16.3.2008

"Ei ainakaan olla niin viihteellisiä kuin noi!"

"Suomen blogeista tulikin viihdesivustoja" sanoi Hesari, ja blogosfääri reagoi juuri kuten lehdessä toivottiinkin. Ottamalla tiukan kannan blogeihin saa ainakin herätettyä keskustelua.

Hyviä kommentteja on jo heitelty puolin ja toisin (mm. Tuija ja Kari Haakana ovat koostaneet mielenkiintoisimpia kommentteja yhteen), ja ajattelin minäkin toimia Hesarin toivomalla tavalla.

Itseäni ihmetyttää taas kerran kansalaisjournalismin rinnastaminen perinteiseen "tiukkaan" uutiseen. Kärjistäen tuntuu siltä, että koska blogit eivät ole perinteisten medioiden mielestä skuupanneet tärkeitä asioita, eivät ne siis ole journalismia ollenkaan vaan viihdettä.

Jos journalismi ajatellaan tiukasti uutisina, eivät minusta edes sanomalehdet itse läpäise tätä journalismiseulaa.

Vai mikä tekee HS:n ruokasivuista journalismia, kun taas ruokablogit eivät tätä ole? Ovatko aikakauslehteen painetut mielenkiintoiset henkilöhaastattelut tietenkin journalismia, mutta ihmisten itse kertomat tarinat omasta elämästään eivät? Ja jos vakiintunut media jakaa käsityöohjeita, onko se journalismia, vaikka käsityöblogit ovatkin vain viihdettä?

Ehkä tätä vastakkainasettelua tarvitaan vain siksi, että perinteinen media haluaa peitellä omaa viihteellistymistään: "Ei ainakaan olla niin viihteellisiä kuin noi!"

24.2.2008

Dallas News kutsuu lukijansa käymään läpi JFK-materiaaleja

Alkuviikosta kotimaisetkin mediat kertoivat, kuinka Kennedyn murhatutkimuksesta oli löytynyt uutta, ennen julkaisematonta materiaalia.

Koska monia ihmisiä kiinnostavaa materiaalia on paljon ja uutiskilpailu on kovaa, päätti Dallas Morning News lyödä verkkopalvelussaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla:

"Given the volume, we haven't been able to review most of the files. That's why were calling on you. Here's your chance to review never-seen-before materials related to the JFK assassination. Take a look, and let us know if you see something interesting."

Läpikäytävää riittää, sivukaupalla kirjeitä, lehtileikkeitä, poliisiraportteja, valokuvia... Olisiko tästä muillekin medioille mallia crowdsourcingista?

(Via: Buzzmachine)

19.2.2008

Yhä vähemmän mediatyöläisiä ja enemmän markkinointi-ihmisiä

Neljännes amerikkalaisista media-alan työpaikoista on kadonnut vuoden 2000 jälkeen, kertoo Yhdysvaltain työvoimaviranomaisten raportti. Vuonna 2007 mediatyöläisiä oli vähemmän kuin kertaakaan aikaisemmin viimeisten 15 vuoden aikana.

Syy tähän on Ad Agen artikkelin mukaan hyvin raadollinen: Mainostajat eivät tarvitse medioita yhtä paljon kuin aikaisemmin.

Internetin noustua osaksi ihmisten arkea on perinteisen massamarkkinoinnin valta-asema alkanut horjua. Mainostajien ei  tarvitse tukeutua vain medioihin oman viestinsä välittämiseen, vaan hakukoneiden ja keskustelun aikakaudella hyvät esimerkit löytyvät myös toista kautta. Tulojen pienentyessä on yhä useamman mediatyöläisen kohtalona ollut irtisanominen.

Samalla kun mediasta palkkaa nostavien määrä on vähentynyt, on markkinointia tekevien määrä kasvanut. Vuonna 2007 markkinoinnin parissa työskenteli enemmän amerikkalaisia kuin koskaan.

Kehityksen taustalla on lienee markkinointiviestinnän suuri muutos, joka siirtää painopistettä massamarkkinoinnista vuorovaikutukseen ja keskusteluun. Erilaista konsultaatiota tarjoavien yritysten määrä on kasvanut, kun yrityksissä pohditaan miten ihmisiä voidaan tavoittaa ja osallistaa aiempaa paremmin.

