Tennispalatsissa esillä olevat Duane Hansonin realistisen kokoiset ja näköiset ihmisfiguurit johtivat eilen ajatukset aasinsiltojen kautta myös virtuaalimaailmaan.
Oppaamme mukaan Duane Hansonin patsaat ovat kuvia amerikkalaisen unelman kääntöpuolesta, ja osin siksi patsaat katselevat alistuneesti alaspäin.
Minä luulen, että realistisen oloisten patsaiden katseet on käännetty pois katsojasta myös siksi, että uskaltaisimme lähestyä ja katsella niitä rauhassa. Jos aidon näköinen - olkoonkin vaikka patsas - ihminen tuijottaisi suoraan kohti, ei sitä tohtisi katsella rauhassa.
Lähtökohtaisestihan vieraita ihmisiä ei saa tuijottaa, mutta ainakin minusta tavallisten ihmisten tuijottaminen olisi mukavaa. Tästä Duane Hansonin patsaiden lumo ehkä myös syntyy.
Museokäynnin jälkeen iltakävelyllä tulimme siihen tulokseen, että ainakin meistä olisi äärettömän kiinnostavaa seurata ja tuijottaa tavallisen oloisia ihmisiä arkisessa puuhailuissaan.
Tästä samasta ajatuksesta on varmasti myös tosi-tv saanut innoituksensa, mutta siinä on menty vikaan parissakin suhteessa. Ensinnäkin tosi-tv:ssä näkee harvoin tavallisia ihmisiä, ja toiseksi, he eivät yleensä ole arkisessa ympäristössään.
Mikä siis avuksi, kun nykyisessä reaalimaailmassa ketään "tavallista" ihmistä ei saa katsoa liian kauaa ja yksityinen on suljettu omien seinien sisälle? Ei kai tarpeemme katsella ihmisiä ole kadonnut minnekään?
Tulimme kyökkipsykologisessa ajattelussamme siihen lopputulokseen, että onneksi nykyisessä kuluttajien luoman sisältöjen tulvassa virtuaalimaailmat antavat meille mahdollisuuden katsoa ja tuijottaa tavallisia ihmisiä rauhassa.
Monet tekstit, kuvat ja videot - ja jossain vaiheessa varmasti myös aidontuntuiset 3d-maailmat - ovat kuin Duane Hansonin patsaat: toden ja epätoden välissä olevia ihmisiä, joita saa tuijottaa aivan rauhassa.
Kommentit