Juuri päättyneen kesäloman aikana silmiini on sattunut suhteellisen paljon mediakritiikiksi puettua eri medioiden välistä piikittelyä. Tai ehkä olen vain huomannut sen aiempaa paremmin näin ensimmäisenä YLE-kesänäni.
Suuri kiitos tästä kuuluu varmasti tämän viikonlopun digisiirtymälle, jonka nimissä on käyty tiukkaa argumentaatiota erityisesti sanomalehtien ja television välillä.
Kritiikki on hyvin usein paikallaan, mutta välillä tuntuu, että maaliin ampuessa osutaan samalla tahattomasti myös omaan jalkaan.
Tässä muutama esimerkki kesälomani varrelta. Eksaktit päivät valitettavasti puuttuvat, sillä nämä ovat tarttuneet muistiini lomareissujen aikana.
Digisiirtymästä varsinkin iltapäivälehdet ovat repineet messeviä otsikoita. ”Tuhannet irtisanovat tv-lupansa” (josta YLE myös itse kirjoittaa), mutta esimerkiksi IS tuskin revittelee samaan aikaan omalla levikkitappiollaan.
Vuonna 2006 IS:n levikki tippui -4,7 % (pdf). Se on aika paljon, mutta ei ilmeisesti jutun väärtti.
HS:n toimittaja taasen valitti elokuisessa kolumnissaan kuinka YLE vähentää nuorten tv-ohjelmia aivan liikaa. Oli lienee työtapaturma, että tämä tv-sivujen kolumni sattui lauantain lehteen HS:n oman, viikoittaisen nuorten sivun viereen.
Kyseinen toimittaja, jonka nimeä en valitettavasti muista, tietää varmasti, että nuoret lukevat lehdistä myös muita kuin nuorisojuttuja. Sama ajatus ei ilmeisesti voi toimia televisiossa.
Televisiossa tulee siis olla paljon omia nuorten ohjelmia, mutta nuorten palsta kerran viikossa riittää sanomalehdessä?
TV-sivujen kolumnit ovat muutenkin herkullisia luettavia. Ne ovat usein pahempia valituspaikkoja kuin blogit, paitsi että toimittajat osaavat pukea subjektiiviset potutuksen aiheet bloggaajia paremmin objektiivisen viestinnän viittaan.
Jokakesäiset TV:n kesäuusinnat sapettavat –kolumnit voisi kuopata, jos ei kerran ole mitään uutta sanottavaa.
Kyseiset toimittajat voisivat myös katsella kriittisesti omia hengentuotoksiaan: Sanomalehdet jos jotkin ovat kesä toisensa jälkeen täynnä kesäuusintoja, varsinkin kolumnipalstoilla.
Vuodesta toiseen toimittajat täyttävät heinäkuiset lehdet jotakuinkin samoilla jutuilla vaarallisista eläimistä (viime vuosina noussut kesäjuttutyyppi), säävalituksista (joko liian kuumaa tai kylmää), pettävistä kesäheiloista (tämä on erityisesti IL:n bravuuri) ja siitä, kuinka paljon körtit söivät tänä kesänä jäätelöä.
Astetta fiksumpaan muotoon televisiokritiikkinsä puki Turun Sanomat. Lehti julkaisi elokuun alussa Extra-liitteessään useita juttuja ihmisistä, jotka elävät ilman televisiota. He ovat silti ihan fiksuja ja ajattelevia! Näin varmasti onkin.
Ilman yhtä mediaa voi hyvin elää, mutta voisiko sanomalehti julkaista jutun fiksuista ihmisistä, jotka eivät lue sanomalehtiä? Epäilen suuresti.
Vaikka itse luotankin sanomalehtien voimaan, en silti suostu uskomaan, että kaikki sanomalehtiä lukemattomat olisivat asioista tietämättömiä ja sivistymättömiä tolloja. Täytyykö oman median arvoa todella korottaa toisia tallomalla?
Ehkä jonkinasteinen pelko oman median tulevaisuudesta on saanut sanomalehdet ja sähköiset mediat hyökkäämään toistensa kimppuun. Kunpa vain muistaisimme, ettei mikään media yksinään voi täyttää kaikkia tarpeita. Jokaiselle löytyy oma paikkansa, nyt vain käydään taistelua seuraavista asemista.
Onneksi välillä kuitenkin joku osuu maaliin.
Olipa sitten mitä mieltä tahansa YLEn oman ohjelmatuotannon tulevaisuudesta, niin HS:n tämänpäiväinen juttu nosti ainakin esille olennaisen asian.
Toivoisin silti, että oman työnantajani ammattitaitoisesti toimittajat voisivat, saisivat ja muistaisivat myös itse ottaa aktiivisesti YLEn tulevaisuuden esille. Tasapuolisesti ja kriittisesti, kuten toimittajien kuuluukin.
Eri medioiden välistä kritiikkiä murentaa se, ettemme me median edustajat osaa olla kovin itsekriittisiä oman mediamme suhteen. Toisia kyllä mottaillaan surutta, ja yritämme käyttäytyä niin kuin itsellä ei olisi oma lehmä ollenkaan ojassa.
Ehkä kritiikkiä enemmän tarvittaisiin julkista itsekritiikkiä?
