Digikko

Yllättävä hakukonelistaus

Edit 4.8., kiitos Akin! Olen erinäisissä koulutuksissa kertonut siitä, kuinka yksittäinen blogimerkintä voi nousta yllättävänkin nopeasti hakukoneiden tuloslistojen kärkeen. Tässä taas yksi esimerkki siitä.

Katsoin juuri blogini kävijätietoja ja huomasin, että hakukoneista lappaa sisään ihmisiä, jotka ovat etsineet tietoa Hartwallin uudesta toimitusjohtaja Yrjö Närhisestä. Blogini on näköjään Googlen tuloslistalla toisena hänen nimellään etsittäessä, mutta Google viittaa typerästi alihakemistoon.

Joten jos Yrjö Närhinen on kiinnostuksesi kohde, löydät häneen viittaavan kirjoitukseni täältä. Ole hyvä! :-)

Sanomalehdet alkavat linkittää kilpailijoidensa sivuille

New York Times kertoi tänään, että Washington Post, The New York Sun ja The Daily Oklaholman alkavat linkittää omien artikkeleidensa yhteydestä myös muihin netin sisältöihin.

Tässähän ei ole sinänsä mitään uutta, linkittäähän esimerkiksi Newsweek jo nyt artikkeleistaan kirjoittaviin blogeihin. Mutta tällä kertaa jenkkisanomalehdet ilmoittavat linkittävänsä blogien lisäksi myös kilpailijoidensa sivuille.

Washington Postin interaktiivisen puolen pomo Caroline H. Littlen mukaan tällaisen toiminnan takana on - jälleen kerran - toimiminen siten, että se tukee parhaiten verkonkäyttäjien toimintaa:

"Five years ago, everybody said you have to keep readers on your site, with no links out to other sites. - - - But ultimately, people will go where they want to go."

NYT näkee perinteiset linkitysten rajat rikkovien lehtien toiminnan myös vastaiskuna hakukoneille, eikä The Daily Oklaholman'in nettipomo Kelly Dyer Fry tätä kiistä:

"This lets us be a search engine. - - - We look at it like we just hired 30,000 journalists, because now we can give you our story and what the rest of the world is saying about it."

Fiksu veto! Uskon sen voittavan, joka paketoi netin tietoa käyttäjän kannalta mahdollisimman helpoksi ja monipuoliseksi paketiksi. Kuinkahan kauan menee siihen, että Hesari linkittää Aamulehden sivuille tai YLE Maikkarin nettiuutisiin?

Missä viipyvät yritysblogit?

Jostain kumman syystä blogaaminen ei vielä tunnu innostaneen Suomessa yritysviestijöitä. Oikeisiin yritysblogeihin törmää hämmentävän harvoin ja siksi iloitsinkin, kun Räpyläpölkystä ohjattiin Apajalla-blogiin.

Apaja Creative Solutionsin yritysblogin johdannossakin pohdittiin kotimaisten yritysblogien puutetta ja syitä tähän:

"Suomessa on vähänlaisesti hyviä yritysblogeja, jos lainkaan. Ainoa nopeasti mieleen tuleva esimerkki on F-Securen News from the Lab.

Yritysbloggaaminen vaatii erityistä yrityskulttuuria. Yrityksen pitää olla avoin kritiikille ja valmis puhumaan myös henkilökohtaisella äänellä. Blogeissa julkaisukynnyksen pitää olla matala, jotta uutta luettavaa saadaan riittävän usein. Tämä kaikki on aika lailla vastaan kiillotettua yritysviestintää."

Yritysblogaaminen (itse olen mieltynyt jostain syystä yhden geen kirjoitusasuun golfaamisen kannustamana ;-) vaatii avointa yrityskulttuuria. Mutta jos me täällä Suomessa jäisimme vain odottamaan uuden avoimuudelle suotuisan yrityskulttuurin juurtumista, kuinka kauan menisi siihen, että yritysblogaaminen yleistyisi meilläkin?

Odottamisen sijaan blogaamista kannattaisi hyödyntää avoimen yrityskulttuurin synnyttämiseen. Avoimuuden eteenpäin vieminen on hivutustyötä ja tämä käy hyvin ilmi Robert Scoblen Naked Conversations -kirjasta, joka on viime päivinä ollut iltalukemisenani.

Scoblen kirjan kertomukset esimerkiksi Microsoftin siirtymisestä blogien maailmaan kertovat havainnollisesti siitä, kuinka blogeilla on ollut merkitystä uudenlaisen keskustelevan ja kuuntelevan yrityskulttuurin synnyttämisessä.

