Esittelin tänään ajatuksiani aktiivisista kuluttajista erään suuren yrityksen markkinointihenkilöstölle ja yleisöstä esitetty hyvä kysymys hahmotti minua ajattelemaan asiaa vähän toisesta näkökulmasta. En koskaan suunnittele sanomisiani liian tarkkaan, jotta olisin vastaanottavaisempi yleisön esittämille kysymyksille. Kun ei ole kaavaa, on siitä helpompi poiketa.
"Seuraavatko yritykset järjestelmällisesti keskustelupalstoja ja blogeja?", minulta kysyttiin.
Tällä hetkellä ainakin oman näppituntuman perusteella vain harva yritys seuraa järjestelmällisesti sitä, mitä heistä kirjoitetaan blogeissa ja keskustelupalstoilla. Jos asiakaspalaute ei ole tullut suoraan yritykselle, sillä ei ole merkitystä, tunnutaan vielä ajateltavan.
Mutta toisaalta, tästä alkaa päivän pieni oivallus, blogeihin ja muille palstoille kirjoittavat eivät myöskään tunnu vielä odottavan, että yritykset reagoisivat kirjoituksiin jollain tavalla. Yrityksistä kertovat kirjoitukset on ikään kuin vain suunnattu toisille lukijoille, ei suoraan yrityksille.
Mutta entäpä jos vaikka haukkuihin huonosta palvelusta vastattaisiinkin? Jos firma X:n palvelupäällikkö tulisi blogiisi ja pahoittelisi henkilökohtaisesti tapahtunutta, ja samalla kyselisi sinulta vaikkapa parannusehdotuksia? Astuisiko yritys silloin kutsumattomana vieraana sinun henkilökohtaiselle reviirillesi?
Haluaisitko sinä ihan oikeasti käydä dialogia yritysten kanssa vai pitäisikö firmojen pysyä poissa sinun blogistasi?