« Mikä media kuolee seuraavaksi? | Pääsivu | Vastuullisia yrityskansalaisia »

3.6.2007

Vaativimmat ja vähiten vaativat mediat

Olen jostain mystisestä syystä ollut lähes koko vuoden 2007 puolivauhtinen, aivan konkreettisesti. Näin voimien palattua on hyvä katsoa taaksepäin ja listata henkilökohtainen puolikuntoisen ihmisen mediakarttani, toisin sanoen mitkä ovat vaativimmat ja mitkä vähiten vaativat mediat.

Eli tässä siis lista siitä, missä järjestyksessä luovuin medioista, kun kroppa ei toiminut täydellä teholla, eikä mielikään ollut valmis vastaanottamaan uutta:

  1. Kirjat. Ei pystynyt, ei sitten millään. Mielikuvitus ei laukkannut tarpeeksi nopeasti ja keskittymiskyky oli nollassa, joten kirjoista oli luovuttava aivan ensimmäisenä. Tällä viikolla tartuin tosin ensimmäistä kertaa kirjaan, kiitos Kanervalle Uudesta ulkokultaisen käytöksen kirjasta!
  2. Blogit. Aivan liian paljon uusia ajatuksia, joiden sulattaminen olisi vienyt liikaa voimia. Oli pakko jättää väliin myös kirjoittaminen, koska uusia ajatuksia ei syntynyt millään.
  3. Sanomalehdet. Jätin jopa iltapäivälehdet väliin, tosin vain siksi, että energiani riittivät ainoastaan iltapäivälehtien sisällöstä vihaiseksi tulemiseen. Suosittelen IS- ja IL-paastoa kaikille, vaikkei voimien riittämisestä olisikaan huolta.
  4. Radio. Lähetysvirtaradio pysyi mukana väsyneimmätkin hetket, mutta tiukat toimitetut ohjelmat oli pakko jättää väliin. Niinpä iPodini on vieläkin täynnä tilattuja ohjelmia, joita voisin nyt kuunnella, jos soittimen virtapiuha ei vain olisi kadonnut hääjuhlissa...

Kaikkein vähiten vaativimmiksi, eli väsyneenäkin vastaanotettaviksi medioiksi päätyivät omalla listallani televisio ja netti - kunhan vain vältteli niiden vähänkään älyllisempää sisältöä.

Epämääräisen pujottelun 50 televisiokanavan välillä (yllättävän monelta tulee aina tekstiviestiohjelmia ja tosi-tv:tä samaan aikaan) voitti ainostaan YouTube, tuo mainio lähetysvirtatelevisio, joka puristaa kaiken muutaman minuutin sieviin slotteihin.

YouTubessa erityisen hyvin toimi päivän katsotuimpien videoiden lista. Sen kun surfasi läpi, sain olla täysin varma siitä, etten minä tainnut olla ainoa väsynyt ihminen tässä maailmassa.

Radio, sanomalehdet ja kirjat ovat jo nousseet takaisin listalleni, blogien aika on nyt. Television voisin oikeastaan luovuttaa jollekin vähän väsyneemmälle.

Viittaus

Viittausosoite tähän kirjoitukseen:
http://www.typepad.com/services/trackback/6a00d8341c093653ef00df351d3eb08833

Listed below are links to weblogs that reference Vaativimmat ja vähiten vaativat mediat:

Kommentit

Tervetuloa takaisin!

Kiinnostavaa. Ei siis tarvitsekaan tuntea huonoa omaantuntoa jos ei jaksa lukea kirjoja? Mahtavaa... mäkin haluun!

Miikka: Kiitos. Otan nyt alkuun rauhallisesti - tänään luin jo monta blogia. Huomenna ehkä jo kirjoitan lisää.

Zepa: Kaikkien mahdollisten nimeen poistan huonon omatuntosi kirjojen lukemattomuudesta. :-)

Verify your Comment

Kommentin esikatselu

This is only a preview. Your comment has not yet been posted.

Working...
Your comment could not be posted. Error type:
Your comment has been posted. Post another comment

The letters and numbers you entered did not match the image. Please try again.

As a final step before posting your comment, enter the letters and numbers you see in the image below. This prevents automated programs from posting comments.

Having trouble reading this image? View an alternate.

Working...

Kommentoi

Lukuvinkkini

Facebookissa

  • Henkilön Pirkka Aunola Facebook-profiili

Jaikussa

Soi juuri nyt

Blog powered by TypePad