Digikko

Aktiivisuus yhdistää nuorten nettimedioita

Asmunder heitti minulle jatkokysymyksen nuorten netin käytön kasvua koskevaan juttuun:

Taloustutkimuksen uusin tutkimus selvitti vastaavasti suomalaisten
10-17-vuotiaiden nuorten verkkobrändien tuntemusta ja arvostusta. Tähän
liittyen olisikin mielenkiintoista kuulla, mitä ajatuksia sinulla,
Pirkka, internet-markkinoinnin näkökulmasta herää seuraavaa
top-10-listaa katsoessasi.

Lista ei ainakaan itseäni yllätä. Tuo nuorten tuntemien verkkobrändien lista on monellakin tapaa sellainen, minkälaiseksi uskon meidän vanhempienkin arvostamien brändien listan pikkuhiljaa muodostuvan. Itse kiinnittäisin huomion muutamaan asiaan.

Ensinnäkin, iso perinteinen mediabrändi ei takaa suosiota verkossa. Monet isommat firmat ovat tähän tuudittautuneet, olettaen että julkaisemalla perinteisen median sisällöt netissä he voisivat rakentaa verkkobrändejä.

Tämä lista näyttää onneksi, että näin ei ole. Listalla menestyvät verkkobrändit on rakennettu verkon mahdollisuuksia hyödyntäen. Menestyvän verkkobrändin voi rakentaa vain kehittämällä ja panostamalla elämykselliseen sisältöön.

Toiseksi, listan brändejä yhdistää kuluttajien aktiivisuus. Verkkoon ei tulla enää entiseen malliin vain hakemaan tietoa, vaan sinne tullaan itse toimimaan, tekemään, etsimään ja viihtymään. Kaikki listalla olevat verkkobrändit ovat aktiivisen netin airueita ja useimmat niistä toimivat myös sosiaalisina medioina.

Mainostajalle tämä lista on myös iso haaste. En usko, että näissä aktiivisissa medioissa on välttämättä kovin järkevää tehdä perinteistä keskeyttämismainontaa. Näihin medioihin tullaan toimimaan ja mainostajan olisi päästävä mukaan tähän tekemiseen.

Esimerkiksi Googlessa ja Habbo Hotellissa tällainen markkinointilogiikka jo toimii, mutta muidenkin suosittujen nettimediabrändien olisi mietittävä tällaisia ratkaisuja.

"Siellä on jopa 8-luokkalaisilla omia blogeja..."

Valtamedia on viime aikoina piikitellyt blogeja. Vähät siitä. Todellinen ongelma saattaa olla sen sijaan yleinen asenne digitaalisia medioita kohtaan ja joidenkin toimittajien oma, vajavainen medialukutaito. Tämä tuli ainakin tänään mieleen, kun luin MTV3:n uutissivuilta Tarkka Uutissilmä -kilpailusta kertovaa juttua.

Jos juttu on Tarkka Uutissilmä -kilpailuun osallistuneen ala-asteikäisen kirjoittama, voin antaa anteeksi sen kielioppivirheet ja käsittämättömät Ja sitten tämä yhdistelmä, että kun on video ja nettisivut, että ne tukevat toisiansa ja molemmat olisivat hyvät, sanoo opetusneuvos Pirjo Sinko Opetushallituksesta -lauseet.

Ennen kaikkea jäin ihmettelemään haastateltavien käsittämättömiä kommentteja, joista tässä yksi:

"- Kyllä he osaavat tehdä sinne järkeviä sisältöjä hirmu hyvin, että siellä on jopa 8-luokkalaisilla omia blogeja ja oli osattu laittaa sinne äänestyksiä ja liikkuvaa kuvaa ja ääntä, sanoo MTV3:n uutisten tuottaja Sami Ruokangas."

Jutun läpi paistaa alentava sävy: Että ihan voivat nuoretkin olla järkeviä ja osata vaikka mitä!

