5.12.2006

Tägipilvihakukone

Whatsnextblog.com ohjasi tutustumaan uuteen Quintura-hakukoneeseen, joka yhdistää näppärästi web 2.0 -maailmasta tutut tägipilvet hakukoneeseen.

Quintura

Perushaun jälkeen Quintura jakaa sivun kahteen osaan. Alaosassa ovat hakutulokset, joita voi lähteä tarkentamaan sivun yläosan tägipilven avulla.

Jokainen tägipilvestä valittu lisäsana sekä tarkentaa hakutulosta että avaa myös uuden pilven. Näin hakuja voi lähteä tarkentamaan tai kasvattamaan aivan uusiin suuntiin. Hakupilvestä voi myös poistaa epärelevantit avainsanat.

Oma in-game advertising -hakuni tuotti kyllä todellisen hakuelämyksen, ja loppujen lopuksi löysin myös sen mitä olin etsimässä!

23.10.2006

Pyyhi arvelluttava nettimenneisyys pois

Olisihan tämän ehkä voinut ennustaa Kaikki voivat julkaista -netin nousun jälkeen, jos asiaa olisi hetken miettinyt:

Uusi Reputation Defender -verkkopalvelu lupaa ratsastaa valkoisella ratsulla paikalle ja pelastaa kaikki ne epätoivoiset sielut, joita verkkoon joskus laitetut epämääräiset kuvat, kirjoitukset tai muut digitaaliset puumerkit varjostavat.

Laki- ja nettimiesten yhdessä perustama firma lupaa poistaa verkosta epämääräisiksi koetut merkinnät rahaa vastaan. Yritys seuraa rekisteröityneiden puolesta verkon suosituimpia yhteisöpalveluita ja lähettää asiakkailleen kuukausittaisen koosteen heihin liittyvistä merkinnöistä.

Jos listalta löytyy jotain epäilyttävää, lupaa ReputationDefender ryhtyä tarvittaviin toimiin:

"Our trained and expert online reputation advocates use an array of proprietary techniques developed in-house to correct and/or completely remove the selected unwanted content from the web. This is an arduous and labor-intensive task, but we take the job seriously so you can sleep better at night. We will always and only be in YOUR corner."

Jos käyttäjä sitoutuu kahden vuoden sopimukseen, seuranta maksaa $9,95 kuukaudessa, mutta jos haluaa itseään käsittelevän merkinnän poistettavaksi, tulee lisähintaa päälle $29,95. Onko se halpa hinta työnhakijalle, jonka menneisyyttä työnantaja googlaa, sen saa jokainen päättää itse.

Kuinka merkinnät sitten saadaan poistetuksi? Pete Cashmore arvelee sen tarkoittavan ainakin tiukkasävyisiä lakimiesten kirjoittamia sähköposteja, mutta tuskin ne riittävät kaikkia menneisyyden haamuja poistamaan?

23.9.2006

Kustantajat vs. hakukoneet

Sanomalehtien taistelu hakukoneita vastaan näyttää saavuttaneen nyt seuraavan vaiheen. Reuters kirjoittaa World Association of Newspapers -järjestön Automated Content Access Protocol -ohjelmasta, jonka avulla lehtitalot pyrkivät kontrolloimaan hakutuloksia.

Julkaisija saa ilman muuta päättää omien julkaisujensa kohtalosta ja rajoittaa hakurobottien pääsyä indeksoimaan omia sivujaan. Suomalaiset lehtitalot voisivat lienee toimia konsultteina suoraan WAN:ille, sillä heillä on tästä paljon kokemusta: Yllättävän monen suuren suomalaisen lehden artikkelit eivät löydy hakukoneilla lainkaan.

ACAP-ohjelmalla pyritään siis löytämään ratkaisuja, joiden avulla julkaisijat eivät olisi vain hakukoneyhtiöiden armoilla. Reutersin uutisen mukaan:

"In one example of how ACAP would work, a newspaper publisher could grant search engines permission to index its site, but specify that only select ones display articles for a limited time after paying a royalty."

