Digikko

Kommunistisesta televisiomaksuyhtiöstä päivää!

Verkon välillä vähän turhankin suora kommentointi on ollut minulle tuttua jo jonkin aikaa. Silti verkkokommentointi yhdistettynä muutenkin mielipiteitä herättäviin asioihin - YLEen ja verkkopalvelu-uudistukseen - on ollut raskas kokemus.

Ennen kaikkea raskautta on aiheuttanut sähköposti- ja blogipalautteiden määrä, jota olemme käyneet tarkkaan läpi täällä Pasilassa.

Kaikkiin olisi mukava vastata jotain ja tähän toki pyrimmekin. Kriittisten, mutta asiallisten kommenttien lisäksi olen saanut havaita pari peruskommentointilinjaa, joista aion nyt julkisesti irtisanoutua.

1. Televisiomaksut
Yleläisenä keskusteluun ryhtyminen tarkoittaa sitä, että ennemmin tai myöhemmin joudut vastaamaan kysymyksiin televisiomaksuista, vaikka olitkin ajatellut keskustelevasi ihan jostain muusta.

Verkkokommentoinnin suola on oikeasti se, että parhaimmillaan keskustelu päätyy johonkin aivan uuteen suuntaan, mutta jos suunta on aina sama vanha tv-maksu, niin voin nyt tunnustaa suoraan, etten aio siihen keskusteluun joka kerta heittäytyä.

Pitäkää minua ylimielisenä paskana (sitäkin olen saanut kuulla olevani), mutta tv-maksusta kannattaa laittaa palautteet suoraan kansanedustajille. Minä en sille mitään voi, systeemi on nyt tällainen ja sen kanssa ollaan ja eletään.

Siitä olen toki samaa mieltä, että keskustelua julkisesta palvelusta ja sen rahoittamisesta tarvitaan, ja sille pitäisi olla paikkansa myös yle.fi:ssä. Mutta hedelmällistä siitä tulee vasta silloin, kun keskusteluun osallistuvat myös he, jotka asioista päättävät. Meitä yleläisiä on kuitenkin yli 3 400, joten aivan suoraa linjaa asioista päättäviin ei minullakaan ole.

2. Kommunismi
Vähintään joka kymmenes kommentoija on myös ollut sitä mieltä, että me Uusissa palveluissa olemme kommunisteja. Syynä on tietenkin se, että olemme töissä YLEllä.

Me tavoittelemme uutta vallankumousta, josta kertoo muun muassa uuden etusivumme oranssi väri.

Ai miten oranssi ja kommunismi liittyvät yhteen? En minäkään sitä tiennyt, kunnes minulle kerrottiin muutamassa palautteessa, että oikeasti oranssi on vain laimennettu punainen (me kommarit emme uskaltaneet edes laittaa siihen oikeaa väriä!) ja näin olemme halunnut peittää todellisia tarkoitusperiämme.

Näen toki kommenttien taakse ja ymmärrän menneiden vuosikymmenien taakat, mutta kun ei näihin kommentteihin auta edes paljastaa, etten ole koskaan äänestänyt vasemmistopuolueita. Enkä muuten ole ainoa tässä yhtiössä, vaikka vaikeaa se varmasti on uskoa.

Joten ihan vaan tiedoksi, että kommaripalautteisiin tulet jatkossa saamaan korkeintaan Kiitos palautteesta -viestin.

- - -

Kaiken tämän jälkeen olen miettinyt yhä uudestaan ja uudestaan miten saisin ihmiset motivoitua julkiseen bloggaamiseen. Miten valmistella keskustelukulttuurista innostuneet ihmiset siihen, että keskustelun käyminen ei ole aina kovin miellyttävää? Miten kertoa todellisuudesta ilman että se laimentaa innostuksen ja typistää blogit pelkiksi verkkokolumneiksi?

Keskustelua ei voi kahlita, mutta molemminpuolinen kunnioitus voisi välillä olla paikallaan.

Bloggaa, saat porkkanaa

Business 2.0 -lehden Josh Quittner on käärinyt hihansa ja patistaa nyt kaikkia toimittajiansa bloggaamaan. Kun häneltä kysytään I Want Media'n haastattelussa miksi jokaisen toimittajan tulisi tehdä näin, hän vastaa:

"It's really important to me that my guys learn this stuff and live there because that's where the world is headed. It's totally consistent with their jobs as print journalists."