Huvittavaa oli se, että jutusta linkitetään ainoastaan Saara Rantasen uutisjuttuun. Jos kerran netti on Ruokankaan määritelmän mukainen syventävä media, olisiko juttua voinut syventää vaikkapa laittamalla linkkejä kilpailutöihin?

Kannattaisikohan edes miettiä mitä sitä aihetta, josta kirjoittaa? Samalla voisi alkaa opetella kaikkia niitä juttuja, joita jopa kahdeksasluokkalaiset osaavat tehdä.

Päivitys 1.12. Tuija tarttui omassa blogissaan kirjoituksestani juuri siihen asiaan josta en kiireen (seli-seli) vuoksi eilen merkintääni kirjoittanut.

Uutisen mukaan MTV3:n logiikka menee niin, että uutinen on oikea uutinen vasta silloin kun se näytetään televisiossa. Netti ei tämän logiikan mukaan voi olla uutismedia, vaan sen tehtävänä on ainoastaan tarjota syventävää tietoa.

Totta kai netillä kannattaa tarjota syventävää tietoa (tätäkään eivät nykytoimijat oikeasti hyödynnä hyvin), mutta olisiko sen roolin määrittäminen näin kapoiseksi yksi syy siihen, että monien mediatalojen verkkopalvelut eivät vielä ole tuottavia?

Kuten Tuija sanoi, myös itse verkosta voisi tehdä toimivan kokonaisuuden. Eiköhän esimerkit maailmalta näytä, että verkkokin voi olla uutismedia, jopa ihan itsenäisenä.

Tulisiko blogimaailmaan opettaa?

Tämän aamuinen Hesari kirjoitti kuluttajasivuillaan (lukeminen maksullista) siitä, mitä yrityksiä yksittäiset kuluttajat boikotoivat ja miksi. Tiedän, että yhdessä jutussa ei voi käsitellä kaikkia asiaan liittyviä asioita, mutta ihmettelen silti, miten tällaisen jutun voi nykyisin tehdä huomioimatta internetin mukanaan tuomia vaikutuskanavia.

Jutussa kuluttajatutkimuskeskuksen tutkija Eva Heiskanen sanoo: "En tiedä, onko boikotti kovin tehokas, jos se ei tule yrityksen tietoon. Pitäisikö kirjoittaa kirje, mistä on ärsyyntynyt?" Voi kirjoittaa, mutta yhä useampi ei mieti, mitä pitäisi tehdä, vaan suuntaa lähes automaattisesti nettiin.

Huonoista tuotteista ja palveluista sekä epäilyttävistä yrityksistä keskustellaan joka puolella. Uskoisin, että ensimmäiset ajatukset ostoboikoteista lähtevät yhä useammin leviämään netistä. Ei tarvitse kuin vaikka katsoa Suomi24:n keskustelua Sonyn cd-levyn kopiosuojausohjelmasta tai Tallinkin jätepäästöistä. Siellä testataan ja katsotaan, saako oma boikottiajatus tuulta siipien alle ja lähteekö se vauhdilla leviämään myös muualle.

Sinänsä en ihmettele Heiskasen perinteisiin keinoihin pohjautuvaa lausuntoa. Eivät kaikki todellakaan vielä tiedä verkossa kasvavasta yhteisöllisyyden voimasta, joka tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa yhä voimakkaammin moniin yrityksiin ja vaikkapa politiikkoihin.

Hesarin jutun jälkeen jostain mieleni syvistä sopukoista tuli esiin hallituksen kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma, josta olen joskus jossain kuullut ja jossa minusta pitäisi ehdottomasti ottaa huomioon internetin mukaan tuomat muutokset.

Ohjelman toteuttamissuunnitelma puhuu hienosti, kuinka ohjelman tavoitteena on vetovoimainen edustuksellinen demokratia, jota täydentää kansalaisten suora osallistuminen, vaikuttaminen ja kuulluksi tuleminen. Silti muutamien dokumenttien perusteella ohjelma on, totta kai, politiikka- ja hallintokeskeinen.

