Digikko

Vääriä lukuja ja vääriä mittareita?

Olen viimeisimmät viikot pyöritellyt töissä yle.fi:n seurantadataa niin paljon, että luvut alkavat tulla jo uniinkin. Lukuja on paljon, sillä seurattavia verkkopalveluita on paljon - jopa liikaa.

Kävijämäärädatan myllääminen on saanut miettimään kuinka lapsenkengissä verkkopalveluiden mittaaminen oikeasti on.

On toki hyvä muistaa internetin massakäytön suhteellisen lyhyt historia. Siihen nähden netin mittaamisessa ollaan todennäköisesti päästy pidemmälle kuin television, radion ja printtimedian alkumetreillä.

Nykyäänhän esimerkiksi television katselua mitataan Suomessa 2 200 ihmisen otoksella. Mittaamisen eräs perusmääreistä eli ohjelman saama katsojamäärä lasketaan jakamalla ohjelman minuuttiyleisöjen keskiarvo. Näin siis epäkiinnostavien ohjelmien ensimmäisten minuuttien katseluhuiput tasoittuvat vauhdilla, kun ohjelman aikana television äärestä poistuu tai kanavaa vaihtaa puolet katselijoista.

Siinä missä katsojamäärä on televisiomittaamisen perusmääre, voisi verkossa siihen rinnastaa kävijämäärän. Datan myllääminen johtaa väistämättä siihen kysymykseen, milloin verkossa surfaavasta ihmisestä ihan oikeasti tulee verkkopalvelun käyttäjä?

Lineaarisella televisio-ohjelmalla on kesto, joka mahdollistaa minuuttikeskiarvojen laskemisen, mutta verkon epälineaarisessa ympäristössä tämä ei ole mahdollista.

Mutta jos 10 % verkkopalveluiden kävijöistä viipyy palvelussa sekunnin tai pari, tulisiko heidät todella laskea verkkopalvelun kävijätilastoihin? Vai ovatko he vain piipahtaneet palvelun kynnyksellä ja todenneet, etteivät tänään viitsikään tulla viettämään aikaa kanssamme?

Verkkopalveluiden tähän astisen mittaamisen perusmääre on siis aidosti hähmäinen, lähinnä suuntaa-antava. Ehkä juuri siksi monet mediat raportoivatkin kävijämäärien lisäksi mielellään sivulatauksia per käynti.

Jos keskimääräisen käynnin aikana verkkopalvelussa ladataan 3,5 sivua, onhan se merkki paljon sitoutuneemmasta kävijästä kuin vaikkapa kilpailijalla, jossa latauksia kertyy vain 1,5. Vai onko?

Pelkät luvut eivät kerro mitään. Sivulatauksiahan voi kertyä paljon, jos palvelu on käytettävyydeltään huono. Epätoivoisesti edestakaisin klikkailevat voivat nostaa mukavasti sivulatausten keskiarvoa. Samoin kun se, jos medialla on tapana ryhmitellä asioita pieninä palasina eri sivuille.

Kaupalliset mediat elävät sivulatauksista (eli mainosnäytöistä), joten heidän kantiltaan sivulatausten merkityksen toki ymmärtää. Mutta mitä iloa siitä on mainostajalle, jos hänen mainoksensa näytöistä vaikkapa neljännes kertyy alle sekunnin vierailuista? Tätä dataa mediat eivät tietenkään mainostajalle anna - antaisivatkohan pyynnöstä?

Sivulataukset voivat toki kertoa monesta asiasta, mutta niiden raportoimisenkin kanssa on minusta vähän niin ja näin. Voisiko relevantein raportoiva asia olla palvelussa vietty aika?

Voisi. Varsinkin kun aika on valuutoista se, josta mediat aidosti kilpailevat. Ihmisten valinnanvara kasvaa, mutta aika ei lisäänny.

Mutta jos palvelussa vietetään keskimäärin vaikkapa 10 minuuttia, on yhtälailla olennaista tietää nostaako keskiarvoa eniten lojaaleiden käyttäjien pieni ydinjoukko (erinomaista, jos tällainen löytyy!) vai jakautuuko käyttö aidosti eri ihmisten kesken. Tätäkään dataa mediat eivät ole ulospäin jaelleet, vaan ovat tyytyneet puhumaan vain keskiarvoista.