Markkinointikonsulttien kärkikastiin kuuluva Joseph Jaffe ei säästele sanojaan uusimmassa kirjassaan Join the conversation (Amazon.com), jossa hän haastaa yrityksiä ymmärtämään muuttunutta maailmaa.

30 sekunnin tv-mainosten tyrmäämisen jälkeen Jaffe hyökkää entistäkin voimakkaammin massamarkkinoinnin kimppuun. Haavekuvia tarjoavan mielikuvitusmaailman sijaan Jaffe haluaisi yritysten keskittyvän tuotteidensa parantamiseen, asiakaspalvelun kehittämiseen ja aktiviiseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa.

Jaffen mielestä asiakaspalvelu on parasta markkinointia yritykselle. Tuhottomia euromääriä markkinointiin kylvävät yritykset hoitavat aidot asiakaskontaktit usein huonosti.

Markkinointi pyrkii herättämään ihmisten kiinnostuksen, mutta jos ihmiset oikeasti kiinnostuvat ja aktivoituvat esimerkiksi verkossa, ei yrityksillä ole resursseja vastata tähän. Ainakin itse koen tässä asiassa piston sydämessäni, enkä usko olevani ainoa.

Mutta mitä käy medialle, jos Jaffen keskusteluun ja yhteistyöhön perustuva markkinointimalli oikeasti valtaa alaa?

Kuinka moni tulee enää kymmenen vuoden kuluttua saamaan palkkanauhansa mediataloilta, jos (tai kun) markkinointi ohittaa mediat vielä nykyistäkin useammin? Tähän kannattaisi valmistua jo etukäteen, eikä vasta sitten, kun on pakko.

- - -

Sain Jaffen kirjan luettavaksi hänen bloginsa kautta, ja jotta lukemisen ilo ei jää vain minulle, laitan myös itse kirjan kiertämään. Ensimmäinen lukuinnokas bloggaaja ilmoittautukoon kommenttiosioon, sillä ehdolla että olet myös itse valmis laittamaan kirjan eteenpäin.

9.9.2007

Brändinkiillotusta tärkeillä teemoilla

Minua rupeaa aina hieman epäilyttämään, kun media ryhtyy kampanjoimaan jonkin asian puolesta.

YLEläiset yrittivät pari vuotta sitten laittaa suomalaisia liikkeelle. Tärkeä asia ja ehkä siitä joku innostui, kun asiaa käsiteltiin useissa tv- ja radio-ohjelmissa. Epäilen kyllä kovasti.

Hesarin tämän viikon Kaisaniemi-teema oli päätetty vetää läpi sellaisella volyymillä, että ainakin minua hirvitti. Pari sivua Kaisaniemi-juttuja jokaisessa viikon lehdessä kääntyi ainakin minun mielessäni osoitukseksi Lasitalon voimasta. Ei ammuttu edes haulikolla vaan tykillä. Olemme myös paikallislehti, lasitalosta huudettiin.

Vielä sunnuntai-iltana Hesarin oma puistotapahtuma oli netissä heidän pääuutisensa. Ihanko totta, että se oli päivän tärkein juttu?

Etusivu_iltasanomat
Iltalehti on ollut brändinkiillotusteemaviikoillaan kuitenkin ihan omassa luokassaan. Kun viikon ajan kirjoittaa lehteen kaksi sivua vaikkapa lasten lihomisesta, hoitajien palkoista tai muusta tärkeästä teemasta, repii lehti samasta teemasta itselleen myös kalliin brändikampanjan.

Kun kampanja on ohi, voi lasten lihomisen unohtaa, ja keskittyä jälleen vaikka Big Brotheriin.

Vaikka itse teemat ovat tärkeitä, minusta erilaiset teemakampanjat ovat enemmän median omaa brändityötä ja voimanosoitusta kuin itse asiaan puuttumista. Jos käsiteltävä teema kerran on niin tärkeä, niin miksi se ei näy median agendalla koko ajan?

Ehkä erilaiset teemaviikkot ovat medialle vain viimeinen keino osoittaa oma voimansa. Se on kuin haikailua vanhaan maailmaan, jossa media sai päättää mikä on tärkeää ja mistä puhutaan.

