Viime viikolla sain vihdoin pidettyä Dagmarin väelle kauan suunnitellun web 2.0 -koulutuksen. Tavoitteena ei ollut suoranaisesti opettaa ihmisiä, vaan ennemminkin saada ihmiset kokeilemaan itse verkon erilaisia palveluita.
Tutustuimme Wikipediaan, blogeihin ja yhteisöpalveluihin. Kuuntelimme musiikkia, katselimme videoita ja harjoittelimme kuvien laittamista nettiin.
Google Earth oli koulutusten todellinen hitti, aivan kuten Perttu ja kumppanit aikoinaan arvelivatkin. Helppo ja intuitiivinen palvelu sekä erilaiset layerit (erityisesti National Geographic'in) ovat juuri sitä, mitä verkon uusien palveluiden tulisi ollakin.
Siinä missä GE osoittautui helpoksi, oli RSS taasen sieltä janan insinööripäästä. Käydessämme läpi syötteiden tilaamista ymmärsin kyllä miksi kaikki eivät jo ole ottaneet RSS:ää käyttöönsä. Sen edut kätkeytyvät kovin helposti jargonin ja erilaisten lyhenteiden taakse.
Taidan olla itsekin vähän liian syvällä digimaailmassa, sillä tein ensimmäisessä koulutussessiossa sen virheen, että yritin selittää ihmisille RSS-logiikkaa niillä perinteisillä RSS-termeillä.
Ei kannata. Ensimmäisen kerran jälkeen hautasin RSS-termit ja aloin puhua vain itseä kiinnostavien uutisten ja blogien tilaamisesta. Heti alkoi homma sujua paremmin.
Ne ihmiset, jotka työssään käyvät läpi paljon päivittäistä dataa (uutisia, uutiskirjeitä jne.) ihastuivat oitis RSS:ään. Kiitos myös uudelle Firefoxille, joka on tehnyt tilaamisen helpoksi, nopeaksi ja loogiseksi. Paitsi että sen Kirjanmerkkipalkin kirjanmerkkikansio -termin tilalle voisi keksiä jonkun vähän sujuvamman vaihtoehdon.
Sessiot olivat palautteesta päätellen onnistuneita. Ennen kaikkea olin iloinen siitä, että ihmisillä oli aito into kokeilla ja räplätä.
Heistä huokui halu kokeilla itsenäisesti eri palveluita ympäristössä, jossa on läsnä joku, jolta voi rauhassa kysyä kaikki kummallisetkin kysymykset. Verkko ei ole kaikille niin tuttu ympäristö, että he uskaltaisivat sukeltaa itsenäisesti suoraan sen syövereihin: puolistrukturoitua opastamista tarvitaan.
Seuraavaksi on suunnitteilla vastaavat sessiot peleistä ja kännyköistä. Ja viimeistään sen jälkeen on varmasti aika palata verkkopalveluiden maailmaan.
- - -
Viime viikkojen blogihiljaisuuden syynä ovat olleet työpaikan vaihtamiseen liittyvät kiireet, sillä aloitin tällä viikolla YLE Uudet Palvelut -yksikössä konseptituottajana. Ehkä bloggaan tästä eteenpäin enemmän medianäkökulmasta tai kuka ties markkinointipuoli korostuu jatkossakin. Digikon suunnan näyttää vain aika!