13.9.2007

Miehistä ja naisista

Yritän parhaillani kuunnella itseäni radio-ohjelmassa. Se on yllättävän outoa, vaikkei kerta olekaan ensimmäinen. Kyseessä on Kaapin paikka -ohjelma, joka kuultiin tänään YLE Radio 1:ssä.

"Kun tietokoneet tulivat, ne olivat mitä teknisimpiä laitteita. Korkeasti koulutetun valkoisen miehen laitteita. Mikä on tietokoneen sukupuoli nyt? Onko teknillisyyden aura hälvennyt? Kaapin paikkaa hakevat tänään toimittaja Eve Mantun seurassa arjen sosiologi Riitta Nieminen-Sundell ja internet-asiantuntija Pirkka Aunola."

Pitää kuunnella ja täydentää tänne ne kaikki asiat, jotka unohdin kertoa ohjelmaa nauhoitettaessa. Aihepiiri oli niin laaja, ettei kaikkea tärkeää muistanut tai ehtinyt sanoa.

Kiitokset Riitalle ja Evelle mukavasta keskustelusta! Toivottavasti hyvä henki välittyy myös ohjelmassa. Jutun voi kuunnella myös YLE Areenassa.

10.11.2006

Ystäviä ja tuttavia

Ystäväni WoW-killan jäsen oli hetken poissaolon jälkeen tullut takaisin peliin, ja kertonut taisteluiden laannuttua, että häneltä oli löydetty leukemia.

Tällaiset viestit pysäyttävät aina, silloinkin kun sen kertoja on meille vain virtuaalisen maailman pelihahmo, jota emme ole koskaan edes tavanneet tai jonka nimeä emme tiedä. Ainoa yhdistävä tekijä voi olla vihollisten lahtaaminen Azerothissa.

Uudet digitaaliset yhteisöt ovat haastaneet ainakin omaa käsitystäni ystävistä ja tuttavista. Kokevatko esimerkiksi MySpacen aktiivit olevansa ystäviä Hanna Pakarisen kanssa, kun he ovat linkittyneet palvelussa toisiinsa?

On paljon bloginpitäjiä, jotka ovat minulle ajatuksineen ja ideoineen hyvinkin tuttuja, vaikken heitä muuten tunnekaan. Tunnen virtuaalisesti paljon ihmisiä, jotka saattavat kävellä ohitseni päivittäin kaupungilla.

Jäin itse miettimään keitä lasken nykyisin ystävikseni ja tuttavikseni, kun eräs suuri suomalainen mediatalo kävi jokin aika sitten esittelemässä tekemäänsä WOM-markkinointitutkimusta.

Siinä oli tutkittu muun muassa sitä, mistä ihmiset hankkivat tietoa ostoprosessien eri vaiheissa: mainonnasta, lehdistä, kaupoista, ystäviltä, internetistä... Heidän tekemänsä jaottelu olisi aiheuttanut ainakin minulle harmaita hiuksia.

Jos kysyn neuvoja blogissani tai saan vinkkejä toisen blogin pitäjältä, hankinko silloin tietoa a) netistä vai b) ystäviltä ja tuttaviltani? Minä valitsisin useimmiten jälkimmäisen vaihtoehdon.

Monissa uusissa välineissä viestintä on toistensa tuntemattomienkin ihmisten välillä hyvin henkilökohtaista. Minä laskisin blogini kommentoijat vähintäänkin tuttavikseni - en tosin heti ensimmäisen kommentin jälkeen.

Tuttavuus ja luottamus rakentuu verkossa aivan kuten muuallakin pikkuhiljaa.

6.10.2006

Brändätyn viihteen uusi taso

Brändit haluavat viihdyttää ihmisiä, on toitotettu jo jonkin aikaa. Mutta mitä pitäisi sanoa tästä South Parkin 22-minuuttisesta tribuutista World of Warcraftille? Tämä jos jokin on niin brändätyn viihteen juhlaa, että siinä jää Paholainen pukeutuu Pradaankin toiseksi.

Kuinkahan monta pelaajaa WoW saa lisää tämän ansiosta?

PS. Pahoittelen hidasta latautumista!