Ymmärrän tavallaan WAN:in ajattelun, mutta en pysty ymmärtämään lehtitalojen hinkua katkaista oman sisältönsä elinkaari kesken kaiken.

Lukijan kantilta katsoen päivälehden sisältö kuolee päivässä parissa, tai viimeistään siinä vaiheessa kun lehti viedään paperinkeräykseen. Verkko on mahdollistanut sisällöille paljon aiempaa pidemmän elinkaaren, ja meille lukijoille mahdollisuuden etsiä, löytää, linkittää ja muokata näitä sisältöjä julkaisupäivän jälkeenkin aivan uudella tavalla.

Itse uskon voimakkaasti siihen, että tulevaisuudessa yritysten on yhä useammin hankittava elantonsa pienistä puroista, eli nettiympäristössä useista linkeistä ympäri virtuaalimaailmaa. Rajoittamalla näiden linkkien määrää lehtikustantajat rajoittavat tietoisesti myös omia bisnesmahdollisuuksiaan.

On toki mahdollista, että kustantajilla on takataskussaan jokin suurempi ajatus, josta ei vain puhuta ääneen.

Ehkä he uskovat voimakkaasti vaikkapa siihen skenaarioon, jonka mukaan tiedon määrä netissä lisääntyy niin suureksi, ettei sitä pysty enää hallitsemaan hakukoneetkaan. Ihmisten on jossain vaiheessa pakko palata etsimään tietoa ns. luotettavista lähteistä, joihin kustannustalot eittämättä haluavat itsensä laskettavan jatkossakin.

Tietyn luotettavuuden tarjoaminen on varmasti eri medioiden tärkeä tehtävä jatkossakin. Eikö luotettavuusmielikuvan saavuttamisessa auttaisi se, jos ihmiset löytäisivät luotettavan tiedon helposti ja nopeasti omilla ehdoillaan?

Jo tällä hetkellä monilla suomalaisilla lehdillä on hienoja (maksullisia) arkistoja, mutta miksi minä en ole koskaan törmännyt niihin etsiessäni tietoa?

Haukkukaa minua vaikka laiskaksi, mutta en minä viitsi lähteä kaivelemaan artikkeleita erikseen jokaisen sanomalehden omasta verkkopalvelusta, jos etsin jostain asiasta tietoa. Enkä millään suostu uskomaan, että minä olisin ainoa laiskuri.

Hakukoneiden kyky yhdistää eri lähteiden informaatio yhteen paikkaan on kuitenkin yksi merkittävimmistä hyödyistä, jotka minä koen käyttäjänä netistä saavani. Jos kustantajat eivät halua olla hakutuloksissani läsnä, ei se ole oma häpeäni.

Jostain onneksi löytyy aina joku, joka haluaa ohjata minut omaan palveluunsa.

5.9.2006

Sosiaalinen hakukone etsii puolestasi

Uusia, hassunnimisiä web 2.0 -palveluita pukkaa ulos lähes päivittäin. Mashable esitteli eilen yhden uusista, ChaCha -hakukoneen, jonka käyttöajatuksessa on jotain kovin tuttua.

Sosiaaliseksi hakukoneeksi itseään nimittävä ChaCha yhdistää hakemiseen instant messenger -toiminnon. Hakuja tekevä voi käyttää apunaan omaa opasta, joka tekee hakuja kiireisen verkon käyttäjän puolesta. Palvelun käynnistyessä mukaan on rekrytoitu 2 500 opasta, opiskelijoista kotiäiteihin.

Oppaat aloittavat aluksi harjoittelijoina ja vasta sen jälkeen kun he ovat läpäisseet erilaisia testejä, heistä tulee hakijoita avustavia ammattilaisia. Ammattilaisesta voi edetä eteenpäin Pro-tasolle, jolla olevat saavat palkkaa oppaan työstään 5 dollaria tunnilta. Korkeimmalla Elite-tasolla olevat saavat avustamisesta palkkaa vähintään 10 dollaria tunnilta.