Marmatuksestani huolimatta olen sitä mieltä, ettei nykymittauksessa sinänsä ei ole mitään erityisen mätää. Yleisesti käytetyt luvut sentään kertyvät oikean käytön eivätkä vaikkapa päiväkirjamerkintöjen perusteella, mutta kovin vertailukelpoisia luvut eivät minusta ole.

Ehkä oikeampi kysymys olisi se, että ovatko muiden medioiden mittaamisen pohjalta kehitetyt verkkopalveluiden mittarit lainkaan relevantteja. Miten tulisi mitata internetiä, joka Miikka Leinosen sanoja lainaten ei ole media vaan paikka?

Minä en tiedä tähän vaikeaan kysymykseen vastausta, sen kuin marmatan.

Siihen saakka kunnes joku jossain keksii paremmat mittarit, yritän saada näiden lukujen ja erillistutkimusten ja -kyselyiden perusteella selkoa siitä, miten me voisimme tehdä yle.fi:stä vieläkin paremman. Työtä ainakin riittää.

Moraalisen panikoinnin ja digitaalisen uskon välissä tasapainottelua

"Cutting and pasting isn’t cheating if you’ve read and understood
it; that’s just getting inspiration." Boy, aged 10

Demos.co.uk:n viimeisin julkaisu Their space (pdf) oli vallan mainiota sunnuntai-illan luettavaa. Opettamisen ja oppimisen muutoksiin digitaalisessa maailmassa keskittyvää teosta ei kannata jättää lukematta sillä perusteella, ettei itse satu työskentelemään koulumaailmassa.

Bloggaajille ja muille digimeressä iloisesti uiville ei tarvinne enää vakuuttaa, että digitaaliset mediat ovat arkipäiväistyneet. Mutta Their space'ssä murehditaan sitä, ettei tämä arkipäivistymisen ajatus ole päässyt osaksi päätöksentekijöiden käsitystä digitaalisuudesta.

Elämme yhteiskunnassa, jossa ajatus digitaalisuuden kasvavasta läsnäolosta arjessamme on jollain tasolla epämiellyttävä hyvin merkittävälle osalle aikuisista.

Vanhemmat kyllä haluavat, että heidän lapsensa oppisivat elämässä tarvittavia taitoja, vaikkapa neuvottelukykyä, kanssakäymisen taitoa tai erimielisyyksien selvittämistä. Mutta heidän oma kyvyttömyytensä ymmärtää digitaalista maailmaa estää heitä ymmärtämästä, että esimerkiksi netti ja tietokonepelit voivat myös opettaa näitä taitoja.

Kun yhdistetään uuden teknologian ymmärtämisen epävarmuus iltapäivälehtien "Mies löysi alaikäisen seksikumppanin netistä" -lööppeihin, on lopputuloksena helposti ehdottomat kiellot, moraalinen panikointi. Toista ääripäätä mediassa pääsevät kyllä edustamaan omaa syvää digitaalista uskoaan saarnaavat ihmiset, mutta totuus tuskin löytyy sieltäkään päästä janaa.

Koulut sulkevat koneiltaan pääsyn MySpace'en ja YouTubeen, eikä pahaan IRC-Galleriaan saa mennä edes kotoa.

Vanhemman sukupolven digitaalinen epävarmuus voi pahimmillaan johtaa siihen, että lapset menettävät turvallisia ympäristöjä, joissa he voisivat opetella puntaroimaan verkon eri sisältöjen uskottavuutta.  Informaatioyhteiskunnassa kuitenkin juuri tämä taito olisi ehkäpä olennaisin opittava.

Hannah Green ja Celia Hannon valottavat julkaisussaan nuorten digimedian käyttöä monelta kantilta.

Eräs mielenkiintoinen havainto oli se, että heidän mukaansa suurin osa brittinuorista käyttää digitaalisia medioita olemassaolevien ystäväverkostojen lujittamiseen sen sijaan, että he keskittyisivät uusien verkostojen rakentamiseen.

