16.3.2008

"Ei ainakaan olla niin viihteellisiä kuin noi!"

"Suomen blogeista tulikin viihdesivustoja" sanoi Hesari, ja blogosfääri reagoi juuri kuten lehdessä toivottiinkin. Ottamalla tiukan kannan blogeihin saa ainakin herätettyä keskustelua.

Hyviä kommentteja on jo heitelty puolin ja toisin (mm. Tuija ja Kari Haakana ovat koostaneet mielenkiintoisimpia kommentteja yhteen), ja ajattelin minäkin toimia Hesarin toivomalla tavalla.

Itseäni ihmetyttää taas kerran kansalaisjournalismin rinnastaminen perinteiseen "tiukkaan" uutiseen. Kärjistäen tuntuu siltä, että koska blogit eivät ole perinteisten medioiden mielestä skuupanneet tärkeitä asioita, eivät ne siis ole journalismia ollenkaan vaan viihdettä.

Jos journalismi ajatellaan tiukasti uutisina, eivät minusta edes sanomalehdet itse läpäise tätä journalismiseulaa.

Vai mikä tekee HS:n ruokasivuista journalismia, kun taas ruokablogit eivät tätä ole? Ovatko aikakauslehteen painetut mielenkiintoiset henkilöhaastattelut tietenkin journalismia, mutta ihmisten itse kertomat tarinat omasta elämästään eivät? Ja jos vakiintunut media jakaa käsityöohjeita, onko se journalismia, vaikka käsityöblogit ovatkin vain viihdettä?

Ehkä tätä vastakkainasettelua tarvitaan vain siksi, että perinteinen media haluaa peitellä omaa viihteellistymistään: "Ei ainakaan olla niin viihteellisiä kuin noi!"

19.2.2008

Yhä vähemmän mediatyöläisiä ja enemmän markkinointi-ihmisiä

Neljännes amerikkalaisista media-alan työpaikoista on kadonnut vuoden 2000 jälkeen, kertoo Yhdysvaltain työvoimaviranomaisten raportti. Vuonna 2007 mediatyöläisiä oli vähemmän kuin kertaakaan aikaisemmin viimeisten 15 vuoden aikana.

Syy tähän on Ad Agen artikkelin mukaan hyvin raadollinen: Mainostajat eivät tarvitse medioita yhtä paljon kuin aikaisemmin.

Internetin noustua osaksi ihmisten arkea on perinteisen massamarkkinoinnin valta-asema alkanut horjua. Mainostajien ei  tarvitse tukeutua vain medioihin oman viestinsä välittämiseen, vaan hakukoneiden ja keskustelun aikakaudella hyvät esimerkit löytyvät myös toista kautta. Tulojen pienentyessä on yhä useamman mediatyöläisen kohtalona ollut irtisanominen.

Samalla kun mediasta palkkaa nostavien määrä on vähentynyt, on markkinointia tekevien määrä kasvanut. Vuonna 2007 markkinoinnin parissa työskenteli enemmän amerikkalaisia kuin koskaan.

Kehityksen taustalla on lienee markkinointiviestinnän suuri muutos, joka siirtää painopistettä massamarkkinoinnista vuorovaikutukseen ja keskusteluun. Erilaista konsultaatiota tarjoavien yritysten määrä on kasvanut, kun yrityksissä pohditaan miten ihmisiä voidaan tavoittaa ja osallistaa aiempaa paremmin.

Markkinointikonsulttien kärkikastiin kuuluva Joseph Jaffe ei säästele sanojaan uusimmassa kirjassaan Join the conversation (Amazon.com), jossa hän haastaa yrityksiä ymmärtämään muuttunutta maailmaa.

30 sekunnin tv-mainosten tyrmäämisen jälkeen Jaffe hyökkää entistäkin voimakkaammin massamarkkinoinnin kimppuun. Haavekuvia tarjoavan mielikuvitusmaailman sijaan Jaffe haluaisi yritysten keskittyvän tuotteidensa parantamiseen, asiakaspalvelun kehittämiseen ja aktiviiseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa.

Jaffen mielestä asiakaspalvelu on parasta markkinointia yritykselle. Tuhottomia euromääriä markkinointiin kylvävät yritykset hoitavat aidot asiakaskontaktit usein huonosti.

