Ystäväni WoW-killan jäsen oli hetken poissaolon jälkeen tullut takaisin peliin, ja kertonut taisteluiden laannuttua, että häneltä oli löydetty leukemia.
Tällaiset viestit pysäyttävät aina, silloinkin kun sen kertoja on meille vain virtuaalisen maailman pelihahmo, jota emme ole koskaan edes tavanneet tai jonka nimeä emme tiedä. Ainoa yhdistävä tekijä voi olla vihollisten lahtaaminen Azerothissa.
Uudet digitaaliset yhteisöt ovat haastaneet ainakin omaa käsitystäni ystävistä ja tuttavista. Kokevatko esimerkiksi MySpacen aktiivit olevansa ystäviä
Hanna Pakarisen kanssa, kun he ovat linkittyneet palvelussa toisiinsa?
On paljon bloginpitäjiä, jotka ovat minulle ajatuksineen ja ideoineen hyvinkin tuttuja, vaikken heitä muuten tunnekaan. Tunnen virtuaalisesti paljon ihmisiä, jotka saattavat kävellä ohitseni päivittäin kaupungilla.
Jäin itse miettimään keitä lasken nykyisin ystävikseni ja tuttavikseni, kun eräs suuri suomalainen mediatalo kävi jokin aika sitten esittelemässä tekemäänsä WOM-markkinointitutkimusta.
Siinä oli tutkittu muun muassa sitä, mistä ihmiset hankkivat tietoa ostoprosessien eri vaiheissa: mainonnasta, lehdistä, kaupoista, ystäviltä, internetistä... Heidän tekemänsä jaottelu olisi aiheuttanut ainakin minulle harmaita hiuksia.
Jos kysyn neuvoja blogissani tai saan vinkkejä toisen blogin pitäjältä, hankinko silloin tietoa a) netistä vai b) ystäviltä ja tuttaviltani? Minä valitsisin useimmiten jälkimmäisen vaihtoehdon.
Monissa uusissa välineissä viestintä on toistensa tuntemattomienkin ihmisten välillä hyvin henkilökohtaista. Minä laskisin blogini kommentoijat vähintäänkin tuttavikseni - en tosin heti ensimmäisen kommentin jälkeen.
Tuttavuus ja luottamus rakentuu verkossa aivan kuten muuallakin pikkuhiljaa.
Tutkija-parat :-)
Itselleni olen tätä metafilosofista kysymystä koettanut selittää siten, että blogit ja netti laajemminkin ovat "paikka" siinä missä kaupunki, baari tai elokuvateatteri. Siis ei mikään virtuaalitodellisuus vaan konkreettinen paikka. Se eroaa muista paikoista siinä, missä baari eroaa buduaarista tai Brasilia Borneosta.
"Nettipaikassa" on sitten sellaisia tuttavuuksia kuin sinne syntyy.
Silloin kysymys "kuulitko asiasta ensimmäisen kerran netistä vai ystäviltäsi" muuttuu analogisesti yhtä fiksuksi (ja helposti käsitettäväksi) kuin "kuulitko asiasta ensimmäisen kerran Tampereella vai ystäviltäsi".
En tiedä, aukeaako tämä muille, mutta omalta osalta on muutamia päänsärkyjä vältetty.
Miten tuon nyt tiivistäisi? Netti on paikka, ei media.
Kirjoittanut: Petteri Numminen | 10.11.2006 klo 12.59
Eilen tuli osittain samanlainen aatos minulle vastaan, kun kuuntelin tietoja (muistaakseni) AC Nielsenin tutkimuksesta siitä, mihin tarkoituksiin ja mistä netin osa-alueilta ihmiset hakevat tietoa. Kyseisen tutkimuksen mukaan kymmenen prosenttia hakee tietoa blogeista johonkin hankintapäätökseen (aika heikkoa tämä tutkimuksen referointi nyt, pahoittelen, kun ei ole lähdettä suoraan tässä!).