3.2.2006

Mainosbakkanaalit suoraan iPodiin

Jos mainokseen laittaa paljon rahaa, niin tuleeko siitä silloin automaattisesti hyvä? Vuosittainen mainostoimistojen märkä unelma Super Bowl tulee tänä sunnuntaina. Pelin ohella odotettuja ovat myös mainokset, sikäli mikäli hypetyksen määrästä voisi päätellä.

ABC on myynyt ottelun mainoskatkoille 60 kappaletta 30 sekunnin spottia à 2 500 000 dollaria. Jos siis haluat katsoa mitä 150 000 000 dollarilla on ostettu, onnistuu se helposti tilaamalla Super Bowl'in mainokset itsellesi podcastina.

Odotan mainosten lisäksi innolla sitä, mitä 30 sekunnin spotin kuolemaa ennustanut Joseph Jaffe tulee saamaan tästä bakkanaalista irti.

10.1.2006

Pelimainonnan esteistä

Asmunder linkitti blogissaan amerikkalaiseen tutkimukseen, jonka mukaan pelit on paras tapa tavoittaa mainonnalla teinit. Muualla maailmalla peleissä ja peleillä mainostaminen näyttää olevan suositumpaa kuin meillä, joten Asmo heittääkin lopussa ilmaan kysymyksen:

Suomessa mainostajat eivät ole vielä kovinkaan hyvin havahtuneet esimerkiksi huippusuosittujen Habbo Hotellin ja meidän firmamme Aapelin (joka tosin on laajalti myös ei-teinien palvelu) suomiin mahdollisuuksiin. Tiedä sitten, onko tämä eniten palveluiden, mediatoimistojen, mainostajien vai minkä vika?

Jäin miettimään tuota kysymystä ja oma arvaukseni vian suunnasta osoittaa useaan eri paikkaan. Kun mediatoimistoissa tehdään mediavalintoja kuluttajien mediakäytön perusteella, eivät pelit ole rehellisyyden nimissä olleet kovin kauaa aktiivisesti mediavalikossa mukana. Pelit erillisenä mainosmediakategoriana on suhteellisen uusi juttu ja sen merkitys kasvaa varmasti kuluvan vuoden aikana.

Tarvitsisimme myös tarkempia, kotimaisia tutkimuksia pelimainosten tehosta. Suurin osa alan tutkimusdatasta on ollut tähän mennessä amerikkalaista, joka ei välttämättä suoraan taivu Suomen markkinoille. Minusta myös itse pelipalveluiden tulisi tehdä tällaista tutkimusta aktiivisesti, jotta pelimainonta lähtisi kunnon kasvuun.

Pelejä tai pelillisiä elementtejä on toki nettikampanjoissa käytetty paljon. Ne ovat joskus olleet uusmediasuunnittelijoiden (eli minunkin) märkä uni. Tehdään peli!

Minusta yksi ongelma on ollut juuri se, että markkinoinnissa käytettyjä pelejä ovat usein tehneet sellaiset ihmiset, jotka eivät ole pelien tekemisen ammattilaisia. Näin on toimittu, koska mahdollisimman paljon tuotantorahasta on haluttu omaan taloon ja toisaalta, kukapa ei nyt peliä haluaisi tehdä.

Yllättävän monilla mainostajilla on huonoja kokemuksia mainospeliprojekteista. Peli on saattanut olla esimerkiksi yllättävän kallis, huono käytettävyydeltään tai tylsä, eikä sillä ole saatu odotettuja tuloksia.

Onneksi meillä on nykyisin paljon ammattifirmoja, jotka osaavat käytettävyydeltään ja toimivuudelta hyvien pelien tekemisen ja uskon, että yhä useampi toimisto ei edes yritä lähteä tekemään omaa peliä. Paremman kun saa järkevämmin aivan jostain muualta.

Blogilupaus

  • Irtoideoita, varastettuja ajatuksia ja outoja huomioita digimediasta minun, eli Pirkka Aunolan silmin.

    Työskentelen YLE Uudet palvelut -yksikössä strategisena suunnittelijana, ja seuraan työkseni digitaalisten ja interaktiivisten medioiden kehittymistä.

    View Pirkka Aunola's profile on LinkedIn

    Pirkka Aunola's Facebook profile

Täältä löydät

Lukuvinkkini

Kotipesäni muualla