Näinhän se on varmasti suurimmalle osalle suomalaisistakin verkonkäyttäjistä - täytyy myöntää, että omat kokemukseni aktiivisesta sisällöntuottamisesta voivat joskus johtaa harhaan. Tai ehkä uusien ihmisten tapaamisen ja verkottumisen aika tulee vasta joskus myöhemmin, koulun jälkeen?

Ainakin itselleni esimerkiksi blogosfäärin suurin ilo on ollut kaikista uusista ihmisistä (vain pari mainitakseni), joita en ilman omaa virtuaalista kotipesääni olisi ehkä koskaan tavannut, ja jotka ehkä saan jatkossa tuntea paremminkin.

Blogitonni rikki!

Päivän pikahuomio oli yhden rajapyykin saavuttaminen. Liekö ensimmäinen kerta, kun Blogilistalla päästään yli 1 000 tilaajan? Onnittelut Salakuunneltua.fi:lle!

Lahjavinkki

Pakko näin töiden tekemisen keskeltä kommentoida, että onhan se hieno ja haluttava. Suurkiitokset Omenatarhan porukalle Macworld San Francisco 2007 -tapahtuman liveseurannasta!

"Yhä suurempi osa ihmisistä on varhaisia omaksujia"

"Varhaisten omaksujien joukko on kasvanut," kertoo yhdysvaltalaisen CEA:n (Consumer Electronic Association) analyytikkopomo Sean Wargo järjestönsä tekemästä tutkimuksesta. (Via: BBC)

Wargo viittannee kommentillaan Geoffrey A. Mooren teoriaan teknologian omaksumisesta. Mooren mallihan perustuu ajatukselle, että tietyt ihmiset ovat avoimempia kokeilemaan ja testaamaan uutta teknologiaa kuin toiset.

Teorian mukaan varhaisten omaksujien joukko seuraa omaksumiskäyrällä innovaattoriryhmää, jonka muodostavat reilut pari prosenttia ihmisistä.

Jos varhaisten omaksujien määrä on todellakin kasvanut - Mooren teoriassa tämä joukko on 13,5 % kaikista ihmisistä - tietää se tietenkin hyvää uusia laitteita markkinoille pukkaaville yrityksille. Näkemystään siitä onko ryhmä kasvanut prosentilla vai useammalla ei Wargo valitettavasti paljasta.

Käyrän alkupään pullistuminen ei kuitenkaan poista Mooren teorian tärkeintä huomiota: Päästäkseen suuren yleisön hyödyntämäksi innovaatioiden on ylitettävä kuilu, joka siirtää sen teknologiaympäristöstä todelliseksi elämää helpottavaksi palveluksi.

Yritysten kannalta on tietenkin mukavaa, jos omaksumiskäyrän alkupään muodostaa yhä suurempi osa ihmisistä, mutta jos tavoitteena on päästä todellisille massamarkkinoille on kuilu kuitenkin ylitettävänä. Suurin osa ihmisistä ei innostu hilavitkuttimista, ja hyvä niin.

Mutta valppaana olemisesta tulee yhä tärkeämpää oltava, ainakin jos Wargon ennustus innovaatiokäyrän aika-akselin nopeutumisesta pitää paikkansa:

"They are adopting technologies faster than ever. New technologies we haven't even seen yet are sure to be adopted faster than their previous generations."

Mistähän innovaatiosta tulee seuraava asia, joka saa suurimman osan meistä yllättyneeksi - ja oikein kehityksen ennustaneet sanomaan: "Mitä minä sanoin!"?

Vuoden 2007 trendimetrokartta

PSFK vinkkasi tutustumaan Nowandnext'in sekä Future Exploration Network'in mainioon Trend Blend 2007+ karttaan.

Metrokartan eri asemilla risteävät trendit ohjaavat mainiosti huomaamaan miten trendit ja aihepiirit linkittyvät toisiinsa. Eikä lienee sattumaa, että esimerkiksi kuluttamisen trendit kiertävät ympyrälinjaa...