Yksi ohjelman osista on Kansalaisvaikuttaminen tietoverkoissa, jonka työryhmämuistioiden yhteenvedosta voi muun muassa lukea, kuinka "Sähköisen vaikuttamisen työvälineet tulisi tehdä kansalaisille tutuiksi ja niiden mahdollisuuksista tulisi tiedottaa riittävästi."

Yhteenvetoa lukiessa ei voi välttyä huomaamasta, kuinka varovaisesti asiaan on tartuttu (ei ehkä yllätys ottaen huomioon valtion vetovastuu). Kun ohjelman tavoitteena on kuitenkin myös lisätä kansalaisten uskoa omien vaikutuskeinojensa parantamiseen, sen tulisi ottaa voimakkaammin huomioon nykytilanne, eikä pelkästään hallinnon ja politiikan näkökulmasta.

Koululaisten osallistumista halutaan vahvistaa. Hyvä! Kerrotaan vaikka blogeista, miten niiden kautta on voitu maailmalla vaikuttaa. Esimerkkejä löytyy useita. Tai ehkä koululaiset nämä jo tietävätkin: Ne pitäisi opettaa heidän vanhemmille, jotka eivät enää usko omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa.

Heille tulisi myös kertoa, missä ja miten he voivat tutustua samoin ajatteleviin ihmisiin ja minkälaisia ilmaisia työkaluja heillä on nykyisin netissä käytettävissään omien ajatusten esilletuomiseen.

Kenen tulisi opettaa ihmisiä hyödyntämään kaikkia näitä välineitä? Vai onko ajatus aidosti aktiivisista kansalaisista kuitenkin liian pelottava hallinnolle? Uskaltaako ja haluaako valmisteleva virkamies ottaa huomioon muuttuneen maailman?

Boikotit ja aktiiviset keskustelut ovat loppujen lopuksi hyväksi kaikille. Ne pakottavat yritykset, yhteisöt ja poliittisen eliitin toimimaan aiempaa läpinäkyvämmin. Se voittaa, jonka tuotteet, viestit ja palvelut kestävät tiukemmankin julkisen käsittelyn.

Blogien merkittävyydestä

Me monenlaisista uusista tekniikoista ja härveleistä innostuvat blogaajat emme varmasti ole aina parhaita näkemään ja kertomaan sitä, mikä näissä blogeissa nyt muka niin kummallista on. Tässä blogihuumassa näyttää taas kerran siltä, että tekniikka ja muoto meinavat mennä todellisten merkitysten ohi.

Kyllä, kaikki puhuvat blogeista. Kyllä, kaikki niitä perustavat. Kyllä, havaittavissa on huumaa.

Ei siis ihme, etteivät kaikki toimittajatkaan pysty näkemään, mikä tässä uudessa digimaailmassa nyt niin merkittävää on. Ei tärkeintä todellakaan ole blogi. Ei tärkeää ole se, että omakustanne elää, kuten Matias Erkkilä kolumnissaan kirjoittaa (hänen edellistä Blogit ovat kuolleet -kolumnia en edes viitsinyt kommentoida - se oli aivan kuin minä olisin kirjoittanut, että Kolumnit ovat kuolleet).

Jos blogimaailman haluaa nähdä vain omakustannemaailmana, niin ollos hyvä. Onhan tämä sitäkin. Olisin ennenkin voinut julkaista itse omaa lehdykkääni, tulostaa sen ja jaella. Mutta en olisi varmasti kovasta työskentelystäni huolimatta saanut sille 600 lukijaa viikottain.

Jos on halua, kuka tahansa pystyy varmasti näkemään blogien taakse. Ehkä jopa toimittaja, joka haluaa puolustaa omaa asemaansa merkittävänä portinvartijana.

Ennen oli maailma, jossa toimittaja saattoi pitää vain itseään pätevänä päättämään, mikä on tärkeää. Siinä maailmassa hän saattoi myös ylläpitää illuusiota, että vain hän olisi pätevä sisällöntuottaja, jonka kaikki tuotokset ovat puolueettomia ja tasapainoisia.