Nykyisin tuon voiman osoittaminen taitaa onnistua vain massiivisella teemoituksella ja kampanjoinnilla, jos niilläkään. Ihmiset saavat itse päättää mikä loppujen lopuksi on tärkeää.

Ehkä jotain kertoo se, että Hesarin lukijoiden mielestä Kaisaniemen puistotapahtuma ei ollut päivän tärkein uutinen?

Uutiset_hsfi

31.8.2007

Kritiikistä itsekriittisyyteen

Juuri päättyneen kesäloman aikana silmiini on sattunut suhteellisen paljon mediakritiikiksi puettua eri medioiden välistä piikittelyä. Tai ehkä olen vain huomannut sen aiempaa paremmin näin ensimmäisenä YLE-kesänäni.

Suuri kiitos tästä kuuluu varmasti tämän viikonlopun digisiirtymälle, jonka nimissä on käyty tiukkaa argumentaatiota erityisesti sanomalehtien ja television välillä.

Kritiikki on hyvin usein paikallaan, mutta välillä tuntuu, että maaliin ampuessa osutaan samalla tahattomasti myös omaan jalkaan.

Tässä muutama esimerkki kesälomani varrelta. Eksaktit päivät valitettavasti puuttuvat, sillä nämä ovat tarttuneet muistiini lomareissujen aikana.

Digisiirtymästä varsinkin iltapäivälehdet ovat repineet messeviä otsikoita. ”Tuhannet irtisanovat tv-lupansa” (josta YLE myös itse kirjoittaa), mutta esimerkiksi IS tuskin revittelee samaan aikaan omalla levikkitappiollaan.

Vuonna 2006 IS:n levikki tippui -4,7 % (pdf). Se on aika paljon, mutta ei ilmeisesti jutun väärtti.

HS:n toimittaja taasen valitti elokuisessa kolumnissaan kuinka YLE vähentää nuorten tv-ohjelmia aivan liikaa. Oli lienee työtapaturma, että tämä tv-sivujen kolumni sattui lauantain lehteen HS:n oman, viikoittaisen nuorten sivun viereen.

Kyseinen toimittaja, jonka nimeä en valitettavasti muista, tietää varmasti, että nuoret lukevat lehdistä myös muita kuin nuorisojuttuja. Sama ajatus ei ilmeisesti voi toimia televisiossa.

Televisiossa tulee siis olla paljon omia nuorten ohjelmia, mutta nuorten palsta kerran viikossa riittää sanomalehdessä?

TV-sivujen kolumnit ovat muutenkin herkullisia luettavia. Ne ovat usein pahempia valituspaikkoja kuin blogit, paitsi että toimittajat osaavat pukea subjektiiviset potutuksen aiheet bloggaajia paremmin objektiivisen viestinnän viittaan.

Jokakesäiset TV:n kesäuusinnat sapettavat –kolumnit voisi kuopata, jos ei kerran ole mitään uutta sanottavaa.

Kyseiset toimittajat voisivat myös katsella kriittisesti omia hengentuotoksiaan: Sanomalehdet jos jotkin ovat kesä toisensa jälkeen täynnä kesäuusintoja, varsinkin kolumnipalstoilla.

Vuodesta toiseen toimittajat täyttävät heinäkuiset lehdet jotakuinkin samoilla jutuilla vaarallisista eläimistä (viime vuosina noussut kesäjuttutyyppi), säävalituksista (joko liian kuumaa tai kylmää), pettävistä kesäheiloista (tämä on erityisesti IL:n bravuuri) ja siitä, kuinka paljon körtit söivät tänä kesänä jäätelöä.

Astetta fiksumpaan muotoon televisiokritiikkinsä puki Turun Sanomat. Lehti julkaisi elokuun alussa Extra-liitteessään useita juttuja ihmisistä, jotka elävät ilman televisiota. He ovat silti ihan fiksuja ja ajattelevia! Näin varmasti onkin.

Ilman yhtä mediaa voi hyvin elää, mutta voisiko sanomalehti julkaista jutun fiksuista ihmisistä, jotka eivät lue sanomalehtiä? Epäilen suuresti.

Vaikka itse luotankin sanomalehtien voimaan, en silti suostu uskomaan, että kaikki sanomalehtiä lukemattomat olisivat asioista tietämättömiä ja sivistymättömiä tolloja. Täytyykö oman median arvoa todella korottaa toisia tallomalla?

