Moraalisen panikoinnin ja digitaalisen uskon välissä tasapainottelua

"Cutting and pasting isn’t cheating if you’ve read and understood
it; that’s just getting inspiration." Boy, aged 10

Demos.co.uk:n viimeisin julkaisu Their space (pdf) oli vallan mainiota sunnuntai-illan luettavaa. Opettamisen ja oppimisen muutoksiin digitaalisessa maailmassa keskittyvää teosta ei kannata jättää lukematta sillä perusteella, ettei itse satu työskentelemään koulumaailmassa.

Bloggaajille ja muille digimeressä iloisesti uiville ei tarvinne enää vakuuttaa, että digitaaliset mediat ovat arkipäiväistyneet. Mutta Their space'ssä murehditaan sitä, ettei tämä arkipäivistymisen ajatus ole päässyt osaksi päätöksentekijöiden käsitystä digitaalisuudesta.

Elämme yhteiskunnassa, jossa ajatus digitaalisuuden kasvavasta läsnäolosta arjessamme on jollain tasolla epämiellyttävä hyvin merkittävälle osalle aikuisista.

Vanhemmat kyllä haluavat, että heidän lapsensa oppisivat elämässä tarvittavia taitoja, vaikkapa neuvottelukykyä, kanssakäymisen taitoa tai erimielisyyksien selvittämistä. Mutta heidän oma kyvyttömyytensä ymmärtää digitaalista maailmaa estää heitä ymmärtämästä, että esimerkiksi netti ja tietokonepelit voivat myös opettaa näitä taitoja.

Kun yhdistetään uuden teknologian ymmärtämisen epävarmuus iltapäivälehtien "Mies löysi alaikäisen seksikumppanin netistä" -lööppeihin, on lopputuloksena helposti ehdottomat kiellot, moraalinen panikointi. Toista ääripäätä mediassa pääsevät kyllä edustamaan omaa syvää digitaalista uskoaan saarnaavat ihmiset, mutta totuus tuskin löytyy sieltäkään päästä janaa.

Koulut sulkevat koneiltaan pääsyn MySpace'en ja YouTubeen, eikä pahaan IRC-Galleriaan saa mennä edes kotoa.

Vanhemman sukupolven digitaalinen epävarmuus voi pahimmillaan johtaa siihen, että lapset menettävät turvallisia ympäristöjä, joissa he voisivat opetella puntaroimaan verkon eri sisältöjen uskottavuutta.  Informaatioyhteiskunnassa kuitenkin juuri tämä taito olisi ehkäpä olennaisin opittava.

Hannah Green ja Celia Hannon valottavat julkaisussaan nuorten digimedian käyttöä monelta kantilta.

Eräs mielenkiintoinen havainto oli se, että heidän mukaansa suurin osa brittinuorista käyttää digitaalisia medioita olemassaolevien ystäväverkostojen lujittamiseen sen sijaan, että he keskittyisivät uusien verkostojen rakentamiseen.

Näinhän se on varmasti suurimmalle osalle suomalaisistakin verkonkäyttäjistä - täytyy myöntää, että omat kokemukseni aktiivisesta sisällöntuottamisesta voivat joskus johtaa harhaan. Tai ehkä uusien ihmisten tapaamisen ja verkottumisen aika tulee vasta joskus myöhemmin, koulun jälkeen?

Ainakin itselleni esimerkiksi blogosfäärin suurin ilo on ollut kaikista uusista ihmisistä (vain pari mainitakseni), joita en ilman omaa virtuaalista kotipesääni olisi ehkä koskaan tavannut, ja jotka ehkä saan jatkossa tuntea paremminkin.

Comments

[Kirjoittanut: Marinadi]

Olen tietysti vähän ääriesimerkki, mutta minulle blogosfääri on ollut viimeisen puolentoista vuoden pitkälti niitä uusien verkostojen kehittämistä, ja tänä aikana syntyneet lukuisat uudet tuttavuudet ovat suurelta osin blogien ansiota.

"Vanhat" kaverini eivät edes oikeastaan juuri lue blogejani, joten sinällään se ei toimi niiden suhteiden lujittamisessa.

Ja kuten mainitsit, niin oma vaikutuksensa on varmasti sillä, ettei ole samaa muuta "pörräämistä" kuin esimerkiksi opiskellessa, jolloin uusia naamoja kohtasi muuta kautta varsin helposti.

[Kirjoittanut: Pirkka]

Itse havahduin joskus siihen, että tunnuin tutustuvan uusiin ihmisiin vain työpaikkaa vaihtaessa.

Arki imaisee niin helposti sisäänsä, ettei sitä edes tunnista uusia mielenkiintoisia ihmisiä ympärillään.

Täytyy myöntää, että en oikeasti muista, milloin olisin viimeksi tavannut niin monta täysin uutta ihmistä kuin viime perjantaina!

Kiitos siis kutsusta sinulle, Mari! Ja kiitos kuuluu samalla myös blogeille!

[Kirjoittanut: Tuija]

Moraalisesta panikoinnista tuli mieleen vinkkiteksti, jonka joku toimittaja viime vuoden puolella (ehkä joulukuussa) kirjoitti sinänsä varmasti hyvää tarkoittavaan juttuun juttuunsa internetin vaaroista. Se meni jotenkin näin että "ihan hyvää hyvyyttään äiti julkaisee lapsestaan kuvia blogiinsa, ja törmää niihin seuraavana päivänä internetin lapsipornosivuilla".

Eh.

[Kirjoittanut: PerttuT]

Sehän on koko webin isoin ongelma, että täällä voi tehdä kaikenlaista hienoa ilman että muut kuin osallistuva piiri näkee, kuulee ja kokee (ongelma siis siitä näkökulmasta, että ulkopuoliset pysyvät ulkopuolisina eivätkä näe mahdollisuuksia). Toisaalta se on tietysti hirveän hyvin synkassa sen ajatuksen kanssa, että ihmiset ovat valtavan erilaisia ja yksilöllistyvät/heimoutuvat koko ajan yhä enemmän. Nuoremmille sukupolville sirpaloitunut yhteiskunta on jo aika luonteva asia ja netti siinä sivussa sitten työkalu joka estää sen että asia ei pääse häiritsemään.

Lapsena minä huolestuisin vanhemmistani... (onneksi omani olen jo nettiin töninyt...).