Jos ihminen googlaa ja päätyy tekemään ostopäätöksen jonkun blogin suosituksen perusteella, niin ajatteliko hän hakeneensa tietoa hakukoneelta vai blogista vai mistä?
Mutta siis, ylipäätään on todella vaikea jaotella myös näitä virtuaalituttuja ja muita kaveruuksia. Enhän minä sinuakaan ole tavannut kuin ohimennen pari kertaa, mutta silti pidän mielipiteitäsi aika suuressa arvossa :)
Kirjoittanut: Mari Koo | 10.11.2006 klo 14.22
Heikoilla jäillä ollaan myös siinä kohtaa, kun kysellään epäyhteismitallisilla monivalintatehtävillä uutislähteiden luotettavuudesta ihmisten mielikuvissa.
Nimittäin jos tutkittujen uutislähteiden joukossa ovat vaihtoehdot Yleisradio ja Internet, niin mitä YLEn nettiuutisten asiakas klikkaa? (Muistikuva perustuu tositapaukseen mutten enää muista mistä tutkimuksesta oli kysymys).
No, tämä on tällaista siirtymävaiheen päänsärkyä varmasti vaan.
Kirjoittanut: Tuija | 10.11.2006 klo 14.26
Petteri: Minusta tuo oli vallan selkeä ja mainio vertaus.
Jäin tosin vain miettimään, että olisiko verkko ensisijaisesti tila, jossa on myös medioita? Eli verkko olisi se kahvila, jossa voidaan myös halutessaan kuluttaa medioita, esimerkiksi lehtiä.
Mari: Taas kerran tulee vastaan tilanne, jossa vanhat jaottelut eivät vain toimi uudessa ympäristössä!
Kun ystävät tuottavat median -kuvio ei istu vanhoihin kaavoihin.
Mutta kiitän luottamuksesta - se on molemminpuolista! Ja vaikka virtuaalinen luottamuskin on mukava asia, niin täytyy joskus tehdä treffit johonkin Kurvin kuppilaankin. ;-)
Tuija: Olen itsekin hämmästellyt joskus ehkäpä samaista tutkimusta - toivottavasti tutkimuskysymykset saadaan pian järkeistettyä!
Näissä tutkimuksissa ehkäpä mielenkiintoisinta on se, kuinka tulosten mukaan uutisen luotettavuus vähenee merkittävästi siinä vaiheessa, kun se julkaistaan verkossa...
Kokevatkohan ihmiset muka YLEn TV-uutisetkin epäluottavammaksi silloin kun he katselevat niitä television sijaan netissä?
Kirjoittanut: Pirkka | 10.11.2006 klo 14.36
Ehdottomasti pitää sopia joskus tapaaminen, niin voidaan naamakkain pohtia näitä blogimaailman ihmeellisyyksiä :)
Kirjoittanut: Mari Koo | 10.11.2006 klo 17.29
Oli pakko kirjoittaa ja oikoa virheitä: Ei pelissä, vaan killan keskustelupalstalla. Eikä taisteluiden laannuttua, sillä hän ei tällä hetkellä pysty pelaamaan sairautensa ja hoitojen takia.
Mutta kieltämättä tunne on outo. Tavallaan - ja melkolailla nyt kärjistettynä - ainoa mitä tiedän "ystävästäni" on vihreä teksti kiltachatissa ja pitkät haltiakorvat tietokoneeni näytöllä. Mutta toisaalta, olemmehan istuneet iltaa pikseleistä rakennetulla metsänuotiolla ja lyöneet yhdessä hengiltä örkkejä.
Tästä keskustelumme siis yleensäkin alkoi. Millä termillä pitäisi edes kutsua ihmisiä, jotka tunnet, mutta samalla et tunne.
Kirjoittanut: Amaris | 10.11.2006 klo 17.30
"Monissa uusissa välineissä viestintä on toistensa tuntemattomienkin ihmisten välillä hyvin henkilökohtaista." // Toki, mutta onhan se muuallakin tietyissä tilanteissa...? Ilmiöhän on vain sama kuin keskustelu vaikka hierojan kanssa - voimme puhua asioista joita emme ole kertoneet parhaalle ystävällemme. Tilanne on vaaraton, koska vastaanottaja ei pysty hyödyntämään saamaansa tietoa mitenkään koska ei tiedä esimerkiksi minkälaiseen elämäntilanteeseen tieto liittyy.