Beta-testauksessa olleen ChaChan serverit ovat kaatuneet innostuneiden ihmisten rynnättyä tutustumaan palveluun (liekö markkinointikikka?). Kiireisten ihmisten auttaminen ja mahdollisuus ansaita voi olla toimiva yhtälö, jos ChaChan kautta saadut hakutulokset ovat hakijoilleen relevantteja.

Jos ChaChan logiikasta poistaa yhteisöllisyyden ja suuren opasarmeijan, jää jäljelle Helsingin Kaupunginkirjasto.

Helsingin Kaupunginkirjaston tiedonhankinnan ammattilaiset ovat jo helmikuusta 2003 saakka antaneet ihmisille verkkopalvelussaan henkilökohtaista opastusta chatin avulla. Kaupunginkirjasto ei ehkä näytä ja tunnu yhtä raflaavalta kuin ChaCha, mutta en epäile lainkaan etteivätkö kirjaston työntekijät pärjäisi tiedonhaussa amerikkalaisversionsa 2 500 oppaalle.

Osataan sitä näköjään kotimaassakin tämä web 2.0 -juttu!

3.8.2006

Yllättävä hakukonelistaus

Edit 4.8., kiitos Akin! Olen erinäisissä koulutuksissa kertonut siitä, kuinka yksittäinen blogimerkintä voi nousta yllättävänkin nopeasti hakukoneiden tuloslistojen kärkeen. Tässä taas yksi esimerkki siitä.

Katsoin juuri blogini kävijätietoja ja huomasin, että hakukoneista lappaa sisään ihmisiä, jotka ovat etsineet tietoa Hartwallin uudesta toimitusjohtaja Yrjö Närhisestä. Blogini on näköjään Googlen tuloslistalla toisena hänen nimellään etsittäessä, mutta Google viittaa typerästi alihakemistoon.

Joten jos Yrjö Närhinen on kiinnostuksesi kohde, löydät häneen viittaavan kirjoitukseni täältä. Ole hyvä! :-)

31.7.2006

Sanomalehdet alkavat linkittää kilpailijoidensa sivuille

New York Times kertoi tänään, että Washington Post, The New York Sun ja The Daily Oklaholman alkavat linkittää omien artikkeleidensa yhteydestä myös muihin netin sisältöihin.

Tässähän ei ole sinänsä mitään uutta, linkittäähän esimerkiksi Newsweek jo nyt artikkeleistaan kirjoittaviin blogeihin. Mutta tällä kertaa jenkkisanomalehdet ilmoittavat linkittävänsä blogien lisäksi myös kilpailijoidensa sivuille.

Washington Postin interaktiivisen puolen pomo Caroline H. Littlen mukaan tällaisen toiminnan takana on - jälleen kerran - toimiminen siten, että se tukee parhaiten verkonkäyttäjien toimintaa:

"Five years ago, everybody said you have to keep readers on your site, with no links out to other sites. - - - But ultimately, people will go where they want to go."

NYT näkee perinteiset linkitysten rajat rikkovien lehtien toiminnan myös vastaiskuna hakukoneille, eikä The Daily Oklaholman'in nettipomo Kelly Dyer Fry tätä kiistä:

"This lets us be a search engine. - - - We look at it like we just hired 30,000 journalists, because now we can give you our story and what the rest of the world is saying about it."

Fiksu veto! Uskon sen voittavan, joka paketoi netin tietoa käyttäjän kannalta mahdollisimman helpoksi ja monipuoliseksi paketiksi. Kuinkahan kauan menee siihen, että Hesari linkittää Aamulehden sivuille tai YLE Maikkarin nettiuutisiin?

24.7.2006

Miksi teemme yksityisestä julkista?

Pitkä blogihiljaisuus on johtunut omaehtoisesta tietokone- ja internetriippuvuuden hoidosta, eli kesälomasta. Hyvän sään innoittamana olen tähän saakka keskittynyt lähinnä kaupungilla hengailuun ja kamerakännykällä loman ja muiden tapahtumien dokumentointiin.