Markkinointi pyrkii herättämään ihmisten kiinnostuksen, mutta jos ihmiset oikeasti kiinnostuvat ja aktivoituvat esimerkiksi verkossa, ei yrityksillä ole resursseja vastata tähän. Ainakin itse koen tässä asiassa piston sydämessäni, enkä usko olevani ainoa.

Mutta mitä käy medialle, jos Jaffen keskusteluun ja yhteistyöhön perustuva markkinointimalli oikeasti valtaa alaa?

Kuinka moni tulee enää kymmenen vuoden kuluttua saamaan palkkanauhansa mediataloilta, jos (tai kun) markkinointi ohittaa mediat vielä nykyistäkin useammin? Tähän kannattaisi valmistua jo etukäteen, eikä vasta sitten, kun on pakko.

- - -

Sain Jaffen kirjan luettavaksi hänen bloginsa kautta, ja jotta lukemisen ilo ei jää vain minulle, laitan myös itse kirjan kiertämään. Ensimmäinen lukuinnokas bloggaaja ilmoittautukoon kommenttiosioon, sillä ehdolla että olet myös itse valmis laittamaan kirjan eteenpäin.

17.12.2007

Kommunistisesta televisiomaksuyhtiöstä päivää!

Verkon välillä vähän turhankin suora kommentointi on ollut minulle tuttua jo jonkin aikaa. Silti verkkokommentointi yhdistettynä muutenkin mielipiteitä herättäviin asioihin - YLEen ja verkkopalvelu-uudistukseen - on ollut raskas kokemus.

Ennen kaikkea raskautta on aiheuttanut sähköposti- ja blogipalautteiden määrä, jota olemme käyneet tarkkaan läpi täällä Pasilassa.

Kaikkiin olisi mukava vastata jotain ja tähän toki pyrimmekin. Kriittisten, mutta asiallisten kommenttien lisäksi olen saanut havaita pari peruskommentointilinjaa, joista aion nyt julkisesti irtisanoutua.

1. Televisiomaksut
Yleläisenä keskusteluun ryhtyminen tarkoittaa sitä, että ennemmin tai myöhemmin joudut vastaamaan kysymyksiin televisiomaksuista, vaikka olitkin ajatellut keskustelevasi ihan jostain muusta.

Verkkokommentoinnin suola on oikeasti se, että parhaimmillaan keskustelu päätyy johonkin aivan uuteen suuntaan, mutta jos suunta on aina sama vanha tv-maksu, niin voin nyt tunnustaa suoraan, etten aio siihen keskusteluun joka kerta heittäytyä.

Pitäkää minua ylimielisenä paskana (sitäkin olen saanut kuulla olevani), mutta tv-maksusta kannattaa laittaa palautteet suoraan kansanedustajille. Minä en sille mitään voi, systeemi on nyt tällainen ja sen kanssa ollaan ja eletään.

Siitä olen toki samaa mieltä, että keskustelua julkisesta palvelusta ja sen rahoittamisesta tarvitaan, ja sille pitäisi olla paikkansa myös yle.fi:ssä. Mutta hedelmällistä siitä tulee vasta silloin, kun keskusteluun osallistuvat myös he, jotka asioista päättävät. Meitä yleläisiä on kuitenkin yli 3 400, joten aivan suoraa linjaa asioista päättäviin ei minullakaan ole.

2. Kommunismi
Vähintään joka kymmenes kommentoija on myös ollut sitä mieltä, että me Uusissa palveluissa olemme kommunisteja. Syynä on tietenkin se, että olemme töissä YLEllä.

Me tavoittelemme uutta vallankumousta, josta kertoo muun muassa uuden etusivumme oranssi väri.

Ai miten oranssi ja kommunismi liittyvät yhteen? En minäkään sitä tiennyt, kunnes minulle kerrottiin muutamassa palautteessa, että oikeasti oranssi on vain laimennettu punainen (me kommarit emme uskaltaneet edes laittaa siihen oikeaa väriä!) ja näin olemme halunnut peittää todellisia tarkoitusperiämme.

Näen toki kommenttien taakse ja ymmärrän menneiden vuosikymmenien taakat, mutta kun ei näihin kommentteihin auta edes paljastaa, etten ole koskaan äänestänyt vasemmistopuolueita. Enkä muuten ole ainoa tässä yhtiössä, vaikka vaikeaa se varmasti on uskoa.