Quittner on varma siitä, että toimittajan työ muuttuu yhä voimakkaammin keskustelevaksi. Hänen mukaansa myös printtitoimittajien on paras olla aktiivisia siellä, missä keskustelua yhä useammin käydään, eli verkossa.

Lehti on lähtenyt kannustamaan toimittajia myös rahallisesti: Bloggaajat saavat extrapalkkaa sen mukaan, kuinka suosittuja heidän bloginsa ovat. Lisäpalkka määräytyy sivulatausten mukaan:

"well, to start, if your blog gets a 100,000 page views in a day, that would probably give you a couple of hundred bucks. No, you're not going to retire on it. The Business 2.0 blog has been around for two years, and it gets about 40,000 visits a week."

Tavoiteltavaa siis riittää. Business 2.0 pyrkii myös omalta osaltaan auttamaan toimittajia saavuttamaan lisäliikennettä. Lehti on pistänyt pystyyn kaikkien toimittajien merkinnät yhteen koostavan B2Day -blogin, jolla lienee melko lailla sama rooli kuin Imagen vastajulkaistulla blogilla.

Auttaako pieni porkkana siirtämään toimittajat blogosfääriin? Ja miksei sama logiikka voisi toimia myös muissa yrityksissä - lisätään vain omaan henkilökohtaiseen tuloskorttiin bloggaaminen omaksi kohdakseen?

Sertifioitua luomusisältöä

Jos omiin kokemuksiini on uskominen, on tänä syksynä saavutettu jokin läpimurto blogien, bloggaamisen ja muunkin yhteisöllisen viestinnän alueella. Viime talvena ja keväällä pyrimme kertomaan ihmisten itse tuottamien medioiden ilosanomaa asiakkaillemme, ja nyt tämä työ näyttää kantavan hedelmää.

Useat blogikoulutus, -konseptointi ja -seurantaspeksit ovat lähteneet asiakkaillemme ja projektit ovat vihdoin siirtyneet pelkältä suunnitelma-asteelta myös toteutuksiksi. Myyntityötä tähän on kyllä saanut tehdä. Suomalaisyritykset eivät lähde kovin helposti kokeilemaan uusia ratkaisuja: Miksi korjata jotain, joka ei ole rikki.

Itse olen näistä projekteista hyvin innoissani, sillä minusta yritysten tulisi toisaalta kuunnella yhä tarkemmin ihmisten sanomisia sekä samalla ryhtyä myös aitoon dialogiin heidän kanssaan. Blogit, wikit sun muut työkalut tarjoavat näihin hyvän mahdollisuuden.

Mutta innostukseeni sekoittuu tasaisin väliajoin myös epäilyä, varsinkin nyt kun olen taas joutunut vastaamaan samoihin kysymyksiin nimettömänä toimimisesta:

"Pitääkö sitä blogia ylläpitää meidän nimissämme vai kannattaisiko sitä pitää nimettömänä?"
"Eikös meidän kannattaisi käydä vastailemassa niihin blogeihin nimettömänä - viesti tuntuisi ehkä uskottavammalta?"

Vastatessani näihin kysymyksiin huomaan kuinka bloggaaja ja markkinoija minussa vääntävät kättä keskenään. Mutta vastaukseni ovat selviä: toiminta omalla nimellä, reilusti ja rohkeasti on minusta ainoa järkevä keino yritykselle toimia.

Epäilystä tämän vastauksen järkevyyteen herättää se, että moni on kanssani hyvin eri mieltä.

Tiedän kyllä, että yrityksen markkinointiviestien pukeminen kuluttajien itsensä tuottamien sisältöjen kaapuun voi toki toimia joskus, mutta Pete Blackshaw'n esittämä kysymys siitä tarvitsisiko nettisisällöilläkin olla oma luomumerkkinsä ei ole alkuhämmennyksen jälkeen yhtään tyhmempi.

Sen voisi kääntää myös muotoon "Onko ihmisillä oikeus tietää milloin he joutuvat markkinointiviestinnän kohteiksi?". Samaa on pohdittu viime aikoina niin Advertising Age'ssa että ClickZ'issäkin.

Blackshaw'lle olisi toisaalta helppo vastata vain, että ihmiset valitsevat kyllä itse aktiivisesti sisältönsä, ja jos yritys jää typerästä ja epäaidosta markkinointiviestinsä piilottamisesta kiinni, ei siinä häviä muut kuin yritys itse.

