoilta.

Tuolloin netti nähtiin usein ennen kaikkea jakelukanavana, jonne dumpattiin ja copy-pastetettiin esitetekstit, kuvat, tiedotteet ja muut.

Nyt tuo samainen jakelukanava-ajatus kukoistaa voimakkaana, mutta dumpattavat sisällöt ovat vain vaihtuneet kuvista ja teksteistä videoiksi ja audioiksi. On kuin toisaalta oltaisiin ymmärretty netin tärkeys, mutta silti haluttaisiin jatkaa vain kuten aina ennenkin.

Ohjelmat ovat toki tärkeitä, ja hyvät ohjelmat tulevat keräämään paljon katsojia myös netissä.

Oma Areenammekin toimii mainiosti yhden viikon katseluarkistona, mutta pitkät, toisiin medioihin suunnitellut ohjelmat eivät ole netin kannalta välttämättä kaikkein toimivin formaatti.

Oikeusneuvotteluja tulee toki jatkaa niin, että kaikki ohjelmisto voisi olla ihmisten katseltavissa ja kuunneltavissa myös verkossa. Nyt vain tuntuu kuin tämä oikeus- ja jakelutaistelu hukuttaisi alleen verkon ehdoilla tehtävien sisältöjen kehittämisen ja tuottamisen tärkeyden.

Tai ehkä minä olen vain kärsimätön ja haluan saada kaiken heti. Paitsi iPhonen. Minulle riitti kurkistelu fyysisen jakelukanavan ikkunan takaa:

Miehistä ja naisista

Yritän parhaillani kuunnella itseäni radio-ohjelmassa. Se on yllättävän outoa, vaikkei kerta olekaan ensimmäinen. Kyseessä on Kaapin paikka -ohjelma, joka kuultiin tänään YLE Radio 1:ssä.

"Kun tietokoneet tulivat, ne olivat mitä teknisimpiä laitteita. Korkeasti koulutetun valkoisen miehen laitteita. Mikä on tietokoneen sukupuoli nyt? Onko teknillisyyden aura hälvennyt? Kaapin paikkaa hakevat tänään toimittaja Eve Mantun seurassa arjen sosiologi Riitta Nieminen-Sundell ja internet-asiantuntija Pirkka Aunola."

Pitää kuunnella ja täydentää tänne ne kaikki asiat, jotka unohdin kertoa ohjelmaa nauhoitettaessa. Aihepiiri oli niin laaja, ettei kaikkea tärkeää muistanut tai ehtinyt sanoa.

Kiitokset Riitalle ja Evelle mukavasta keskustelusta! Toivottavasti hyvä henki välittyy myös ohjelmassa. Jutun voi kuunnella myös YLE Areenassa.

Päivittäiset uutiset tippumassa arkirutiinien ulkopuolelle?

Päivän surfailu johti Harvardissa juuri julkaistun Young People and News -tutkimusraportin (pdf) ääreen (via Micropersuasion).

Nuorten uutiskulutusta käsittelevää raporttia on toki paras lukea amerikkalaisten voimakas televisiokulttuuri takaraivossa, mutta löytyypä siitä erittäin mielenkiintoisia havaintoja meillekin.

Merkittävää on se, ettei suurella osalla amerikkalaisnuorista ole uutisten seuraamisrutiinia.

Uutisia kulutetaan sattumanvaraisesti ja usein hyvin kevyesti. Päivittäiset uutiset ovat pudonneet arkisten rutiinien ulkopuolelle ja kaikkinensa nuoret kuluttavat uutisia merkittävästi vanhempiaan vähemmän.

Huoli amerikkalaisnuorten yleistiedosta on raportin mukaan oikeutettu. Nuorten aikuisten tietotaso ajankohtaisista aiheista ja politiikasta on paljon vanhempia sukupolvia matalampi. Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten ikä ei ollut merkittävästi selittänyt tietotason eroja toisin kuin nyt.

Onko verkko sitten syyllinen tähän uutisrappioon? Kyllä ja ei.

Internet on uutistoiminnan kannalta aidosti kasvava ja merkittävä media, sillä siellä vietetään  paljon aikaa. Huomattavaa on kuitenkin se, ettei netissä vietetty aika suoraan tarkoita lisääntyvää uutiskulutusta samassa mediassa.

Verkko ei näytä opettavan uutisrutiinia niille surfareille, joilta uutisten seuraamisen rutiinit muutenkin puuttuvat. Valintoja täynnä oleva verkko tukee ennemmin jo opittuja tottumuksia ja mieltymyksiä kuin opettaa uusia.