Joten ihan vaan tiedoksi, että kommaripalautteisiin tulet jatkossa saamaan korkeintaan Kiitos palautteesta -viestin.

- - -

Kaiken tämän jälkeen olen miettinyt yhä uudestaan ja uudestaan miten saisin ihmiset motivoitua julkiseen bloggaamiseen. Miten valmistella keskustelukulttuurista innostuneet ihmiset siihen, että keskustelun käyminen ei ole aina kovin miellyttävää? Miten kertoa todellisuudesta ilman että se laimentaa innostuksen ja typistää blogit pelkiksi verkkokolumneiksi?

Keskustelua ei voi kahlita, mutta molemminpuolinen kunnioitus voisi välillä olla paikallaan.

6.6.2007

Vastuullisia yrityskansalaisia

Pitkään mielessäni muhinut ajatus yhteiskuntavastuun ulottamisesta verkkoon pomppasi esiin tänä aamuna, kun sain vastata erään graduntekijän kysymyksiin. Tekeilläoleva opinnäytetyö käsittelee liiketoimintamalleja verkossa ja yhtenä osana tätä oli kysymys yhteisöjen hyödyntämisestä markkinoinnissa.

Yrityksen yhteiskuntavastuu jaetaan usein kolmeen eri osaan - ylimalkaiset selitykset ovat omiani:

  • Taloudellinen vastuu: Yritys vastaa omistajan tuotto-odotuksiin
  • Ekologinen vastuu: Yritys huolehtii ympäristöstä ja luonnonvaroista
  • Sosiaalinen vastuu: Yritys toimii vastuullisesti ja mahdollisimman avoimesti kaikkien sidosryhmien kanssa

Minua on pitkään tökkinyt se, että verkkoyhteisöt nähdään usein vain taloudellisen tuottamisen paikkoina: Miten voisimme mainostaa ja markkinoida niissä mahdollisimman tehokkaasti, toisin sanoen huolehtia taloudellisesta vastuustamme.

Yrityksille verkko ja verkkoyhteisöt tuntuvat näyttäytyvän vielä pääasiallisesti mediana, mutta voisiko ymmärtämys verkosta paikkana muuttaa suhtautumista?

Jos yritykset ajattelisivat netin aidosti yhtenä toimintaympäristönään, eikö heidän silloin pitäisi ulottaa yhteiskuntavastuutoimintansa myös verkkoon?

Tällöin verkkoyhteisöissä toimiminen voitaisiin nähdä luontevasti taloudellisen vastuun lisäksi  myös sosiaalisen vastuun kantamisena: yhteydenpitona tärkeisiin sidosryhmiin, avoimena viestintänä ja oman toimintaympäristön turvaamisena.

Minusta me tarvitsemme aktiivista yrityskansalaisuutta myös verkkoon, eikä se onnistu nojaamalla pelkästään yhteen yhteiskuntavastuun tukijalkaan.

4.12.2006

4 P:stä CREF:iin

Joku vinkkasi vähän aikaa sitten tutustumaan Helsingin Kauppakorkeakoulun ja Hankenin yhteisessä Future Marketing -projektissa työskentelevän Sami Salmenkiven presentaatioon, joka osoittautuikin varsin hyväksi paketiksi.

Tutustumisen arvoisessa koosteessa Philip Kotlerin klassiset 4 P:tä muuttuvat CREF:iksi:

  1. Promotion > Crowd-sourcing - ihmiset on otettava mukaan markkinointiin ja tuotekehitykseen, työkalut tähän ovat jo olemassa
  2. Price > Revenue Model - koska ihmiset ovat tottuneet ilmaisiin palveluihin, on ansaintamallit mietittävä uusiksi
  3. Product > Experience - tuotteesta pyritään rakentamaan kokemuksia
  4. Place > Findability - Paikalla ei enää ole niin väliä, mutta löydettävyydellä on.

Allekirjoitan tältä istumalta heti ainakin kohdat 1, 2 ja 4. Kolmosta joudun miettimään hieman enemmän.

Onhan markkinoinnilla toki aina pyritty kokemusten rakentamiseen, mutta toisaalta digitaalinen maailma näyttää välillä nostavan keskiöön myös tuotteen ominaisuudet. Pelkällä kokemuksella pärjää yhä heikommin, jos tuote ei lunasta lupauksia.