Luotan myös itse ihmisten älykkyyteen. Eihän kukaan pidä siitä, että häntä kusetetaan.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että monilla yrityksillä menee netissä puurot ja vellit sekaisin. Sanotaan, että halutaan käydä dialogia ihmisten kanssa, mutta lopputulema onkin vain perinteisen mainonnan keinoin tehtyä nettivideota. Me teemme filkan, jutelkaa te siitä.

Ja näinhän siinä käy pakostakin, jos yritys toimii netissä nimettömänä. Sen jälkeen jos totuus yrityksen toiminnasta tulee ilmi, jää yritykselle jäljelle vain selittäjän rooli. Mahdollisuus dialogiin on lopullisesti hukattu.

Toisaalta, en kai voi itse olla muuta mieltä, sillä eihän Digikkokaan ole aito luomublogi. Vai onko? Ja onko sillä oikeasti mitään väliä?

Mitkä palvelut kuvaisivat parhaiten web 2.0:aa?

Tuija vinkkasi tutustumaan kahteen Business Weekin mielenkiintoiseen artikkeliin, jossa kannustettiin yrityspäättäjiä rohkeasti testaamaan ja kokeilemaan web 2.0:n maailmaa. Ei siitä opi lukemalla, vaan tekemällä, ja siitä olen samaa mieltä.

Lehden lyhyt opastuslista kehottaa muun muassa seuraamaan lapsia ja työpaikan nuorimpia, joille uudet teknologian välineet ovat tuttuja, sekä perustamaan blogin.

Jäin miettimään, että jos suomalaisen yrityspäättäjän saisi naulittua pariksi tunniksi koneensa ääreen testaamaan web 2.0 -maailmaa, niin mitä hänet kannattaisi laittaa tekemään? Mitkä palvelut kuvaisivat parhaiten verkossa tapahtunutta muutosta?

Business Weekin listaa voisi muokata vaikkapa tällaiseksi:

• Ota Messenger ja Skype nyt viimeistään käyttöön, ja soita lapsillesi.
• Lue yritysblogeja ja perusta oma (vaikka saman tien).
• Julkaise lomakuvasi Flickriin.
• Kirjoita wikipediaan.
• Kuuntele Pandoraa tai Zoicea.
• Tutustu IRC-Galleriaan (ja kysy lastesi nimimerkit).
• Katsele YouTuben videoita.
• Vieraile Habbossa tai Second Life'n maailmassa.
• Tilaa RSS-feedejä, aloita vaikka HS:n uutisista ja YLE Radion talousohjelmista.

Itse innostuin ajatuksesta niin, että taidan kesälomien jälkeen järjestää työpaikallani muutamankin web 2.0 -session: kääritään hihat ja sukelletaan yhdessä uusien palveluiden maailmaan.

Mitä sinä lisäisit tai poistaisit listalta?

Missä viipyvät yritysblogit?

Jostain kumman syystä blogaaminen ei vielä tunnu innostaneen Suomessa yritysviestijöitä. Oikeisiin yritysblogeihin törmää hämmentävän harvoin ja siksi iloitsinkin, kun Räpyläpölkystä ohjattiin Apajalla-blogiin.

Apaja Creative Solutionsin yritysblogin johdannossakin pohdittiin kotimaisten yritysblogien puutetta ja syitä tähän:

"Suomessa on vähänlaisesti hyviä yritysblogeja, jos lainkaan. Ainoa nopeasti mieleen tuleva esimerkki on F-Securen News from the Lab.

Yritysbloggaaminen vaatii erityistä yrityskulttuuria. Yrityksen pitää olla avoin kritiikille ja valmis puhumaan myös henkilökohtaisella äänellä. Blogeissa julkaisukynnyksen pitää olla matala, jotta uutta luettavaa saadaan riittävän usein. Tämä kaikki on aika lailla vastaan kiillotettua yritysviestintää."

Yritysblogaaminen (itse olen mieltynyt jostain syystä yhden geen kirjoitusasuun golfaamisen kannustamana ;-) vaatii avointa yrityskulttuuria. Mutta jos me täällä Suomessa jäisimme vain odottamaan uuden avoimuudelle suotuisan yrityskulttuurin juurtumista, kuinka kauan menisi siihen, että yritysblogaaminen yleistyisi meilläkin?

Odottamisen sijaan blogaamista kannattaisi hyödyntää avoimen yrityskulttuurin synnyttämiseen. Avoimuuden eteenpäin vieminen on hivutustyötä ja tämä käy hyvin ilmi Robert Scoblen Naked Conversations -kirjasta, joka on viime päivinä ollut iltalukemisenani.