Ehkä jonkinasteinen pelko oman median tulevaisuudesta on saanut sanomalehdet ja sähköiset mediat hyökkäämään toistensa kimppuun. Kunpa vain muistaisimme, ettei mikään media yksinään voi täyttää kaikkia tarpeita. Jokaiselle löytyy oma paikkansa, nyt vain käydään taistelua seuraavista asemista.

Onneksi välillä kuitenkin joku osuu maaliin.

Olipa sitten mitä mieltä tahansa YLEn oman ohjelmatuotannon tulevaisuudesta, niin HS:n tämänpäiväinen juttu nosti ainakin esille olennaisen asian.

Toivoisin silti, että oman työnantajani ammattitaitoisesti toimittajat voisivat, saisivat ja muistaisivat myös itse ottaa aktiivisesti YLEn tulevaisuuden esille. Tasapuolisesti ja kriittisesti, kuten toimittajien kuuluukin.

Eri medioiden välistä kritiikkiä murentaa se, ettemme me median edustajat osaa olla kovin itsekriittisiä oman mediamme suhteen. Toisia kyllä mottaillaan surutta, ja yritämme käyttäytyä niin kuin itsellä ei olisi oma lehmä ollenkaan ojassa.

Ehkä kritiikkiä enemmän tarvittaisiin julkista itsekritiikkiä?

17.7.2007

Päivittäiset uutiset tippumassa arkirutiinien ulkopuolelle?

Päivän surfailu johti Harvardissa juuri julkaistun Young People and News -tutkimusraportin (pdf) ääreen (via Micropersuasion).

Nuorten uutiskulutusta käsittelevää raporttia on toki paras lukea amerikkalaisten voimakas televisiokulttuuri takaraivossa, mutta löytyypä siitä erittäin mielenkiintoisia havaintoja meillekin.

Merkittävää on se, ettei suurella osalla amerikkalaisnuorista ole uutisten seuraamisrutiinia.

Uutisia kulutetaan sattumanvaraisesti ja usein hyvin kevyesti. Päivittäiset uutiset ovat pudonneet arkisten rutiinien ulkopuolelle ja kaikkinensa nuoret kuluttavat uutisia merkittävästi vanhempiaan vähemmän.

Huoli amerikkalaisnuorten yleistiedosta on raportin mukaan oikeutettu. Nuorten aikuisten tietotaso ajankohtaisista aiheista ja politiikasta on paljon vanhempia sukupolvia matalampi. Vielä muutamia vuosikymmeniä sitten ikä ei ollut merkittävästi selittänyt tietotason eroja toisin kuin nyt.

Onko verkko sitten syyllinen tähän uutisrappioon? Kyllä ja ei.

Internet on uutistoiminnan kannalta aidosti kasvava ja merkittävä media, sillä siellä vietetään  paljon aikaa. Huomattavaa on kuitenkin se, ettei netissä vietetty aika suoraan tarkoita lisääntyvää uutiskulutusta samassa mediassa.

Verkko ei näytä opettavan uutisrutiinia niille surfareille, joilta uutisten seuraamisen rutiinit muutenkin puuttuvat. Valintoja täynnä oleva verkko tukee ennemmin jo opittuja tottumuksia ja mieltymyksiä kuin opettaa uusia.

Tässä mielessä netti näyttää tietä muille medioille. Median kuluttaminen on muuttumassa henkilökohtaisemmaksi. Kotona on useita televisio- ja radiovastaanottimia, jokaisella omat tietokoneet ja henkilökohtaiset mp3-soittimet.

Ihmiset oppivat jo nuoresta pitäen valitsemaan itseään kiinnostavat sisällöt. Vaikeat ja monimutkaiset uutiset on helppo ohittaa, mutta Anna Nicole Smithin kuolinuutinen kyllä tarttuu haaviin verkon sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Raportti ennustaa, että ihmisten mediakäytön erikoistuiminen tulee jatkumaan:

"A person might read the newspaper for its public affairs coverage, watch television for its entertainment programs, and use the Internet for gaming and social interaction, or any of a dozen other content and medium combinations."