Voihan toki ajatella, että juuri erottuva tuote luo kokemuksen. Toimivuus ja uudet ominaisuudet yhdistettynä markkinointiviestintään tekevät tuotteesta haluttavan. Tarvitaan siis yhä tiukempaa yhteistyötä tuotekehityksen ja markkinoinnin kesken. Itse asiassa niiden tulisi olla yhtä.

Suosittelen lämpimästi Salmenkiven presentaatioon tutustumista. Jo sen vuoksi, että siihen on koostettu hyvin kattava määrä CREF-esimerkkejä.

Siinä siis uusi iskevä kirjainlyhennelmä muistettavaksi.

21.11.2006

Päivän lukuvinkki 2.0

"Kuluttamisen yksilöllistyminen on viime vuosiin asti ollut ainoita yksilön voimistuneen ”oman äänen” ja merkityksellisen elämän kaipuun areenoita ja kaiuttimia. Nyt myös kansalaisyhteiskunta on herännyt uuteen eloon. Edellisen luvun kertomus Kuukuppikunnan synnystä sekä tuhannet blogit, miljoonat postitukset internetin keskustelupalstoilla, graffitit kaupunkitilassa, sisustusbuumi ja yhä useammat arjen pienet ratkaisut ovat kaikki esimerkkejä oman äänen tavoittelusta ja käytöstä. Tarpeesta omaan itsenäiseen ääneen on tullut hyvinvoinnin perustarve."

Akseli Neuvosen ja Roope Mokan Sitralle kirjoittama raportti Yksilön ääni - hyvinvointivaltio yhteisöjen  ajalla (lataa pdf:nä) kannattaa ehdottomasti lisätä omalle lukulistalle.

Helppolukuinen (lue: sujuvasti kirjoitettu), monipuolinen ja ajatuksiaherättävä raportti antaa eväitä ja ideoita niin bloggajille, markkinoijille kuin mediatyöläisillekin. Muun muassa.

Yhdestä paketista löytyvät niin hyvinvointiyhteiskunta, yhteisöt, Yleisradio 2.0, kuluttamisen yksilöllistyminen, crowd sourcing kuin massakustoimintikin. Suosittelen lämpimästi!

10.11.2006

Ystäviä ja tuttavia

Ystäväni WoW-killan jäsen oli hetken poissaolon jälkeen tullut takaisin peliin, ja kertonut taisteluiden laannuttua, että häneltä oli löydetty leukemia.

Tällaiset viestit pysäyttävät aina, silloinkin kun sen kertoja on meille vain virtuaalisen maailman pelihahmo, jota emme ole koskaan edes tavanneet tai jonka nimeä emme tiedä. Ainoa yhdistävä tekijä voi olla vihollisten lahtaaminen Azerothissa.

Uudet digitaaliset yhteisöt ovat haastaneet ainakin omaa käsitystäni ystävistä ja tuttavista. Kokevatko esimerkiksi MySpacen aktiivit olevansa ystäviä Hanna Pakarisen kanssa, kun he ovat linkittyneet palvelussa toisiinsa?

On paljon bloginpitäjiä, jotka ovat minulle ajatuksineen ja ideoineen hyvinkin tuttuja, vaikken heitä muuten tunnekaan. Tunnen virtuaalisesti paljon ihmisiä, jotka saattavat kävellä ohitseni päivittäin kaupungilla.

Jäin itse miettimään keitä lasken nykyisin ystävikseni ja tuttavikseni, kun eräs suuri suomalainen mediatalo kävi jokin aika sitten esittelemässä tekemäänsä WOM-markkinointitutkimusta.

Siinä oli tutkittu muun muassa sitä, mistä ihmiset hankkivat tietoa ostoprosessien eri vaiheissa: mainonnasta, lehdistä, kaupoista, ystäviltä, internetistä... Heidän tekemänsä jaottelu olisi aiheuttanut ainakin minulle harmaita hiuksia.

Jos kysyn neuvoja blogissani tai saan vinkkejä toisen blogin pitäjältä, hankinko silloin tietoa a) netistä vai b) ystäviltä ja tuttaviltani? Minä valitsisin useimmiten jälkimmäisen vaihtoehdon.

Monissa uusissa välineissä viestintä on toistensa tuntemattomienkin ihmisten välillä hyvin henkilökohtaista. Minä laskisin blogini kommentoijat vähintäänkin tuttavikseni - en tosin heti ensimmäisen kommentin jälkeen.