Scoblen kirjan kertomukset esimerkiksi Microsoftin siirtymisestä blogien maailmaan kertovat havainnollisesti siitä, kuinka blogeilla on ollut merkitystä uudenlaisen keskustelevan ja kuuntelevan yrityskulttuurin synnyttämisessä.

Microsoftin yrityskulttuuri ei kirjan mukaan ollut blogaamisen aloittamisen aikaan täysin valmis avoimuuteen, mutta heidän tapauksessaan tarvittiin vain johdon tiukka tuki sekä asiastaan innostuneita blogaajia. Hyvät kokemukset blogien maailmasta kannustivat uusia työntekijöitä mukaan ja pikkuhiljaa keskustelun ja avoimuuden kulttuuri alkoi vallata alaa.

Me täällä Dagmarissa emme ole vielä perustaneet virallista yritysblogia, mutta pikkuhiljaa yhä useampi työntekijöistämme on lähtenyt innolla testaamaan blogimaailmaa. Osa on laittanut pystyyn omia henkilökohtaisia blogejaan, pienen työryhmämme blogi on alkanut rullata eteenpäin ihan mukavasti ja onpa meillä jo epävirallinen firman juorublogikin, mutta sen osoitetta en anna näin julkiseen jakeluun.

Pikkuhiljaa ihmiset ihmettelevät yhä vähemmän sitä, miksi jaamme tietoamme ilmaiseksi eteenpäin. Onnistuneiden kokemusten jakaminen, blogien kautta solmitut uudet mielenkiintoiset kontaktit ja julkaisemisen helppous on herättänyt yhä useammat näkemään blogien mahdollisuudet. Ehkä seuraava askelemme on jo yritysblogi, kuka tietää.

Blogit muutostyökaluna

Ulkoiset yritysblogit toimivat hyvin myös muutostyökaluna, kertoo tanskalainen The E-mediator -blogi.

Yrityksen sisäiset muutosprosessit vaikeutuvat usein, koska yrityksen johdon on vaikea motivoida alaisiaan muutostarpeista. "Taas vain yksi organisaatiouudistus" on ehkä muutamassakin yrityksissä joskus huokailtu uusia organisaatiokaavioita sun muita katsellessa.

Blogien voima muutosviestinnässä tulee ennen kaikkea siitä, että sen kautta yritys voi saada keskusteluun mukaan myös yritykselle tärkeät sidosryhmät. Tarve muutokseen ja sen perusteleminen ei olekaan tällöin enää vain yrityksen sisäistä viestintää tai perinteistä yritysjargonia, mikä saa henkilöstönkin suhtautumaan siihen vakavammin ja hyväksyvämmin.

Ulos blogikaapista?

DNA:n yritysblogin sensurointi on puhuttanut monia. Yritysblogaaminen on varmasti monelle yritykselle vaikeaa. Aivan kuten Matti Media=blogissaan kirjoittaa, blogia pitävällä yrityksella "tulee olla selkeät pelisäännöt miksi blogia pidetään, mistä kaikesta blogissa voi kirjoittaa, mistä ei, miten asioista kirjoitetaan ja miten keskustelua blogin lukijoiden kanssa käydään".

Jäin itse miettimään näitä juttuja lukiessani yksityisen ja yrityksen edustajan ylläpitämien blogien eroja.

Vaikkei oma Digikkoni sijaitsekaan yrityksemme verkkopalvelussa eikä täten virallisesti edusta yrityksemme linjaa, olen tavalla tai toisella yritysblogaaja, sillä käsittelen tässä blogissani yrityksemme työkenttään kuuluvia asioita. Tästä kaikki ovat varmaan samaa mieltä.

Voisin toki tehdä tämän myös nimettömänä, mutta koska blogini aihepiiri on mikä on, minusta kaikkien on reilua tietää missä olen töissä. Onhan meillä jokaisella, niin yksityisillä kuin yrityksenkin edustajilla, jonkinlainen tiedostettu tai tiedostamaton agenda, jota lukijoiden on helpompi arvioida, kun teen tätä omalla nimelläni.

En vaadi kaikkia blogaamaan nimellä, vaan mietin, tulisiko jokaisen, joka käsittelee blogissaan omaan työhönsä liittyviä asioita vinkata hengentuotteestaan myös työnantajalleen?

Ei että nyt lupaa pitäisi kysyä, mutta ehkä nimellään blogaavan on reilua informoida yksityisenä henkilönä julkaisemistaan asioista myös esimiehelleen. Nämä kirjoitukset kun saattavat tulla esiin ties missä yhteyksissä ja silloin sinua pidetään myös yrityksesi edustajana, tahdoit sitä tai et. Tämän sain itsekin huomata.