Henkilökohtainenkaan tieto ei ole henkilökohtaista jos sitä ei pysty liittämään kokonaisuuteen. Verkossa viestin mukauttaminen tilannekohtaisesti menee äärimmilleen. Voimme mennä syvemmälle (myös henkilökohtaisiin ja arkoihin asioihin), mutta näkymä on kuitenkin hyvin kapea. Lisäksi voimme kontrolloida näkymää aivan eri tavoin.
Syntyy fiilis, että tiedämme jotain henkilökohtaista, jotain intiimiä. Olemme kuitenkin samalla täysin sokeita kokonaisuudelle - ja saamamme intiimin tiedon merkitykselle osana kokonaisuutta. (tästä EPIC 2014 ja jatko-osa -videot ovat varmaan esimerkkejä, tai ainakin sivuavat samaa ajatusta)
Kapeissa, mutta syvissä kontakteissa on puolensa ja siinä verkko on mainio. Niissä on toki myös heikkoutensa - ja mielestäni iso kysymys verkon sosiaalisen puolen hyödyntämisessä onkin, että miten näistä kapeista ja syvistä kontakteista päästään laaja-alaisempiin (sanotaan nyt vaikka ystävyyksien suuntaan) ilman että joudutaan riskeeraamaan syvien kontaktien menettäminen (eli miten muutetaan syntyneiden kontaktien luonnetta...). Tästä tuli kommenteissa jo ehdotuksia, eli esim. irl-tapaaminen. Mutta ainakin itse olen (vuosia aktiivisesti verkossa pelanneena ja erilaisissa yhteisöissä työskennelleenä) todennut lukemattomia kertoja, että siihen verkon ja kahvilan välimaastoon tarvittaisiin jotain uudenlaisia vaihtoehtoja.
Isona kysymyksenä siis, että miten rakennetaan uusia tasoja ystävien, tuttavien ja tuntemattomien välimaastoihin? Ja miten lopetetaan ajattelemasta näitä tasoja jotenkin samalla viivalla olevina...? (Habbo hotel, WOW, SecondLife ym. ovat mielestäni ihan hyviä aavistuksia/välähdyksiä sellaisista ympäristöistä...)
Kirjoittanut: PerttuT | 10.11.2006 klo 20.10
Pirkka: "Jäin tosin vain miettimään, että olisiko verkko ensisijaisesti tila, jossa on myös medioita? Eli verkko olisi se kahvila, jossa voidaan myös halutessaan kuluttaa medioita, esimerkiksi lehtiä."
Jostain opinnoista jäi päähän roikkumaan lause "Verkkoviestin on metaväline, joka simuloi muita medioita" (tjsp). Näin siis 80-luvun lopulla.
Oman ajattelun mukaan homma ei kuitenkaan mene noin. "Normaalielämän" esineitä ei voi aina siirtää nettiin ja käyttää niitä siellä. Eli ajatus simuloinnista ja nettilehden olemassaolosta hämäävät.
Brändin voi siirtää nettiin, mutta jotta homma toimisi, brändi pitää siirtää palvelulupauksena, ei sisällön samankaltaisuutena. Tältä ainakin tänään iltapäivällä tuntuu.
Ymmärrän, että "nettilehti" voi tarkoittaa melkein mitä tahansa, mutta silti sanaa kannattaa välttää. Se voi johtaa roikkumiseen vanhoissa mielikuvissa ja sisällöissä - ja olla juuri sitä: roikkumista vanhassa.
Tämä ajatus vaatii kuitenkin vielä kirkastummista, sillä "nettiradio" toimii oikein hyvin taustamusiikkina tätäkin kirjoittaessani.
Kirjoittanut: Petteri Numminen | 13.11.2006 klo 13.22