Portinvartijoita meillä tulee olemana jatkossakin, mutta yhä suurempi joukko ihmisiä haluaa ja kaipaa myös valtamediasta poikkeavia mielipiteitä. Jos niitä eivät  valtamediat tarjoa, sen tekevät ihmiset itse. Ennen se tehtiin omassa naapurustossa, nyt netissä. Ja netti vie parhaimmillaan viestiä vauhdikkaasti eteenpäin, myös uusiin tuttavapiireihin.

Kuluttajien tuottamien sisältöjen lyttääminen periaatteella "kuka tahansa voi kirjoittaa sinne mitä tahansa paskaa" on myös käsittämätöntä ihmisten medialukutaidon vähättelyä (en nyt viittaa Erkkilän kolumniin).

Itse uskon ennemminkin siihen, että uudet matti meikäläisten tuottamat mediat kasvattavat ennakkoluulottoman yleisön, joka suhtautuu terveen kriittisesti kaikkiin mediasisältöihin. Siinä tulevat tutisemaan ennen kaikkea perinteinen media, politiikot ja markkinoijat, joilla on yhä vakaa usko siihen, että vain heillä on hallussaan Se Totuus.

Tärkeintä tässä nykyisessä blogihuumassa ei mielestäni todellakaan ole itse blogi, vaan dialogin merkityksen ja aktiivisten ihmisten roolin kasvaminen. Jos samaan lopputulokseen päästään jollain muulla kuin blogilla, niin hieno homma.

Blogi voi muotona ehkä joskus kuolla, mutta se ei tapa sitä merkittävää muutosta, mikä nyt on tapahtumassa: Ihmisten ei enää tarvitse tukeutua vain valtamedioiden ja markkinoijien mielipiteeseen.

Vapaata lähdekoodia

Työkaverini lähetti minulle tänään linkin Jussi Vaisalan Mediaviikossa julkaistuun blogikolumniin. Itse en aivan tarkkaan ymmärtänyt mistä juttussa oli kyse - jos kyseessä oli ironia, niin täytyy taas kerran todeta, että se on vaikea laji.

Erityisesti jäin pohtimaan seuraavaa kohtaa:

"Entä puoliammattilaisten blogit? Ne, joiden ylläpitäjät osaavat kirjoittaa ja ovat asiansa tuntijoita omalla alallaan ja joiden blogeja ainakin lähimmät kaverit lukevat. Se, että jos oikeasti blogeissa on hyvää ja arvokasta sisältöä, on hieman hullunkurista antaa tämä tieto ilmaiseksi kaikille toisille."

Jätän huomiomatta puoliammattilais- ja asiansa tuntija -kommentit, sillä ne ovat selviä piikkejä esim. minua kohtaan. Sen sijaan Jussin lause ilmaisen tiedon jakamisen hullunkurisuudesta on sellainen, joka minullekin on muutaman kerran esitetty.

Minusta ilmaiseksi jaettujen tietojen tai mielipiteiden julkaisemisessa ei ole mitään hassua. Kyse on pikemminkin siitä, uskooko Open Source -maailmaan, vai perinteisempään, kaikkea tietoa panttaavaan yrityskulttuuriin.

Kyllä kai suurin osa meistä pikku skuubioissamme työskentelevistä ihmisistä haluaa ajatella, että olemme omassa työssämme miettimässä ja kehittelemässä täysin mullistavia ajatuksia ja asioita. Minäkin haluaisin, että omat ajatukseni olisivat niin mullistavia, että ne kannattaisi pimittää vain itselleen tai pitää firman sisäisinä asioina.

Mietin kuitenkin työssäni täysin samoja asioita kuin monet muut ympäri maatamme ja maailmaa. Omat ajatukseni ovat raakileita, joita täytyy testata. Minusta on paljon hedelmällisempää, jos saan kommentteja ajatuksiini myös muualta kuin omalta työpaikaltani, johon on kuitenkin kerääntynyt hyvin samanlaisen maailmankuvan omaavia ihmisiä.