Yksi pieni kirjoitus repi minut ulos blogikaapistani yrityksemme sisällä ja hyvä niin. Sain siunauksen ja kannustuksen kirjoittamiselleni. Mutta oletko sinä omalla nimelläsi blogaava vielä työpaikallasi blogikaapissa? Vai onko sillä mitään väliä?

Blogaamisen motiiveista ja luotettavuudesta

eMarketer'in viime perjantaina julkaistu tutkimus (luettavissa 4.12.2005 saakka) blogeista, niiden ylläpitomotiiveista ja uskottavuudesta on mielenkiintoista luettavaa.

Toisin kuin aiemmin on sanottu, tämän tutkimuksen mukaan me blogaajat emme blogaa pelkän sanomisen innosta.

Vaikka reilut 31 % kyselyyn vastanneista sanoo bloginpidon pääsyyksi pyyteettömältä kuullostavan omien ajatusten kirjaamisen, lähes 34 % sanoo ylläpitävän blogiansa, koska he haluavat näkyvyyttä oman alansa auktoriteettinä.

Itse uskon tähän tulokseen, varsinkin jos tutkimuksen "oma ala" käsitetään laajasti. Jäin miettimään tarkemmin myös omaa "pyyteettömyyttäni".

Minusta ihmisluontoon kuuluu hyväksynnän ja arvostuksen tavoittelu. Ainakin minun olisi vaikea perustella itselleni blogin ylläpitämistä, jos en kokisi omia ajatuksiani edes sen verran tärkeiksi ajatusaihioiksi, että kaipaan niille taustatukea ja kommentointia. Ja kukapa ei pitäisi arvostuksen osoituksista, silloin harvoin kun niitä tulee?

Myönnän siis, että en ole blogaamisessani pyyteetön ja voin tulla asian kanssa ulos kaapista: Kirjaan siis ajatuksiani, mutta haluan myös pientä näkyvyyttä. En kai muuten tekisi tätä julkisessa verkossa.

Toinen tutkimuksen mielenkiintoinen aihe kysymys blogien luotettavuudesta: Onko yritysblogi vai yksittäisen työntekijän ylläpitämä luotettavampi kuin toinen.

Yritysblogeihin suhtautuminen jakoi vastaajat kahteen, lähes yhtä suureen ryhmään. Hitusen yli 50 prosenttia vastaajista piti yritysblogjea melko epäluotettavina tai kaikkinensa epäluotettavina ja täysin vastakkaista mieltäkin oli jotakuinkin samankokoinen ryhmä.

Mutta jos blogaajana on yksittäinen työntekijä, hänen bloginsa koetaan reilusti yritysblogia luotettavammaksi. Peräti 77 prosenttia piti työntekijän ylläpitämää blogia luotettavana, epäluotettavuuden jäädessä reiluun 22 prosenttiin.

Jos olettaisimme samojen tulosten pätevän myös Suomeen, on edessä väistämättä kysymys siitä muuttuisiko oma bloginikin epäuskottavammaksi, jos tätä julkaistaisiin Dagmarin verkkopalvelussa? Ja olenko myös epäluotettavampi, kun myönnän motiivien olevan muutakin kuin vain pyyteettömiä?

Oletko sinä pyyteetön blogaaja?

> Lue vanhat kommentit

Carat opettaa blogaamaan

Minulla on kova usko siihen, että blogit voisivat parhaimmillaan avata uusia näkökulmia yrityksen toimintatapoihin ja kulttuuriin, henkilöihin lukujen takana. Näinä aikoina yritysviestintä on aivan liian geneeristä: Lähes kaikki perinteinen yritysviestintä on kuin yhdestä kynästä.

Jos yritysjohtajat blogaisivat enemmän, voisi se auttaa ymmärtämään yrityksiä hieman paremmin. Blogi voisi antaa yritykselle kasvot.

Mediatoimistoista Carat on päättänyt kannustaa asiakasyrityksiään blogaamaan (kiitos uutisesta Adverblogille). Blogien aloituspaketissa kerrotaan, kuinka blogeja voi seurata, miten niitä voi mainostaa ja kuinka blogia tulisi ylläpitää.

Erinomaista Carat! Hieman kateellisena luen näitä uutisia. Tarjoavatkohan he samaa palvelua jo Suomessakin?