Microsoftin yrityskulttuuri ei kirjan mukaan ollut blogaamisen aloittamisen aikaan täysin valmis avoimuuteen, mutta heidän tapauksessaan tarvittiin vain johdon tiukka tuki sekä asiastaan innostuneita blogaajia. Hyvät kokemukset blogien maailmasta kannustivat uusia työntekijöitä mukaan ja pikkuhiljaa keskustelun ja avoimuuden kulttuuri alkoi vallata alaa.

Me täällä Dagmarissa emme ole vielä perustaneet virallista yritysblogia, mutta pikkuhiljaa yhä useampi työntekijöistämme on lähtenyt innolla testaamaan blogimaailmaa. Osa on laittanut pystyyn omia henkilökohtaisia blogejaan, pienen työryhmämme blogi on alkanut rullata eteenpäin ihan mukavasti ja onpa meillä jo epävirallinen firman juorublogikin, mutta sen osoitetta en anna näin julkiseen jakeluun.

Pikkuhiljaa ihmiset ihmettelevät yhä vähemmän sitä, miksi jaamme tietoamme ilmaiseksi eteenpäin. Onnistuneiden kokemusten jakaminen, blogien kautta solmitut uudet mielenkiintoiset kontaktit ja julkaisemisen helppous on herättänyt yhä useammat näkemään blogien mahdollisuudet. Ehkä seuraava askelemme on jo yritysblogi, kuka tietää.

Kuuntelemisesta osallistumiseen

Kauppalehti jatkoi maanantaisessa lehdessä Presson viikonloppuista teemaa jutulla "Nettikeskustelu ei pelota suomalaisia yrityksiä".

Jutun fokuksena on se, kuinka yritykset seuraavat netissä olevia keskusteluja. Ihmisten nettiin kirjoittamien mielipiteiden seuranta on toki tärkeää, mutta jäin itse miettimään kuinka hedelmällistä on yksipuolinen seuranta?

Procter & Gamblen (jolla ei näköjään ole yleisiä firman nettisivuja suomeksi) toimitusjohtaja Yrjö Närhinen sentään viittasi vähän muuhun kuin seurantaan, kun hän sanoi pitävänsä "verkkoa "fantastisena työkaluna" suhteiden ylläpitämisessä kuluttajiin".

Heti perään Närhinen kuitenkin kertoi yrityksensä keskittyvän keskustelujen seuraamiseen. Kantaa otetaan vain silloin, kun kuluttaja on ottanut suoraan heihin yhteyttä.

Mutta kuinka hyvin suhdetta voi rakentaa vain kuuntelemalla?

Jos yritykset näkevät nettikeskustelut ja blogit vain kuluttajatutkimuksen tukena (jota ne toki myös ovat), niin mielestäni ne sortuvat kulkemaan perinteisen, yksisuuntaisen markkinoinnin jalanjäljissä, jossa asiakkaan roolina on olla tutkimuksen kohde, ei aito osallistuja.

Ainakin tämän blogin lukijat ovat toivottaneet yritykset tervetulleeksi käymään suoraa dialogia. Jos yritys haluaa aidosti rakentaa ja ylläpitää verkossa kuluttajasuhdetta, ei se onnistu pelkästään seuraamalla ja kuuntelemalla. Kyllä se vaatii yritykseltä aitoa osallistumista.

Anna kuluttajille aitoa valtaa

Viikonlopun aikana liikenne blogissani oli reilusti aiempia viikonloppuja vilkkaampaa. Kiitos kuuluu varmasti Pressossa julkaistulle jutulle (joka ei enää ole valitettavasti luettavissa netissä). Kiinnostuneiden määrästä voisi päätellä, että aktiivisten kuluttajien rooli kiinnostaa ihmisiä.

Pitkän jutun lopusta löytyi erityisen tärkeä kommentti. London School of Economicsin tutkija Paul Madsen (mies ConsumerEmpowerment.com'in takaa) toteaa: "Kuluttajien vallan kasvusta pitäisi tehdä osa yrityksen bisnesstrategiaa."

Media=Blogin Matti ehätti jo ennen minua allekirjoittamaan Paulin lauseet ja liityn mielelläni tähän kerhoon. Minusta on erityisen tärkeää ymmärtää, ettei kuluttajien ottaminen mukaan yrityksen toimintaan tarkoita vain markkinoinnin jippoa. Toki Lähetä mainosfilmi eteenpäin tai Kutsu kaveri kilpailuun voivat olla joskus järkeviä ratkaisuja ja hyviä ensiaskeleita kuluttajien huomioimisessa, mutta siitä on vielä pitkä matka bisnesstrategiaan.

