Digikko

Tulevaisuuden netti-ilmaisua opettelemassa

Television, radion ja klippien parissa viime aikoina pyörineenä digipellenä tajusin äskettäin, että minun täytyy pitää varani, ettei sähköisen median todellisuus vie minua aivan liian syvälle.

Siinä missä painetun median edustajat tällä hetkellä opettelevat innolla liikkuvan kuvan käyttöä, tulee meidän sähköisten medioiden ihmisten harjoitella vähintään yhtä innokkaasti luettavaksi tarkoitettujen tekstien kirjoittamista.

Vaikka videot, netti-tv ja itsetekeminen ovat olleet viimeisten vuosien nettikomeettoja, taitaa todellisuus olla kuitenkin pitkään se, että hyvin merkittävä osa netissä vietetystä ajasta kulutetaan kirjoitettuja tekstejä.

Ainakin vielä kaikki audiovisuaalinen materiaali tarvitsee rinnalleen kirjoitetun tekstin, mutta kaikkien tekstien yhteyteen ei tarvita audiovisuaalista materiaalia.

Ryhdy kansalaiscopywriteriksi

Entäs jos bloggaajat ovatkin kansalaisjournalistien sijaan kansalaiscopywritereita? Viestinnän ja markkinoinnin rajojen hämärtyminen tuli mieleeni, kun luin DN:n juttua ruotsalaisesta Blogvertiser-firmasta (via Taloussanomat).

Ruotsalainen Blogvertiser on palvelu, joka auttaa mainostajia luomaan keskustelua ja kohua tuotteiden tai palveluiden ympärille. Se välittää yksityisille bloggaajille yritysten toimeksiantoja, joiden perusteella blogien pitäjät kirjoittavat merkintöjä.

Tällaisen ajattelun mukaan bloggaajaa ei ole toimittaja vaan copywriter. Siinä missä yritykset lähettävät toimittajille tiedotteita ja kutsuja tapahtumiin juttujen toivossa, Blogvertiser pestaa bloggaajat tekemään heille mainontaa.

Maksettua mainoskirjoittamista harjoittava Hanna Fridén perustelee omaa toimintaansa muun muassa sillä, että toisetkin toimivat näin:

Hon jämför reklamtexterna på bloggar med modemagasinens shoppingguider, där tidningar kan få grejer skickade till sig som de sedan använder.

- Där är det nästan ett större problem eftersom folk har mer tillit till tryckta medier än vad man har till bloggar, menar hon.

Totta, paitsi että yritykset eivät kuitenkaan maksa toimittajille näistä jutuista. Mutta onko sillä merkitystä tehdäänkö bloggajista kansalaisjournalisteja vai -copywritereitä?

Hoituisiko markkinoijien homma helpommin kontaktoimalla bloggaajia suoraan? Tekemällä hyviä ja erilaisia tuotteita, joita kutsuisi myös bloggaajat testaamaan?

Kuinka blogimainstriimiä sinä olet?

Techcrunch julkaisi epävirallisen Top 64 -listan siitä, mitä feedejä Google Readeriä käyttävät ihmiset tilaavat. Listalla on tietenkin eniten teknologiaa ja uutisia, kuinkas muutenkaan.

Top-listan kärjessä oleva BBC on tietenkin omalla listallani, mutta muuten en taida päästä ihan blogimainstriimiin tilauksillani. Humanistin lista on painottunut vähän vähemmän teknologiaan.

Minä sain 11/64, entä itse?

Vai että rekisteröintinumero Areenaan?!

Täytyy sanoa, että itsellänikin hypähti sydän jotakuinkin kurkkuun, kun luin eilen illalla pikaisesti HS:n uutisen Yleisradio rajaa verkkopalveluaan tv-maksun maksaneille.

Ensireaktion jälkeen tavasin uutisen parikin kertaa, ja tajusin, että voihan asian toki näinkin ilmaista, mutta hieman tarkoituksenhakuista, eli myyvää, valikointia on tässä harjoitettu.

"Ensi vuoden alusta Ylen Areena -palvelun käyttöön tarvitaan rekisteröintinumero, jonka saavat vain tv-maksunsa maksaneet. Areena on palvelu, jossa ohjelmia voi katsoa ja kuunnella sen jälkeen, kun ne on lähetetty televisiosta tai radiosta. Lisäksi Areenassa on Elävä arkisto."

Tämä on sikäli väärin, että palvelun käyttöä varten ei aina tarvitse rekisteriöintinumeroa. Areenaan pääsevät kaikki ja suurin osa sisällöstä on kaikkien katseltavissa ja kuunneltavissa aivan kuten nytkin.

TV-maksun on suunniteltu avaavan sisältöä tätä laajemmin. Osa YLEn ohjelmistosta - mahdollisesti esimerkiksi erityisesti Areenaa varten hankittua ohjelmistoa - on saatavilla vain "kanta-asiakkaillemme".

Viestinnällä on tapana epäonnistua usein, mutta onneksi tämä uutinen ei pitänyt paikkaansa. Jos olisi, olisin varmasti irtisanoutunut saman tien.

Tunnemedia on siellä missä ihmiset kohtaavat

Tunne voitti järjen mediassa, Veijo Hietala väittää uudessa kirjassaan.

Media tarvitsee ihmisiä ja aitojen tunteiden kokemusta, eikä ole sinänsä mitään uutta. Juttuja on aina pyritty tekemään ihmisten kautta, mutta missä vaiheessa tämä pääsi unohtumaan?

Taloussanomat on haastatellut Hietalan lisäksi tunnejuttuunsa myös Jyväskylän yliopiston journalistiikan professori Raimo Salokangasta.

Herrojen näkökulmien ero yksityisyyden tulosta mediaan on ilmeinen, ja erittäin mielenkiintoinen.

Siinä missä Hietalan mielestä tunteiden tulo liittyy uusromantiikan aikaan astumisesta, näkee Salokangas päällimmäisenä syynä median globalisoitumisen ja reaaliaikaisuuden synnyttämän tiukan kilpailun, joka on tehnyt myös yksityisestä kauppatavaraa.

Itse olen ajatellut, että yksityisyyden voimakkaampi esilletulo mediassa johtuisi osaksi myös siitä, että tavallisilla ihmisillä on aiempaa paremmat työkalut tuoda itsensä esille.

Verkon synnyttämä minämedia on tuonut tavalliset ihmiset ja aidot tunteet esille paljon aiempaa laajemmin, ja yhä suurempi osa mediakulutuksesta suuntautuu tähän minämediaan.

Media ei siis tuo yksityisyyttä kauppatavaraksi vain siksi, että kilpailu on globaalia ja reaaliaikaista, vaan myös siksi, että kuluttajat ovat hämmentäneet omilla toimillaan mediakenttää uusiksi.

Ja vaikka perinteinen media tarttuukin yhä hanakammin ihmisiin, on minusta todellinen tunnemedia vielä verkossa. Tunteet ovat aidosti pinnassa siellä, missä ihmiset keskustelevat ja kohtaavat.