Lontoon metrokartan muotoon visualisoitu trendikartta kattaa seuraavat osa-alueet:

Yhteiskunta ja kulttuuri

Hallinto ja politiikka

Työ ja bisnes

Media ja viestintä

Tiede ja teknologia

Ruoka ja juoma

Terveys ja hyvinvointi

Raha

Kauppa ja vapaa-aika

Liikenne

Kartan voi ladata suoraan PFSK:n sivuilta.

Tarkkasilmäisimmät voivat huomata lievän britti- ja jenkkikeskeisyyden. Vuosi 2007 tullaan muun muassa muistamaan Death of cheques -vuotena. Hui!

10 % television katselusta netissä jo ensi vuonna?

10 prosenttia television katselusta tapahtuu jo ensi vuonna internetissä, laukoo BBC:n tulevan iPlayer -netti-tv:n kehittämisestä vastaava Ashley Highfield Telegraphin haastattelussa.

Näihin lukuihin BBC on päätynyt viimeisimpien on demand -netti-tv-palvelunsa testien perusteella ja Highfield uskoo samaisen suhdeluvun toteutuvan piakkoin myös käytännössä.

Tärkeäksi netti-tv:tä eteenpäin puskevaksi voimaksi Highfield näkee langattomat verkot. Kun kodit alkavat varustautua langattomilla verkoilla, siirtyvät nettifilkat kätevästi tietokoneen kautta myös televisioon. Ja onhan sohvalla istuen paljon mukavampi ohjelmia tiirailla.

Suomessa samainen kymmenen prosentin katseluosuus tarkoittaisi Finnpanelin nykyluvuilla reilua 16 minuuttia netti-tv:tä päivässä. Tämän hetken netinkäyttöluvuilla se olisi lähes neljännes koko netissä kulutetusta ajasta, melkomoinen potti.

Highlandin kanssa täytyy olla samaa mieltä siitä, että suurin netti-tv:n käytön kasvun este on ollut tarjonnan puute. Mediat voivat ottaa kehityksen hitaudesta syytä omille niskoilleen ja erityisesti tästä voidaan syyttää sähköisen median taloja. Tavaraa on ollut, mutta halu suojella perinteistä kultamunaa on pitänyt ne turhan pitkään lähtökuopissa.

Odottelu voi sattua omaan nilkkaan: Tänä vuonna yhä useampi mediatalo pyrkii pääsemään osalliseksi kasvavasta netti-tv-kakusta. Tarjonta tulee kasvamaan ja apajalle pyrkivät myös monet muut kuin perinteiset televisiotalot.

Monille medioille netti-tv tarjoaa täysin uudenlaisia mainosmuotoja (lue: mahdollisesti korkeampia tuloja) ja jotkut näkevät siinä myös keinon kiertää television tiukahkoa tuotesijoittelulainsäädäntöä (lue: uusia tapoja ansaita).

Tarjonta tulee tämän vuoden aikana lisääntymään myös meillä merkittävästi - esimerkiksi iltapäivälehtien ja YLEn panostukset tulevat kasvamaan - ja katselupotin jakautumista on mielenkiintoista seurata.

Vievätkö voiton tv- vai kotivideotasoiset tuotannot? Ja mikä verkkomedia voi vuoden lopussa julistaa olevansa Suomen suosituin netti-tv?

Hae opiskelemaan Viral Learning Centeriin

Voisiko opiskeleminen Viral Learning Center'issä olla hyvä uuden vuoden lupaus?

VLC lupaa opettaa parhaiden viraalivideoiden tärkeimmät osa-alueet, joita ovat:

• Näin kuvaat kuinka istut työpöytäsi ääressä
• Kaatuilemisen taide
• Itsensä satuttaminen
• Toisten satuttaminen
• Eläinten satuttaminen
• Eläinten käyttäyminen ihmisten satuttamiseen
• Itäeurooppalaiset tanssiaskeleet, sekä
• Ulosteiden ja oksennuksen hyödyntäminen

VLC:n koulutuksen laadun takaa Ziddio ja videoon vinkkasi Joi Ito.