Tuttavuus ja luottamus rakentuu verkossa aivan kuten muuallakin pikkuhiljaa.

16.10.2006

Bloggaa, saat porkkanaa

Business 2.0 -lehden Josh Quittner on käärinyt hihansa ja patistaa nyt kaikkia toimittajiansa bloggaamaan. Kun häneltä kysytään I Want Media'n haastattelussa miksi jokaisen toimittajan tulisi tehdä näin, hän vastaa:

"It's really important to me that my guys learn this stuff and live there because that's where the world is headed. It's totally consistent with their jobs as print journalists."

Quittner on varma siitä, että toimittajan työ muuttuu yhä voimakkaammin keskustelevaksi. Hänen mukaansa myös printtitoimittajien on paras olla aktiivisia siellä, missä keskustelua yhä useammin käydään, eli verkossa.

Lehti on lähtenyt kannustamaan toimittajia myös rahallisesti: Bloggaajat saavat extrapalkkaa sen mukaan, kuinka suosittuja heidän bloginsa ovat. Lisäpalkka määräytyy sivulatausten mukaan:

"well, to start, if your blog gets a 100,000 page views in a day, that would probably give you a couple of hundred bucks. No, you're not going to retire on it. The Business 2.0 blog has been around for two years, and it gets about 40,000 visits a week."

Tavoiteltavaa siis riittää. Business 2.0 pyrkii myös omalta osaltaan auttamaan toimittajia saavuttamaan lisäliikennettä. Lehti on pistänyt pystyyn kaikkien toimittajien merkinnät yhteen koostavan B2Day -blogin, jolla lienee melko lailla sama rooli kuin Imagen vastajulkaistulla blogilla.

Auttaako pieni porkkana siirtämään toimittajat blogosfääriin? Ja miksei sama logiikka voisi toimia myös muissa yrityksissä - lisätään vain omaan henkilökohtaiseen tuloskorttiin bloggaaminen omaksi kohdakseen?

30.9.2006

Itsesäätelyohjeet markkinoijille blogosfäärissä

Muuallakin keskustellaan ahkerasti markkinoijien toiminnasta blogosfäärissä ja muissa yhteisöllisissä medioissa: CGM-blogi ohjasi tutustumaan esitykseen markkinoijien itsesäätelyohjeiksi.

WOMMAn valmistelema ehdotus on nyt netissä kaikkien luettavana ja kommentoitavana. Ehdotus pyrkii tasapainottelemaan viestinnän yllätyksellisyyden ja avoimuuden välillä.

Lähtökohtana on fiksusti se, että ihmiset pitävät yhteisöllisen median sisällöntuottajina ensisijaisesti tavallisia ihmisiä, jotka eivät ole suorassa ansaintasuhteessa markkinoijiin.

Koska tämä media pohjaa pitkälti ihmisten väliseen luottamukseen, on markkinoijien WOMMAn mukaan oltava erityisen varovaisia, kun he pyrkivät hyödyntämään yhteisöllisiä medioita omassa myynnin edistämisessään.

Aivan kuten kaikessa markkinoinnissa, ei yhteisöllisissä medioissa tehtävä markkinointikaan saa johtaa ihmisiä harhaan. Eettisen toimintatavan peruspalikan WOMMA on tässä vaiheessa nimittänyt "Honesty ROI":ksi:

  • Honesty of Relationship: You say who you're speaking for
  • Honesty of Opinion: You say what you believe
  • Honesty of Identity: You never obscure your identity

Haasteena tulee eittämättä olemaan näiden tavoitteiden kirjaaminen jonkinlaiseksi järkeväksi ohjeeksi. Miten tehdä ohjeet, jotka antavat tilaa myös luovuudelle ja viihdyttämiselle?

Yllätyksellisyys, odotusten rakentaminen ja ennakkovinkkailu on aina ollut osa markkinointia, ja näitä keinoja halutaan pystyä hyödyntämään myös yhteisöllisessä mediassa tehtävässä markkinoinnissa.

Jonkinlaiset ohjeet tarvitaan, siitä tuntuvat markkinoijat olevan yhtä mieltä. Ehdotusta ei ole vielä kommentoitu, mutta jään mielenkiinnolla seuraamaan minkälaisiksi kommentit muodostuvat.