Kuluttajien huomiosta kilpailee koko ajan yhä suurempi valikoima tuotteita ja erilaisia markkinointiviestejä. Word of mouthin merkitys korostuu tällaisessa viestitulvassa ja yksi ydinkysymyksistä onkin se, minkälaisista tuotteista ja palveluista kuluttajat haluavat kertoa toisilleen.

Jos haluamme ensiaskeleena ihmisten lähettävän mainosviestejämme eteenpäin, uskon ainakin itse meidän lähettävän todennäköisimmin eteenpäin vaikkapa sellaisia tv-spotteja, joiden sisältöön olemme saaneet itse vaikuttaa.

Mutta kaikkein ratkaisevimmassa asemassa ovat aina itse tuotteet ja palvelut. Menestyvät yritykset toimivat aidossa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa ja tarjoavat oikeasti erottuvia tuotteita ja palveluita. Miksi muuten olisimme viime aikoina puhuneet Igglosta?

Mielenkiintoinen tuote ja mahdollisuus vaikuttaa siihen on sellainen yhtälö, johon kannattaisi pyrkiä. Meidän tulisi antaa kuluttajille aitoa valtaa, eikä vain pyrkiä tekemään heistä WOM-automaatteja.

Hyviä esimerkkejä uusista toimintatavoista tulee eteen lähes päivittäin. Tuleekohan esimerkiksi Trinkhanfista menestys?

Nielsenin pull-markkinoinnin teeseistä

En allekirjoita kaikkia Jakob Nielsenin käytettävyysteesejä, mutta miehen pohdinnat nettimainonnan tulevaisuudesta ostan täysin.

Vaikka Nielsen pääasiallisesti perusteleekin tammikuisessa kirjoituksessaan sitä, miksi yritysten pitäisi päästä eroon hakukoneriippuvuudesta, niin kaikkinensa kiintoisimpia ovat hänen pohdintansa siitä, miten yritykset pääsisivät eroon tästä riippuvuussuhteesta.

Nykymenossa on minusta kummallista se, että kampanja kampanjan perään houkuttelemme ihmisiä kalliilla maksetulla mainonnalla omaan verkkopalveluumme, mutta samalla mietimme aivan liian vähän sitä mitä me todella teemme näillä vierailuilla. Uusien asiakkaiden hankkiminen tuntuu aina olevan jotenkin mukavampaa kuin nykyisten palveleminen paremmin.

Tämän suunnan muuttamiseen Nielsen tarjoaa vastaukseksi dot.com-buumin ajoilta tuttua termiä stickiness.

Eli sen sijaan, että joka kerta yrittäisimme ostaa verkkopalveluumme lisää kävijöitä ja konversiomassaa, meidän tulisi keskittää rahojamme sellaisiin toimenpiteisiin, jotka saavat ihmiset sekä palaamaan palveluumme että tekemään sitä, mitä me haluamme heidän tekevän. Kyse on siis siitä, miten me voisimme siirtyä keskeytysmarkkinoinnista lupamarkkinointiin.

Nielsenin pohdinnat herättivät jälleen kerran minussa kysymyksen siitä, kenen velvollisuutena on hihkaista asiakkaalle "Eipä laitetakaan näitä rahoja nyt isoon kampanjaan, vaan kehitetään säästyvällä summalla omaa verkkopalveluamme!"?

Minusta se olisi meidän kaikkien markkinointia asiakkaan laskuun tekevien velvollisuus. Silläkin uhalla, että se olisi lyhyellä tähtäimellä pois omasta kukkarostamme.

Web 2.0 varttitunnissa

Web 2.0:n ja blogimaailman syövereissä maailma tuppaa välillä jäämään hieman pirstaleiseksi. Siksi toivotan erittäin tervetulleeksi Seth Godinin 18-sivuisen Flipping the Funnel -nettiopuksen.

Kahdeksantoista ilmavasti taitettua sivua kertoo miksi ja kuinka yritysten kannattaisi reagoida maailmaan, jossa aktiiviset kuluttajat hämmentävät perinteistä mainossoppaa.

Godin käyttää muutoksen metaforana suppiloa, josta hän kehottaa tekemään jatkossa ennemminkin megafoneja, joita yritys voi tarjota kuluttajille. Tämän blogin lukijat ovat varmasti jo ostaneet saman ajatuksen, mutta ennen kaikkea tämä nettiopus on kulmahuoneeseen sopiva.

