Marketing Vox kertoi kuinka Yhdysvalloissa markkinoijien ja mainostoimistojen yhteistyö on lähes huonoimmalla tasolla koskaan. Yhdeksi syyksi suhteiden huononemiseen on nähty kuluttajakäyttäymisen ja mediavalikoimien jatkuvat muutokset, jotka ovat varmasti aiheuttaneet stressiä kummallakin puolella neuvottelupöytää.
En usko, että meillä tilanne olisi aivan näin huono, mutta olen kuitenkin huolestunut siitä, kuinka vähän monet markkinoijat ja perinteiset mainostoimistot ovat miettineet juuri tätä kuluttajakäyttäymisen muutosta ja digitaalisuuden merkitystä. Osaaminen on monin paikoin hyvin ohutta ja asenne on "Ei päde meillä Suomessa" tai "Ei vaikuta meihin".
Olen viime aikoina istunut taas useammassakin palaverissa, joissa lead agency'n edustajat ovat kävelleet ulos huoneesta soittelemaan tärkeitä puheluita aina silloin, kun keskustelu siirtyy digitaalisiin asioihin.
Samaiset ihmiset sanovat huolehtivansa myös asiakkaan digipuolen kehittämisestä, joten mihin he nyt tarvitsisivat digipuoleen keskittyneiden yhteistyökumppaneiden näkemyksiä asiasta. He kun osaavat hoitaa sen, ihan tuosta vaan vasemmalla kädellä muiden töiden ohessa. Ja lopputuloksena on kiva tv-spotti.
Jokaisen osapuolen osaamista kuitenkin tarvittaisiin myös digitaalisessa maailmassa. Perinteiset mainostoimistot ovat tarinankerronnan, digitoimiston interaktiivisuuden ja mediatoimistot kuluttajakohtaamisten taitajia. Jos kaikki osapuolet tekisivät aidosti yhteistyötä, asiakas hyötyisi siitä varmasti.
Hyviä esimerkkejä näiden eri taitojen hyvästä hyödyntämisestä löytyy useita. Otetaan vaikka AKQA:n tekemä Peperami Noodles'in palkittu viraalikampanja. Sitä varten on kuvattu paljon televisiomainontaa laajempia filmikokonaisuuksia ja tehty hieno interaktiivinen sivusto, joka on täynnä hauskoja yksityiskohtia.
Tulokset puhuvat puolestaan. Kaikki voittivat, kun kohderyhmää vielä tavoiteltiin heille luontevimmassa mediassa.
Laitan tässä kanssa hyvän esimerkin siitä että mainostoimiston ei kannata suhtautua digitaaliseen maailmaan nuivakkaasti / pelätä oman bisneksensä murenemista - kyllä virtuaalimaailmaakin varten tarvitaan tuotantoa, joskus massiivistakin: www.20lives.com
Kirjoittanut: Tiina Kirves | 25.11.2005 klo 12.40
Alex Nieminen kirjoitteli tästä samasta taannoin RE:ssa. http://www.rekaksois.com/kolumni.html/id/401
Saa nähdä miten Alex nyt muuttaa alan malleja Hasanilla.
Aihe on ollut puheissa niin kauan kun itse olen ollut alalla. Netin merkitys vaan kasvaa kasvamistaan, mutta asenteet pysyy alalla yhä takaperoisina.
Muttei ei toiminta täällä Hollanissakaan erilaista ole - isot mainostoimistot ovat ehkä jopa konservatiivisempiakin kuin Suomessa. Tilit on isoja, siksi myös nettiä arastellaan ja hidastellaan. Paljon pelissä mainosalalla, ei niinkään nettitekijöillä....
Kirjoittanut: Tommi | 25.11.2005 klo 17.29
Välillä on lohduttavaa kuulla, että muuallakin on tilanne samanlainen.
Mutta silti: Täytyy sanoa, että minulle jäi suu auki hämmästyksestä, kun törmäsin täällä Dagmarissa ensimmäistä kertaa erään suuren brändimainostajan mediavalinta- ja budjetointiprosessiin.
Heillä on kuulema ollut aina tapana heittää kampanjabudjetti aina ensimmäisenä mainostoimistolle, joka on saanut ottaa siitä niin paljon rahaa kuin he ovat nähneet tarvitsevansa tuotantoon.
He sitten päättävät mitä sillä rahalla tehdään, eli myös mihin medioihin mennään.
Ja kun mainostoimistolla ei ole ollenkaan omaa digipuolen tuotantoa (ja kun digipuolen rahoja ei saada kierrätettyä oman tilin kautta), niin yllättäen digipuolelle ei paljoa rahaa heru, vaikka kohderyhmä esimerkiksi nettiä käyttääkin ahkerasti.
Vanhoihin toimintatapoihin on erittäin vaikea päästä väliin!
Kirjoittanut: Pirkka | 28.11.2005 klo 16.52
Ja mitähän muutoksia kuluttajakäyttäytymiseen aiheuttaa se, että kakkapläjäyksetkin (vain 99 mainokset) löytää nyt netistä?
http://www.itviikko.fi/uutiset/uutisalue.asp?alue=talous&UutisID=73274
Kirjoittanut: Miklu | 10.3.2006 klo 16.15
Linkki leikkautui poikki eli hae ITviikosta sanalla Etukaista.com tai tsekkaa ko. saitti suoraan. Siellä on linkki tuohon ITviikon uutiseen täällä:
http://www.etukaista.com/ajankohtaista.php
Kirjoittanut: Miklu | 10.3.2006 klo 16.20