18.9.2006

Sertifioitua luomusisältöä

Jos omiin kokemuksiini on uskominen, on tänä syksynä saavutettu jokin läpimurto blogien, bloggaamisen ja muunkin yhteisöllisen viestinnän alueella. Viime talvena ja keväällä pyrimme kertomaan ihmisten itse tuottamien medioiden ilosanomaa asiakkaillemme, ja nyt tämä työ näyttää kantavan hedelmää.

Useat blogikoulutus, -konseptointi ja -seurantaspeksit ovat lähteneet asiakkaillemme ja projektit ovat vihdoin siirtyneet pelkältä suunnitelma-asteelta myös toteutuksiksi. Myyntityötä tähän on kyllä saanut tehdä. Suomalaisyritykset eivät lähde kovin helposti kokeilemaan uusia ratkaisuja: Miksi korjata jotain, joka ei ole rikki.

Itse olen näistä projekteista hyvin innoissani, sillä minusta yritysten tulisi toisaalta kuunnella yhä tarkemmin ihmisten sanomisia sekä samalla ryhtyä myös aitoon dialogiin heidän kanssaan. Blogit, wikit sun muut työkalut tarjoavat näihin hyvän mahdollisuuden.

Mutta innostukseeni sekoittuu tasaisin väliajoin myös epäilyä, varsinkin nyt kun olen taas joutunut vastaamaan samoihin kysymyksiin nimettömänä toimimisesta:

"Pitääkö sitä blogia ylläpitää meidän nimissämme vai kannattaisiko sitä pitää nimettömänä?"
"Eikös meidän kannattaisi käydä vastailemassa niihin blogeihin nimettömänä - viesti tuntuisi ehkä uskottavammalta?"

Vastatessani näihin kysymyksiin huomaan kuinka bloggaaja ja markkinoija minussa vääntävät kättä keskenään. Mutta vastaukseni ovat selviä: toiminta omalla nimellä, reilusti ja rohkeasti on minusta ainoa järkevä keino yritykselle toimia.

Epäilystä tämän vastauksen järkevyyteen herättää se, että moni on kanssani hyvin eri mieltä.

Tiedän kyllä, että yrityksen markkinointiviestien pukeminen kuluttajien itsensä tuottamien sisältöjen kaapuun voi toki toimia joskus, mutta Pete Blackshaw'n esittämä kysymys siitä tarvitsisiko nettisisällöilläkin olla oma luomumerkkinsä ei ole alkuhämmennyksen jälkeen yhtään tyhmempi.

Sen voisi kääntää myös muotoon "Onko ihmisillä oikeus tietää milloin he joutuvat markkinointiviestinnän kohteiksi?". Samaa on pohdittu viime aikoina niin Advertising Age'ssa että ClickZ'issäkin.

Blackshaw'lle olisi toisaalta helppo vastata vain, että ihmiset valitsevat kyllä itse aktiivisesti sisältönsä, ja jos yritys jää typerästä ja epäaidosta markkinointiviestinsä piilottamisesta kiinni, ei siinä häviä muut kuin yritys itse.

Luotan myös itse ihmisten älykkyyteen. Eihän kukaan pidä siitä, että häntä kusetetaan.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että monilla yrityksillä menee netissä puurot ja vellit sekaisin. Sanotaan, että halutaan käydä dialogia ihmisten kanssa, mutta lopputulema onkin vain perinteisen mainonnan keinoin tehtyä nettivideota. Me teemme filkan, jutelkaa te siitä.

Ja näinhän siinä käy pakostakin, jos yritys toimii netissä nimettömänä. Sen jälkeen jos totuus yrityksen toiminnasta tulee ilmi, jää yritykselle jäljelle vain selittäjän rooli. Mahdollisuus dialogiin on lopullisesti hukattu.

Toisaalta, en kai voi itse olla muuta mieltä, sillä eihän Digikkokaan ole aito luomublogi. Vai onko? Ja onko sillä oikeasti mitään väliä?

Blogilupaus

  • Irtoideoita, varastettuja ajatuksia ja outoja huomioita digimediasta minun, eli Pirkka Aunolan silmin.

    Työskentelen YLE Uudet palvelut -yksikössä strategisena suunnittelijana, ja seuraan työkseni digitaalisten ja interaktiivisten medioiden kehittymistä.

    View Pirkka Aunola's profile on LinkedIn

    Pirkka Aunola's Facebook profile

Täältä löydät

Lukuvinkkini

Kotipesäni muualla