Tämä on tärkeä huomio siksi, etteivät nuoret aikuiset raportin mukaan seuraa uutisia heidän vanhempiensa tavoin useasta eri mediasta. Uutisten seuraaminen yhdessä mediassa ei ennusta uutiskulutusta toisessa mediassa niin voimakkaasti kuin aiemmin.

Verkossa innokkaasti surfaavat amerikkalaisnuoret eivät siis näytä automaattisesti siirtyvän verkon uutispalveluiden käyttäjiksi, vaan merkittävälle osalle televisio on vieläkin se tärkein uutisväline. Netin lopullista läpimurtoa täytyy tutkimuksen mukaan yhä odottaa - mutta se on kyllä tulossa.

Mielenkiintoinen huomio on myös se, että raportin laatineen Thomas E. Pattersonin mukaan tutkimukset ovat aiemmin yliarvioineet sanomalehtiä uutiskulutuksessa. Vaikka monet lukevatkin lehtiä, prosentuaalisesti merkittävä osa (68 %) on vain selailijoita, joiden haaviin merkittävät uutisaiheet eivät lehden sivuilta tartu.

Radiota on tutkimuksen mukaan taasen aliarvostettu uutismediana. Musiikin välissä kuultavat uutislähetykset ovat monille nuorille paljon merkittävämpi tapa pysyä ajan tasalla kuin aiemmin on ajateltu.

Kaikki tulokset eivät varmasti istu suomalaiseen printtikulttuuriin.

Itse uskon kuitenkin erityisesti medioiden henkilökohtaistumisen ja erikoistumisen pätevän hyvin myös täällä.

3.6.2007

Vaativimmat ja vähiten vaativat mediat

Olen jostain mystisestä syystä ollut lähes koko vuoden 2007 puolivauhtinen, aivan konkreettisesti. Näin voimien palattua on hyvä katsoa taaksepäin ja listata henkilökohtainen puolikuntoisen ihmisen mediakarttani, toisin sanoen mitkä ovat vaativimmat ja mitkä vähiten vaativat mediat.

Eli tässä siis lista siitä, missä järjestyksessä luovuin medioista, kun kroppa ei toiminut täydellä teholla, eikä mielikään ollut valmis vastaanottamaan uutta:

  1. Kirjat. Ei pystynyt, ei sitten millään. Mielikuvitus ei laukkannut tarpeeksi nopeasti ja keskittymiskyky oli nollassa, joten kirjoista oli luovuttava aivan ensimmäisenä. Tällä viikolla tartuin tosin ensimmäistä kertaa kirjaan, kiitos Kanervalle Uudesta ulkokultaisen käytöksen kirjasta!
  2. Blogit. Aivan liian paljon uusia ajatuksia, joiden sulattaminen olisi vienyt liikaa voimia. Oli pakko jättää väliin myös kirjoittaminen, koska uusia ajatuksia ei syntynyt millään.
  3. Sanomalehdet. Jätin jopa iltapäivälehdet väliin, tosin vain siksi, että energiani riittivät ainoastaan iltapäivälehtien sisällöstä vihaiseksi tulemiseen. Suosittelen IS- ja IL-paastoa kaikille, vaikkei voimien riittämisestä olisikaan huolta.
  4. Radio. Lähetysvirtaradio pysyi mukana väsyneimmätkin hetket, mutta tiukat toimitetut ohjelmat oli pakko jättää väliin. Niinpä iPodini on vieläkin täynnä tilattuja ohjelmia, joita voisin nyt kuunnella, jos soittimen virtapiuha ei vain olisi kadonnut hääjuhlissa...

Kaikkein vähiten vaativimmiksi, eli väsyneenäkin vastaanotettaviksi medioiksi päätyivät omalla listallani televisio ja netti - kunhan vain vältteli niiden vähänkään älyllisempää sisältöä.

Epämääräisen pujottelun 50 televisiokanavan välillä (yllättävän monelta tulee aina tekstiviestiohjelmia ja tosi-tv:tä samaan aikaan) voitti ainostaan YouTube, tuo mainio lähetysvirtatelevisio, joka puristaa kaiken muutaman minuutin sieviin slotteihin.

YouTubessa erityisen hyvin toimi päivän katsotuimpien videoiden lista. Sen kun surfasi läpi, sain olla täysin varma siitä, etten minä tainnut olla ainoa väsynyt ihminen tässä maailmassa.