Tässä mielessä netti näyttää tietä muille medioille. Median kuluttaminen on muuttumassa henkilökohtaisemmaksi. Kotona on useita televisio- ja radiovastaanottimia, jokaisella omat tietokoneet ja henkilökohtaiset mp3-soittimet.

Ihmiset oppivat jo nuoresta pitäen valitsemaan itseään kiinnostavat sisällöt. Vaikeat ja monimutkaiset uutiset on helppo ohittaa, mutta Anna Nicole Smithin kuolinuutinen kyllä tarttuu haaviin verkon sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Raportti ennustaa, että ihmisten mediakäytön erikoistuiminen tulee jatkumaan:

"A person might read the newspaper for its public affairs coverage, watch television for its entertainment programs, and use the Internet for gaming and social interaction, or any of a dozen other content and medium combinations."

Tämä on tärkeä huomio siksi, etteivät nuoret aikuiset raportin mukaan seuraa uutisia heidän vanhempiensa tavoin useasta eri mediasta. Uutisten seuraaminen yhdessä mediassa ei ennusta uutiskulutusta toisessa mediassa niin voimakkaasti kuin aiemmin.

Verkossa innokkaasti surfaavat amerikkalaisnuoret eivät siis näytä automaattisesti siirtyvän verkon uutispalveluiden käyttäjiksi, vaan merkittävälle osalle televisio on vieläkin se tärkein uutisväline. Netin lopullista läpimurtoa täytyy tutkimuksen mukaan yhä odottaa - mutta se on kyllä tulossa.

Mielenkiintoinen huomio on myös se, että raportin laatineen Thomas E. Pattersonin mukaan tutkimukset ovat aiemmin yliarvioineet sanomalehtiä uutiskulutuksessa. Vaikka monet lukevatkin lehtiä, prosentuaalisesti merkittävä osa (68 %) on vain selailijoita, joiden haaviin merkittävät uutisaiheet eivät lehden sivuilta tartu.

Radiota on tutkimuksen mukaan taasen aliarvostettu uutismediana. Musiikin välissä kuultavat uutislähetykset ovat monille nuorille paljon merkittävämpi tapa pysyä ajan tasalla kuin aiemmin on ajateltu.

Kaikki tulokset eivät varmasti istu suomalaiseen printtikulttuuriin.

Itse uskon kuitenkin erityisesti medioiden henkilökohtaistumisen ja erikoistumisen pätevän hyvin myös täällä.

Nettistriimit nostamaan radioita?

Samaan aikaan täällä ja muualla:

Kaupalliset radioasemat avasivat tänään rinnakkaislähetyksensä Internetissä. Teosto ja Suomen Radioiden Liitto pääsivät sopimukseen musiikkikorvauksista. [Taloussanomat]

Proving once again the strength of the Internet for brining together people of like mind to take action, the regularly scheduled programming of millions of Internet radio listeners will be interrupted today when tens of thousands of U.S. webcasters observe a national Day of Silence. [whatsnextblog.com]

On mielenkiintoista katsoa nostavatko nettistriimit suomalaisten radiokanavien suorastaan ankeita kävijämäärätilastoja. Voisiko tämä jopa kannustaa kanavia kehittämään verkkopalveluitaan, vai tyytyvätkö he siihen, että simulcasting pelastaa? Se on ainakin varmaa, että 2020 radio on varmasti jotain muuta kuin nyt!

Mutta laitanko nyt sitten päälle Radio Novan, Iskelmäradion, Voicen,  NRJ:n, Radio Helsingin vai jonkun YLEn kanavan?

Itse toivoisin striimilistalle pikaisesti Groove FM:ää. Siihen saakka suosittelen ehdottomasti valitsemaan X-ryhmää on demandina - ja kyllä tätä muidenkin musiikkiohjelmien listaa kelpaa ylpeästi esitellä!

Vaativimmat ja vähiten vaativat mediat

Olen jostain mystisestä syystä ollut lähes koko vuoden 2007 puolivauhtinen, aivan konkreettisesti. Näin voimien palattua on hyvä katsoa taaksepäin ja listata henkilökohtainen puolikuntoisen ihmisen mediakarttani, toisin sanoen mitkä ovat vaativimmat ja mitkä vähiten vaativat mediat.