Päivitetty 6.10.2006: Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa katsoa myös nämä:

• 08.06.2006 Mitkä palvelut kuvaisivat parhaiten web 2.0'aa?
• 06.10.2006 Uusi yritys määritellä web 2.0:aa

Mukaan blogimaailmaan ilman blogia

Monet mediat ja firmat miettivät kuumeisesti tulisiko niiden hypätä mukaan blogimaailmaan ja jos kyllä, niin kuinka. Teppo viittasi tänään Washington Postiin, joka on mukana blogimaailmassa mm. kertomalla kuka sen jutuista bloggaa.

Myös ainakin Newsweek on jo pidempään tehnyt samaa. He ovat yhdessä Technoratin kanssa rakentaneet erillisen Blog Talk -palikan, joka viittaa jokaisen jutun yhteydessä niihin blogeihin, jotka blogaavat juuri tästä artikkelista.

Minusta tällainen toimintatapa olisi fiksu monille medioille. Blogosfäärin huomioimisen ei aina tarvitse tarkoittaa oman blogin perustamista. Linkittämällä muualla oleviin blogeihin media tuo esille asiasta syntyvää keskustelua ja mikä parasta, median ei tarvitse murehtia esim. blogikommenttien moderoinnista (josta keskustellaan juuri Media=Blogissa).

Ehkä homma ei meillä vielä toimisi, sillä meiltä puuttuvat tietynlaiset ajankohtais- ja teemablogit. Jos vaikka katsoo Blogpulsella kuinka moni blogi linkittää YLEn uutisiin, niin määrä ei nouse kovin korkeaksi. Reilu kymmenkunta sivua viimeisen viikon alusta. Technorati sentään löysi 20 postausta viimeisen kuuden päivän ajalta.

Mutta uskon myös, että jos vaikka HS tai YLE ottaisivat tällaisen palvelun käyttöön, se varmasti aktivoisi blogaajia kirjoittamaan ja linkittämään omia kommenttejaan Blog Talkin -tyyppistä palvelua tarjoavan median juttuihin. Eiköhän suurin osa blogaajista haluaisi myös julkisuutta omille teksteilleen, ja ison median kautta omaan blogiin voisi saada hyvin lisätrafiikkia.

Toisaalta tällaisen toimintamallin ehdottaminen on ehkä hieman ironista juuri nyt, kun maailmalla sanomalehdet napisevat Google Newsin ryöväävän heidän uutisiaan.

Samalla logiikallahan tällainen blogiin linkittämisen toimintamalli on itse asiassa yksityisten ihmisten hengentuotosten ryöväämistä...

Pelimainonnan esteistä

Asmunder linkitti blogissaan amerikkalaiseen tutkimukseen, jonka mukaan pelit on paras tapa tavoittaa mainonnalla teinit. Muualla maailmalla peleissä ja peleillä mainostaminen näyttää olevan suositumpaa kuin meillä, joten Asmo heittääkin lopussa ilmaan kysymyksen:

Suomessa mainostajat eivät ole vielä kovinkaan hyvin havahtuneet esimerkiksi huippusuosittujen Habbo Hotellin ja meidän firmamme Aapelin (joka tosin on laajalti myös ei-teinien palvelu) suomiin mahdollisuuksiin. Tiedä sitten, onko tämä eniten palveluiden, mediatoimistojen, mainostajien vai minkä vika?

Jäin miettimään tuota kysymystä ja oma arvaukseni vian suunnasta osoittaa useaan eri paikkaan. Kun mediatoimistoissa tehdään mediavalintoja kuluttajien mediakäytön perusteella, eivät pelit ole rehellisyyden nimissä olleet kovin kauaa aktiivisesti mediavalikossa mukana. Pelit erillisenä mainosmediakategoriana on suhteellisen uusi juttu ja sen merkitys kasvaa varmasti kuluvan vuoden aikana.

Tarvitsisimme myös tarkempia, kotimaisia tutkimuksia pelimainosten tehosta. Suurin osa alan tutkimusdatasta on ollut tähän mennessä amerikkalaista, joka ei välttämättä suoraan taivu Suomen markkinoille. Minusta myös itse pelipalveluiden tulisi tehdä tällaista tutkimusta aktiivisesti, jotta pelimainonta lähtisi kunnon kasvuun.

