« Haluaisitko jakaa koko digitaalisen elämäsi? | Pääsivu | Tuleva kansanedustaja etsii jo avustajaa »

26.2.2007

Keskity siihen minkä osaat - ja linkitä loput

Olen viime aikoina ihmetellyt pitkän linjan journalistien marmatusta siitä kammottavasta tosiasiasta, että heidän on täytynyt raahautua Susan Kurosen kirjan julkaisutilaisuuteen. Mistä moinen marina?

Oma arvaukseni on, että journalistit murehtivat itse asiassa murenevaa portinvartijarooliaan. Siinä missä he ennen saivat itse päättää mistä kirjoittivat, joutuvat he yhä useammin "alistumaan" kansan tahtoon.

Tosin se, kuinka journalistit päätyvät ajattelemaan, että "meidänkin on pakko kirjoittaa Susan Kurosesta" on minulle täysi mysteeri. Päätöksenteon vaiheessa ilmassa täytynee sinkoilla epämääräinen sekoitus dataa ja stereotypioita.

Mutta täytyykö kaikkien oikeasti tehdä juttuja siitä mistä kaikki muutkin tekevät? Onko YLEn ja HS:n vahvuus julkkisjuttujen kirjoittamisessa? Jeff Jarvis tarjoaa medioille käytännöllisen ja eittämättä toimivan vinkin tulevia kurostapauksia varten: Tehkää vain se, minkä osaatte hyvin - ja hoitakaa loput linkittämällä.

Ajatus on selkeä: Kirjoittakaa kirjankansien julkistamisesta lyhyt uutinen ja linkittäkää muiden tekemiin laajempiin aihekokonaisuuksiin.

Tämä toimintamalli ei toki poista sitä tosiasiaa, että uutisagendan asettavat yhä useammin muut kuin toimittajat. Mutta ehkä näin toimimalla omat resurssit voisi ohjata olennaiseen, parhaaksi kun ei tulla sörkkimällä vähän sinne sun tänne.

Samalla voisimme säästää tähtitoimittajat häpeäntunteelta.

Viittaus

Viittausosoite tähän kirjoitukseen:
http://www.typepad.com/t/trackback/607601/16417834

Alla on listattuna linkki blogeihin, jotka viittaavat kirjoitukseen Keskity siihen minkä osaat - ja linkitä loput:

Kommentit

Jotenkin ajattelisin, ettei se ole kansa joka vaatii Kurosjuttuja, vaan mediapomot? Sitten on vain mentävä paikalle todistamaan "historiaa".

Niinpä! Olihan se toki historiallinen hetki, tavallaan.

Mutta miten ihmeessä mediapomojen ja uutispäällikköjen maailma ei kohtaa toimittajien maailmaa?

Ja jos kerran kurosjutut myyvät Seiskaa ja iltapäivälehtiä, ei kai se nyt suoraan tarkoita sitä, että samat jutut myisivät Hesaria ja YLEäkin?

Kommentoi

Jos sinulla on jo TypePad- tai TypeKey-tunnukset, Sign In

Blogilupaus

  • Irtoideoita, varastettuja ajatuksia ja outoja huomioita digimediasta minun, eli Pirkka Aunolan silmin.

    Työskentelen YLE Uudet palvelut -yksikössä strategisena suunnittelijana, ja seuraan työkseni digitaalisten ja interaktiivisten medioiden kehittymistä.

    View Pirkka Aunola's profile on LinkedIn

    Pirkka Aunola's Facebook profile

Täältä löydät

Lukuvinkkini

Kotipesäni muualla