Eli tässä siis lista siitä, missä järjestyksessä luovuin medioista, kun kroppa ei toiminut täydellä teholla, eikä mielikään ollut valmis vastaanottamaan uutta:

1. Kirjat. Ei pystynyt, ei sitten millään. Mielikuvitus ei laukkannut tarpeeksi nopeasti ja keskittymiskyky oli nollassa, joten kirjoista oli luovuttava aivan ensimmäisenä. Tällä viikolla tartuin tosin ensimmäistä kertaa kirjaan, kiitos Kanervalle Uudesta ulkokultaisen käytöksen kirjasta!
2. Blogit. Aivan liian paljon uusia ajatuksia, joiden sulattaminen olisi vienyt liikaa voimia. Oli pakko jättää väliin myös kirjoittaminen, koska uusia ajatuksia ei syntynyt millään.
3. Sanomalehdet. Jätin jopa iltapäivälehdet väliin, tosin vain siksi, että energiani riittivät ainoastaan iltapäivälehtien sisällöstä vihaiseksi tulemiseen. Suosittelen IS- ja IL-paastoa kaikille, vaikkei voimien riittämisestä olisikaan huolta.
4. Radio. Lähetysvirtaradio pysyi mukana väsyneimmätkin hetket, mutta tiukat toimitetut ohjelmat oli pakko jättää väliin. Niinpä iPodini on vieläkin täynnä tilattuja ohjelmia, joita voisin nyt kuunnella, jos soittimen virtapiuha ei vain olisi kadonnut hääjuhlissa...

Kaikkein vähiten vaativimmiksi, eli väsyneenäkin vastaanotettaviksi medioiksi päätyivät omalla listallani televisio ja netti - kunhan vain vältteli niiden vähänkään älyllisempää sisältöä.

Epämääräisen pujottelun 50 televisiokanavan välillä (yllättävän monelta tulee aina tekstiviestiohjelmia ja tosi-tv:tä samaan aikaan) voitti ainostaan YouTube, tuo mainio lähetysvirtatelevisio, joka puristaa kaiken muutaman minuutin sieviin slotteihin.

YouTubessa erityisen hyvin toimi päivän katsotuimpien videoiden lista. Sen kun surfasi läpi, sain olla täysin varma siitä, etten minä tainnut olla ainoa väsynyt ihminen tässä maailmassa.

Radio, sanomalehdet ja kirjat ovat jo nousseet takaisin listalleni, blogien aika on nyt. Television voisin oikeastaan luovuttaa jollekin vähän väsyneemmälle.

Mikä media kuolee seuraavaksi?

Sanomalehdet ovat olleet kuolemassa jo pitkään. Televisio kuopataan 10 vuoden sisällä. Joku on varmasti jo haudannut myös internetin.

Apokalyptisten ennustusten keskellä törmäsin brittiläisen professori-kolumnisti-bloggaja John Naughtonin oivaltavaan Our changing media ecosystem -artikkeliin Communications, The Next Decade -kirjassa (jo toinen kirjamerkintä kahden päivän sisällä!).

John Naughtonin mukaan yksi nykyisen median muutoksen ymmärtämisen este on se, että muutosta pyritään kuvaamaan perinteisen taloustieteellisen ajattelun avulla.

Taloustieteellinen tutkimus pohjautuu niukkojen resurssien jakamiseen. Resurssien siirtyminen toisaalle on automaattisesti muualta pois. Mutta mediakentän muutoksessa ei tällä hetkellä ole kyse vähistä resursseista, sillä resursseja on enemmän kuin koskaan.

Naughton ehdottaa toimvammaksi ajatuskehikoksi ekosysteemiajattelua (joku paremmin biologiasta perilläoleva voi korjata käännöksessäni mahdollisesti olevia virheitä), jossa organismeja ovat broad- ja narrowcast-televisio, elokuvat, radio, printti ja internet.

Ekosysteemi on dynaaminen järjestelmä, jossa elävät organismit ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa ja ympäristönsä kanssa. Välillä organismit metsästävät toisiaan, kilpailevat ruoasta tai elävät symbioosissa, kuten mediatkin.

Kuten muutkin ekosysteemit, myös mediaekosysteemi on jatkuvassa muutoksessa. Se pyrkii aina tasapainoon, sitä kuitenkaan koskaan saavuttamatta, koska jo pienet muutokset järkyttävät tasapainoa.

Naughtonin mukaan Sanomalehdet kuolevat -ennustukset perustuvat kaupalliseen ajatteluun, jossa myös mediamaailma nähdään markkinoina ja markkinaosuuksina.

Tosiasia näyttää olevan kuitenkin se, etteivät mitkään uudet ja merkittävät viestintäteknologiat ole tähän mennessä vielä kuopanneet aiempia. Televisio ei tappanut radiota, eikä netti ole kuopannut sanomalehtiä, mutta ekosysteemiä nämä uudet välineet ovat kyllä muuttaneet.

Tästä ekosysteemin muutoksesta on Naughtonin mukaan hyvänä esimerkkinä 50-luvun Iso-Britannia. Televisio selätti nopeasti sanomalehdet merkittävimpänä uutislähteenä, ja tämä pakotti sanomalehdet muuttumaan.