Pelejä tai pelillisiä elementtejä on toki nettikampanjoissa käytetty paljon. Ne ovat joskus olleet uusmediasuunnittelijoiden (eli minunkin) märkä uni. Tehdään peli!

Minusta yksi ongelma on ollut juuri se, että markkinoinnissa käytettyjä pelejä ovat usein tehneet sellaiset ihmiset, jotka eivät ole pelien tekemisen ammattilaisia. Näin on toimittu, koska mahdollisimman paljon tuotantorahasta on haluttu omaan taloon ja toisaalta, kukapa ei nyt peliä haluaisi tehdä.

Yllättävän monilla mainostajilla on huonoja kokemuksia mainospeliprojekteista. Peli on saattanut olla esimerkiksi yllättävän kallis, huono käytettävyydeltään tai tylsä, eikä sillä ole saatu odotettuja tuloksia.

Onneksi meillä on nykyisin paljon ammattifirmoja, jotka osaavat käytettävyydeltään ja toimivuudelta hyvien pelien tekemisen ja uskon, että yhä useampi toimisto ei edes yritä lähteä tekemään omaa peliä. Paremman kun saa järkevämmin aivan jostain muualta.

Relevanttiuden vaade

Julkaisija-lehden toimittaja kyseli tulevan lehden juttuun ajatuksia mobiilimarkkinoinnin ja –mainonnan tulevaisuudesta. Hetken pohdittuani en voinut muuta kuin palata vanhaan tuttuun ajatukseen: Jos mobiilimarkkinointi on relevanttia ja ei-keskeyttävää, sillä on tulevaisuutta.

Kuluttaja maksaa tavalla tai toisella mobiilisisältöjen käytöstä ja myös siellä näkemistään mainoksista. Tämän vuoksi mobiilimarkkinoinnille on erityinen relevanttiuden vaatimus.

Mutta sama pätee kaikkiin medioihin. Tätä yksinkertaista ajattelumallia hahmottelee myös Joseph Jaffe Life After the 30-Second Spot –kirjassaan, joka saapui joulun alla luettavakseni, kiitos open source marketing –kokeilun.
Teräväkynäinen ja suorasanainen amerikkalainen ei omassa kirjassaan säästele sanojaan, kuten kirjan nimestä voi päätellä. Mutta lopputulos ei onneksi jää pelkäksi sanalliseksi vinoiluksi: Jaffe esittää myös joukon konkreettisia vaihtoehtoja perinteiselle tv-mainonnalle.

Joulun pyhät Jaffen maailmaan tutustuttuani olen yhä varmempi siitä, ettei markkinoijalle voi olla tehokkainta pyrkiä keskeyttämismainontaan maailmassa, jossa kuluttaja voi yhä useammin poistamaan mainonnan mediasta, jos hän ei koe tarjontaa relevanttina.

Meidän markkinoinnin parissa työskentelevien tulisi ottaa tämä relevanttiuden vaade tosissaan. Itse ainakin uskon, että mitä useammin keskeytämme esimerkiksi kuluttajan nettisurfailun läväyttämällä täysin irrelevantin floating flash –mainoksen verkkopalvelun päälle, sitä nopeammin ihmiset ottavat mainosblokkerit käyttöön.

Ja mitä useammin yritämme keskeyttää kuluttajan tekemisen missä tahansa mediassa epärelevantilla viestillä, sitä todennäköisemmin ihmiset haluavat klikata esimerkiksi nauhoittavan digiboksinsa fast forward –näppäintä.

Ei Jaffekaan ole televisiomainontaa kokonaan hautaamassa, mutta ennen kaikkea hän haastaa markkinoijat oikeasti miettimään ja löytämään oikeita kohtaamispisteitä, joissa pystymme olemaan viestillämme läsnä kuluttajan ehdoilla 24/7/365.

Kuten hän blogissaan sanoo, kyllä ihmiset haluavat tv-mainoksia nähdä. Hehän haluavat katsoa niitä jopa televisio-ohjelmana! Mutta kyse on tällöin täysin toisesta mielentilasta: Asetun television ääreen, sillä haluan katsoa mainoksia.

Mutta jos haluan katsoa action-elokuvan, kuka missä ja milloin on päättänyt, että haluan ilman muuta myös katsoa käsittämättömän automainoksen, jossa auto lipuu vauhdikkaasti iltahämyisen aavikon läpi? Vai olenko muka ainoa ihminen, jolle Jatkuu-tunniste on vessapaussin, pyykkien ripustamisen tai voileivän tekemisen merkki?