Radio, sanomalehdet ja kirjat ovat jo nousseet takaisin listalleni, blogien aika on nyt. Television voisin oikeastaan luovuttaa jollekin vähän väsyneemmälle.

3.4.2007

Mikä media kuolee seuraavaksi?

Sanomalehdet ovat olleet kuolemassa jo pitkään. Televisio kuopataan 10 vuoden sisällä. Joku on varmasti jo haudannut myös internetin.

Apokalyptisten ennustusten keskellä törmäsin brittiläisen professori-kolumnisti-bloggaja John Naughtonin oivaltavaan Our changing media ecosystem -artikkeliin Communications, The Next Decade -kirjassa (jo toinen kirjamerkintä kahden päivän sisällä!).

John Naughtonin mukaan yksi nykyisen median muutoksen ymmärtämisen este on se, että muutosta pyritään kuvaamaan perinteisen taloustieteellisen ajattelun avulla.

Taloustieteellinen tutkimus pohjautuu niukkojen resurssien jakamiseen. Resurssien siirtyminen toisaalle on automaattisesti muualta pois. Mutta mediakentän muutoksessa ei tällä hetkellä ole kyse vähistä resursseista, sillä resursseja on enemmän kuin koskaan.

Naughton ehdottaa toimvammaksi ajatuskehikoksi ekosysteemiajattelua (joku paremmin biologiasta perilläoleva voi korjata käännöksessäni mahdollisesti olevia virheitä), jossa organismeja ovat broad- ja narrowcast-televisio, elokuvat, radio, printti ja internet.

Ekosysteemi on dynaaminen järjestelmä, jossa elävät organismit ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa ja ympäristönsä kanssa. Välillä organismit metsästävät toisiaan, kilpailevat ruoasta tai elävät symbioosissa, kuten mediatkin.

Kuten muutkin ekosysteemit, myös mediaekosysteemi on jatkuvassa muutoksessa. Se pyrkii aina tasapainoon, sitä kuitenkaan koskaan saavuttamatta, koska jo pienet muutokset järkyttävät tasapainoa.

Naughtonin mukaan Sanomalehdet kuolevat -ennustukset perustuvat kaupalliseen ajatteluun, jossa myös mediamaailma nähdään markkinoina ja markkinaosuuksina.

Tosiasia näyttää olevan kuitenkin se, etteivät mitkään uudet ja merkittävät viestintäteknologiat ole tähän mennessä vielä kuopanneet aiempia. Televisio ei tappanut radiota, eikä netti ole kuopannut sanomalehtiä, mutta ekosysteemiä nämä uudet välineet ovat kyllä muuttaneet.

Tästä ekosysteemin muutoksesta on Naughtonin mukaan hyvänä esimerkkinä 50-luvun Iso-Britannia. Televisio selätti nopeasti sanomalehdet merkittävimpänä uutislähteenä, ja tämä pakotti sanomalehdet muuttumaan.

Muutos ohjasi sanomalehdet kahteen eri paikkaan ekosysteemiä. Iltapäivälehdet löysivät oman paikkansa television ja populaarikulttuurin parasiitteina, kun taas perinteiset sanomalehdet lähtivät yhä tiukemmin uutiskommenttien ja -analyysien tielle.

Ekosysteemi on tosiaan jatkuvassa muutoksessa, josta hyvänä esimerkkinä on HS:n päätoimittaja Reetta Meriläisen blogimerkintä lehden lauantaisin ilmestyvästä viihde- ja julkkispainotteisesta sivusta. Sanomalehdet etsivät jatkuvasti uutta ekologista lokeroaan siinä missä muutkin mediat.

Ekosysteemiajattelun toimivuudesta huolimatta taloustieteellinen ajattelu pätee siihen, että vaikka mediaa tulisikin enemmän, ei ihmisten aika lisäänny. Siinä on se jäljelle jäävä niukka resurssi.

Toisaalta, kuolivathan dinosauruksetkin. Siihen meni kyllä aika pitkä aika.

26.2.2007

Keskity siihen minkä osaat - ja linkitä loput

Olen viime aikoina ihmetellyt pitkän linjan journalistien marmatusta siitä kammottavasta tosiasiasta, että heidän on täytynyt raahautua Susan Kurosen kirjan julkaisutilaisuuteen. Mistä moinen marina?