Mutta viime päivät ovat kuitenkin tuoneet minut takaisin koneen ja blogien ääreen. Saan toivottavasti kesäprojektini, tuon vuosikausia roikkuneen gradun, teoriaosuuden pulkkaan elokuun loppuun mennessä, jonka jälkeen blogiaiheinen graduni on nytkähtänyt jo mallikkaasti eteenpäin. Ensimmäiset kirjoituspäivät ovat ainakin sujuneet mainiosti.

Graduni aihe sai alkunsa siitä samasta aiheesta, jota Tuijakin blogissaan pohti: Me tiedämme amerikkalaisista blogaajista jo melkoisen paljon, mutta suomalaiset perustutkimukset aiheesta ovat aika vähissä. Pyrin gradussani siis rakentamaan suomalaisen blogaajan perusmuotokuvan - jos jokin kotimainen tutkimus tästä aiheesta on päässyt livahtamaan ohitseni, otan mielelläni vastaan vinkkejä.

Vaikken suoranaisesti pyrikään pureutumaan syvälle blogaamisen motiiveihin, olen tänään lueskellut ja kaivanut tietoa blogaajien motiiveista.

"Miksi blogaan?" on monien blogaajien usein pohtima kysymys, jonka voi todentaa vaikkapa Googlessa tehdyllä haulla. Monet vastaukset pohtivat ennen kaikkea yksityisen ja julkisen minän välistä kanssakäymistä, joten kysymyksen voisi kääntää myös muotoon "Miksi teen yksityisistä asioistani julkisia?"

Viime viikolla julkaistun PEW Internetin tutkimuksen mukaan yhdysvaltalaiset blogaajat ilmoittivat tärkeimmäksi motivaation lähteekseen itseilmaisun. Blogi on useimmille ylläpitäjilleen harrastus siinä missä vaikkapa maalaus tai kansantanssi. Tämän lisäksi useimmat blogaajista pitävät tärkeänä myös henkilökohtaisten kokemustensa dokumentointia ja jakamista (tätä voisi kai pitää päiväkirjafunktiona).

Mutta kysymykseen yksityisten asioiden tekemisestä julkiseksi vastaavat ehkä ennemminkin seuraavat motiivit: 64 % blogaajista ilmoittaa haluavansa jakaa käytännön tietoja tai neuvoja, 61 % pyrkii aktivoimaan ihmisiä osallistumaan, 61 % haluaa viihdyttää toisia ihmisiä ("se jolla on parhaat jutut, on myös paras tyyppi?"), 51 % haluaa vaikuttaa ihmisten ajatuksiin, 50 % haluaa verkostoitua uusien ihmisten kanssa ja 49 % haluaa säilöä tärkeää tietoa muidenkin löydettäväksi.

Hyvin suuri osa jenkkiblogaajista haluaa siis aktiivisesti vaikuttaa, ei vain dokumentoida omaa elämäänsä (joka toki on suurin motivaattori). Näihin lukuihin nähden esimerkiksi Digitodayn kirjoittama juttu aiheesta on minusta melkoisen yksisilmäinen.

Ihmisten halu vaikuttaa ja auttaa toisia on merkittävä - siksipä täytyykin syventyä seuraavaksi internetissä tapahtuvan kollektiivisen toiminnan teoriaan.

10.5.2006

On demand -televisiomainokset tulevat

Oletko ostamassa autoa? Haluaisitko etsiä automainoksia ja tutustua tarkemmin tuotteisiin silloin kun se sinulle parhaiten sopii (eikä siis esimerkiksi suosikkiohjelmasi mainostauolla)? Onnistuu!

Oletko mainostaja, joka on kyllästynyt hukkakontakteihin? Etkö halua tuputtaa mainosviestiäsi (ja maksaa siitä) niille ihmisille, jotka eivät todellakaan halua ostaa autoasi? Haluaisitko maksaa vain jokaisesta, relevantista katselijasta? Onnistuu!

TiVo:n odotettu on demand -televisiomainonta on saanut nimen Product Watch, ja itse olen siitä vähintään yhtä innostunut kuin Jaffe Juice.