Minä uskon, että avoimella vuorovaikutuksella päästään aina parempiin tuloksiin kuin ajatuksia panttaamalla. Ei täällä yrityssalaisuuksia paljasteta, mutta kuka tahansa, joka tätä blogia lukee (myös kilpailijat) voi varmasti päätellä, minkälaisia asioita olen työssäni parhaillaan miettimässä.

Ehkä Jussi Vaisala pitää tätä idealistisena ajatteluna, kuten hän blogissaan sanoo. Siitä huolimatta kehtaan julkisesti sanoa uskovani tulevaisuuden olevan enemmän Wikipedian kuin Britannican, tai ehkä jopa Linuxin kuin Microsoftin.

Tulevaisuus ei asusta yksittäisen toimiston pikkuskuubioissa ja neuvotteluhuoneissa.

> Lue vanhat kommentit Bloggerista

JCDecaux, kaikkien eläinten asialla

Mediatoimistoihin ja asiakkaille tulvii erinäisiltä asiakkailta viikko toisensa jälkeen mitä kummallisimpia lahjoja, selänraapijasta kakkupaloihin.

Jälkimmäinen tuli tänään JCDecaux'lta, tuolta ulkomainosjätiltä, jonka kaikki muistamme kesäkuussa poistaneen Animalian "lukuisia valituksia" saaneen eläinsuojelukampanjan.

Näyttää siltä, että JCDecaux on valinnut oman puolensa ja se ei ole todellakaan eläinsuojelun puolella. Eräs asiakkaamme nimittäin kertoi, että hän oli saanut JCDecaux'lta lahjaksi postissa lähetin tuoman elävän kyyhkysen. Kyllä. Eläimen.

Lisäys 9.9.2005: Sain tänään puhelun toimistolta, joka suunnitteli tämän kampanjan. Lisäyksenä ylläolevaan minulle kerrottiin, että kyyhky kuljetettiin toimistoon kyyhkynkuljetuslaatikossa ja sen toi eläinkouluttaja. Tämä on tietenkin hyvä asia, mutta jo periaatteellisesti olimme hyvinkin eri linjoilla kampanjasuunnittelijan kanssa.

Ohjeissa oli sentään ystävällisesti sanottu, että jos ulkona sataa, niin eläintä ei saisi päästää vapaaksi (vaan mitä sillä siis pitäisi tehdä?), tai voihan siitä tietenkin tehdä myös kyyhkyspaistia, jos niin tahtoo.

Mutta muistaen kesäkuisen kampanjan, ei voi kuin ihmetellä tällaista "asiakaslahjaa". Kyseessä on eläinrääkkäys ja eläinsuojeluasia. Lahja on mauton, ajattelematon, jopa törkeä. On toki totta, että nykyisessä maailmassa mediahälyn keskeltä on vaikea erottautua, mutta erottautuminenkin täytyy tehdä tyylillä.

Onneksi minulle tuli JCDecaux'lta vain Sacher-kakkupala, mutta täytyy sanoa, että kyllä se jotenkin oudosti maistui kyyhkyseltä. En syönyt kakkuani loppuun.

Tämä mielipide on täysin henkilökohtainen, eikä edusta millään tavalla työnantajaani Dagmaria. Tämä tarina on kirjoitettu keskustelun pohjalta.

Koska itsekään en meinannut uskoa tarinaa, pyrin tarkistamaan sitä parista eri lähteestä. Ne ainakin vahvistivat tarinan todeksi, joten siksi kerron sen eteenpäin (samalla toivoen, ettei tämä olisi totta - myönnän iloisesti, jos olen ollut väärässä!).

Ihan itse en ole kyyhkystä päässyt näkemään paketissa. Onneksi.

> Lue myös: Nämä asiat opin tällä viikolla töissä

> Lue vanhat kommentit Bloggerista