Muutos ohjasi sanomalehdet kahteen eri paikkaan ekosysteemiä. Iltapäivälehdet löysivät oman paikkansa television ja populaarikulttuurin parasiitteina, kun taas perinteiset sanomalehdet lähtivät yhä tiukemmin uutiskommenttien ja -analyysien tielle.

Ekosysteemi on tosiaan jatkuvassa muutoksessa, josta hyvänä esimerkkinä on HS:n päätoimittaja Reetta Meriläisen blogimerkintä lehden lauantaisin ilmestyvästä viihde- ja julkkispainotteisesta sivusta. Sanomalehdet etsivät jatkuvasti uutta ekologista lokeroaan siinä missä muutkin mediat.

Ekosysteemiajattelun toimivuudesta huolimatta taloustieteellinen ajattelu pätee siihen, että vaikka mediaa tulisikin enemmän, ei ihmisten aika lisäänny. Siinä on se jäljelle jäävä niukka resurssi.

Toisaalta, kuolivathan dinosauruksetkin. Siihen meni kyllä aika pitkä aika.

Radio laskee, nettistriimaus nousee

Jenkkinuoret, nuo multi-tasking -mestarit sisällyttävät Bridge Ratings'in tutkimuksen mukaan yhtäaikaiseen mediavalikkoonsa yhä vähemmän radiota. Vuodesta 2004 vuoteen 2006 radion osuus tippui lähes 4,5 prosenttiyksikköä. Samaan aikaan myös television osuus koko mediakulutuksesta tippui 3,7 prosenttiyksikköä.

Voittajapuolelle 15-24-vuotiaiden mediapaletissa päätyivät internet (+3,8 %-yks.) ja mp3-soittimet (+3,3 %-yks.).

Tiedä sitten onko audiovisuaalisen viestinnän vastaanottokyky vakio, sillä tutkimuksen mukaan 24 % nuorista sanoi vähentäneensä television katselua, kun taas 22 % sanoi lisänneensä nettivideoiden katselua merkittävästi.

Kun Bridge Ratings'in tiedotetta lukee eteenpäin, tulee jälleen kerran mieleen se, kuinka välinelähtöinen tutkimus voi olla harhaanjohtava.

Samainen radiota alaspäin painava tutkimus nimittäin kyseli myös nuorten musiikin kuuntelemisesta.

Siinä missä vuonna 2004 vain 9,7 % ikäluokasta kuunteli nettistriimejä, luku oli vuoteen 2006 mennessä kasvanut jo 34,5 prosenttiin. Luulisi siitä pienen osan hyödyttävän myös perinteisiä radiokanavia.

Jos minä saisin toivoa, niin yksikään monimediallinen tutkimus ei saisi jättää nettiä vain kokonaislukujen varaan.

Netin roolia ja merkittävyyttä ei onneksi tarvitse enää todistella kovin painokkaasti, joten minuuttimääriä olennaisempaa olisi syventää tietoa siitä mitä ihmiset netissä oikeasti puuhaavat.

Unohdettu radio

Pohjoismaisten nettikollegoiden tapaaminen sisälsi paljon naurua, ironiaa, ideoidenvaihtoa ja kritiikkiäkin. Päivien ytimessä olivat yleisradioyhtiöiden uutiset, joten pinnalle nousivat varsinkin verkko, videot ja äänen antaminen myös muille kuin toimittajille. Kaksi päivää avointa keskustelua ilman aikataulupaineita teki hyvää.

Perjantaina iltapäivällä tajusin yhtäkkiä yhden asian. Tällä hetkellä keskustelu medioista pyörii paljon television, netin ja printin ympärillä. Radio tuntuu jäävän helposti keskusteluiden ulkopuolelle.

Radiothan lähtivät oikeastaan vastaamaan digitaalisuuden tuomiin muutoksiin jo varhain. Suomessakin nettiradiot saivat kukoistaa, mutta nyt tekijänoikeuskysymykset ovat hiljentäneet suurimman osan kotimaisista verkkoradioista.

Puhesisällöissä YLE on vahva verkossakin ja vapaaehtoiset pioneeritkin tekevät hyvää jälkeä. Mutta siitä huolimatta katselen kateellisena esimerkiksi SR:n ja DR:n nettiradiovalikoimia: Puheen lisäksi musiikkia ja kokonaan nettiin räätälöityjä radiokanavia.

Ehkä radio jää keskusteluiden ulkopuolelle siksi, että se on jo monilta osin siirtynyt on demand -aikaan paljon muita perinteisiä medioita aikaisemmin. Sääli vain, että Suomessa tämä ei täysin onnistu.

Minäkin kuuntelen Pandoraa silloin, kun pelkkä puhe ei rentouta.