Alkuvaiheessa mukaan lähtevien yritysten lista on merkittävä. Mukana on 100 brändiä, esimerkiksi GM, Sony Pictures ja Kraft Foods. Ja mikä tärkeintä, on demand -mainonta ei tarkoita perinteistä 30 sekunnin spottia, vaan pidempiä infomerciaalin tyyppisiä kokonaisuuksia.

Tämä on minusta mainio askel, jossa pyritään tekemään mainonnasta jälleen relevanttia. Ihmisillä on valta valita ja siihen peliin on paras lähteä mukaan!

17.1.2006

Google boikottiin?

M&M kirjoitti tänään, kuinka naapurimaassamme vaaditaan Googlea boikottiin muutettujen myyntitapojen vuoksi.

Uusi volyymin pohjautuva myyntitapa on aidosti ongelmallinen meillekin. Volyymin kasvaessa Google hyvittää isoille ostajille provisiopalkkion sen mukaan kuinka paljon olemme mainontaa hakukoneeseen ostanut. Hyvitys tapahtuu joskus myöhemmin, sen jälkeen kun klikkihinnat on täytynyt asiakkaalta jo laskuttaa.

Google palkitsisi tällä uudella tavalla meitä siitä, että meidän asiakkaamme ovat ostaneet heiltä mainontaa, ja tämä logiikka mättää pahasti. Eihän meidän kuulu sitä hyötyä saada, vaan asiakkaan! Hehän siitä mediatilasta ovat ensisijassa maksaneetkin!

Meidänkin vastustettuamme uutta mallia Google ilmoitti tyynesti, että tämä toimintatapa on globaali ja sen mukaan toimitaan. Piste.

Me emme ainakaan siinä vaiheessa lähteneet miettimään mitään boikottia (vai haluaisitko lähteä mukaan?). Lähinnä vain lähdimme varmistamaan, että jos provisiomallia vastaan ei ole tappeleminen on Googlelta saatavan provision siirryttävä oikeaan paikkaan, eli asiakkaamme tilille.

Tiedossa on siis ehkä iso hyvityslaskurumba. Laskutamme aluksi asiakkailtamme meiltä veloitetun mediahinnan, jonka jälkeen myöhemmin jyvitämme Googlen maksaman provision hakusanamainonta-asiakkaidemme kesken oikeassa suhteessa. Ja laskutus kiittää.

10.1.2006

Paljonko maksaisit NBA-matsista?

Siinä missä iTunesin videokauppa ei näytä vielä mahdollistavan Jenkeissä eilen näytettyjen televisio-ohjelmien ostamista Suomessa, Google ei näytä harrastavan tämänkaltaista maantieteellistä diskriminaatiota.

Uuden Google Videon nettikaupassa ei näytä ihan vielä löytyvän viimeisimpiä sarjauutuuksia, mutta ainakin vanhoja I Love Lucy -pätkiä löytyy 1,99 dollarin kappalehintaan ja NBA:n korismatseja saa ostettua pian matsin jälkeen 3,95 dollarilla.

Tuskinpa videohakupalvelu tulee vielä tällaisella sisällöllä television kilpailijaksi, vaikka Operaatio Helsingin sekä Haluan julkkikseksi -tyyppistä ohjelmavirtaa palvelusta jo hyvin löytyykin. Mutta pyrkiikö Google tosissaan pääsemään erilaisilla hakukoneillaan ja nettikaupoillaan Applen on demand -reviirille, se selvinnee vasta myöhemmin.

Blogilupaus

  • Irtoideoita, varastettuja ajatuksia ja outoja huomioita digimediasta minun, eli Pirkka Aunolan silmin.

    Työskentelen YLE Uudet palvelut -yksikössä strategisena suunnittelijana, ja seuraan työkseni digitaalisten ja interaktiivisten medioiden kehittymistä.

    View Pirkka Aunola's profile on LinkedIn

    Pirkka Aunola's Facebook profile

Täältä löydät

Lukuvinkkini

Kotipesäni muualla