Radiotekniikan dosentti, Arto Lehto, ennustaa tulevaisuuden radion olevan yleiskone, joka toimii niin kännykkänä, tutkana, lähiverkon päätteenä kuin perinteisenä radiona. Lisäksi radiot voisivat kommunikoida keskenään. Tämä tulee mahdolliseksi, kun vastaanotin pystyy tulkita useita eri signaaleja ja käsittelemällä näitä laskemalla. Tekniikka vaatii vielä muutaman vuoden kehityksen ennen kuin laitteita tulee markkinoille.
Lähde: Tiede 8/2006


Vuoden 2007 jouluksi on Suomen postilta tulossa piparintuoksuinen postimerkki (ei kuvassa).
Tätä kirjoittaessa tämä interaktiivinen tekojänis onkin jo saapunut myyntiin myös Suomeen. Jänis kytketään Internetiin ja se kertoo esimerkiksi uutiset ja sään sekä saapunet sähköpostit ja lukee ne myös ääneen. Jänis kommunikoi myös toisten jänisten kanssa ja harrastaa jopa taichia aamuisin korviaan heiluttaen. Maailmalla tämä otus on otettu myönteisesti vastaan ja esimerkiksi Ranskassa siitä on tullut lähes kulttituote.
Saksan vaatealalle on ilmestynyt viime aikoina halpamyymälöitä samaan tapaan kuin aiemmin päivittäistavara-alalle. Näiden halpamyymälöiden liikevaihto on kasvanut samalla, kun yleinen trendi vaatealalla on ollut liikevaihdon lasku. Tunnetuin lienee Kik, josta pitäisi saada koko asukokonaisuuden alle 30 eurolla. Eri asia sitten on, keitä nämä vaatteet miellyttävät, valikoimakaan ei ole koolla pilattu. Askeettiset myymälätilat ovat halpamyymälöille tyypillistä, kuten myös
Viimeisimmät kommentit