Oma arvaukseni on, että journalistit murehtivat itse asiassa murenevaa portinvartijarooliaan. Siinä missä he ennen saivat itse päättää mistä kirjoittivat, joutuvat he yhä useammin "alistumaan" kansan tahtoon.

Tosin se, kuinka journalistit päätyvät ajattelemaan, että "meidänkin on pakko kirjoittaa Susan Kurosesta" on minulle täysi mysteeri. Päätöksenteon vaiheessa ilmassa täytynee sinkoilla epämääräinen sekoitus dataa ja stereotypioita.

Mutta täytyykö kaikkien oikeasti tehdä juttuja siitä mistä kaikki muutkin tekevät? Onko YLEn ja HS:n vahvuus julkkisjuttujen kirjoittamisessa? Jeff Jarvis tarjoaa medioille käytännöllisen ja eittämättä toimivan vinkin tulevia kurostapauksia varten: Tehkää vain se, minkä osaatte hyvin - ja hoitakaa loput linkittämällä.

Ajatus on selkeä: Kirjoittakaa kirjankansien julkistamisesta lyhyt uutinen ja linkittäkää muiden tekemiin laajempiin aihekokonaisuuksiin.

Tämä toimintamalli ei toki poista sitä tosiasiaa, että uutisagendan asettavat yhä useammin muut kuin toimittajat. Mutta ehkä näin toimimalla omat resurssit voisi ohjata olennaiseen, parhaaksi kun ei tulla sörkkimällä vähän sinne sun tänne.

Samalla voisimme säästää tähtitoimittajat häpeäntunteelta.

19.2.2007

Kansalaisjournalistia kannattaa seurata

Uutistoimituksissa työskentelevät ystäväni ovat kertoneet monesti tiukasta uutiskilpailusta - siitä, kuka saa juttunsa ensimmäisenä ulos. Minä en ole oikein koskaan ymmärtänyt muutaman minuutin voiton arvoa, vaikka onhan ensimmäisenä hyvä olla.

Tämän sekunnin tarkan uutiskisan uusilla pelureilla, kansalaisjournalisteilla, on yksi eittämätön etu puolellaan. Heidän ei tarvitse tarkistaa lähteitään, vaan pelkkä heitto keskustelupalstalle riittää aloitukseksi. Varsinaiseksi jutuksi siitä ei aina ole, mutta pikasähkekisassa ykkössija voi herua tällä tavoin.

Kuinkahan ahkerasti toimituksissa seurataan keskusteluita skuuppien toivossa? Tällä kertaa olisi ainakin kannattanut:

  • Rahankuljetusauto ryöstetty??? (Suomi24.fi:n Turku-keskustelupalsta, kello 19.30)
  • Turussa ryöstettiin rahankuljetusauto (MTV3:n uutiset, kello 19.53)
  • Rahankuljetusauto ryöstettiin Turussa (Turun Sanomat, kello 20.02)
  • Turussa ryöstetty rahankuljetusauto (YLEn uutiset, kello 20.13)
  • Suomen pankin rahankuljetusauto ryöstetty Turussa (HS, kello 20.35)
  • Turussa ryöstettiin rahankuljetusauto (STT, kello 20.41)

Olisin linkittänyt myös STT:n uutisiin, mutta he kertovat sivuillaan "Linkitys STT:n internet-sivuilla tai internet-palvelussa oleviin uutisiin on kielletty." Tässä täytyy olla jokin pettämätön logiikka: julkaisevat uutisia, mutta eivät oikeasti halua kenenkään lukevan niitä.

Toisaalta, tulemalla yli tunnin perässä varmistaa hyvin sen, ettei linkkejä koskaan tule.

Blogilupaus

  • Irtoideoita, varastettuja ajatuksia ja outoja huomioita digimediasta minun, eli Pirkka Aunolan silmin.

    Työskentelen YLE Uudet palvelut -yksikössä strategisena suunnittelijana, ja seuraan työkseni digitaalisten ja interaktiivisten medioiden kehittymistä.

    View Pirkka Aunola's profile on LinkedIn

    Pirkka Aunola's Facebook profile

Täältä löydät

Lukuvinkkini

Kotipesäni muualla