Sertifioitua luomusisältöä
Jos omiin kokemuksiini on uskominen, on tänä syksynä saavutettu jokin läpimurto blogien, bloggaamisen ja muunkin yhteisöllisen viestinnän alueella. Viime talvena ja keväällä pyrimme kertomaan ihmisten itse tuottamien medioiden ilosanomaa asiakkaillemme, ja nyt tämä työ näyttää kantavan hedelmää.
Useat blogikoulutus, -konseptointi ja -seurantaspeksit ovat lähteneet asiakkaillemme ja projektit ovat vihdoin siirtyneet pelkältä suunnitelma-asteelta myös toteutuksiksi. Myyntityötä tähän on kyllä saanut tehdä. Suomalaisyritykset eivät lähde kovin helposti kokeilemaan uusia ratkaisuja: Miksi korjata jotain, joka ei ole rikki.
Itse olen näistä projekteista hyvin innoissani, sillä minusta yritysten tulisi toisaalta kuunnella yhä tarkemmin ihmisten sanomisia sekä samalla ryhtyä myös aitoon dialogiin heidän kanssaan. Blogit, wikit sun muut työkalut tarjoavat näihin hyvän mahdollisuuden.
Mutta innostukseeni sekoittuu tasaisin väliajoin myös epäilyä, varsinkin nyt kun olen taas joutunut vastaamaan samoihin kysymyksiin nimettömänä toimimisesta:
"Pitääkö sitä blogia ylläpitää meidän nimissämme vai kannattaisiko sitä pitää nimettömänä?"
"Eikös meidän kannattaisi käydä vastailemassa niihin blogeihin nimettömänä - viesti tuntuisi ehkä uskottavammalta?"
Vastatessani näihin kysymyksiin huomaan kuinka bloggaaja ja markkinoija minussa vääntävät kättä keskenään. Mutta vastaukseni ovat selviä: toiminta omalla nimellä, reilusti ja rohkeasti on minusta ainoa järkevä keino yritykselle toimia.
Epäilystä tämän vastauksen järkevyyteen herättää se, että moni on kanssani hyvin eri mieltä.
Tiedän kyllä, että yrityksen markkinointiviestien pukeminen kuluttajien itsensä tuottamien sisältöjen kaapuun voi toki toimia joskus, mutta Pete Blackshaw'n esittämä kysymys siitä tarvitsisiko nettisisällöilläkin olla oma luomumerkkinsä ei ole alkuhämmennyksen jälkeen yhtään tyhmempi.
Sen voisi kääntää myös muotoon "Onko ihmisillä oikeus tietää milloin he joutuvat markkinointiviestinnän kohteiksi?". Samaa on pohdittu viime aikoina niin Advertising Age'ssa että ClickZ'issäkin.
Blackshaw'lle olisi toisaalta helppo vastata vain, että ihmiset valitsevat kyllä itse aktiivisesti sisältönsä, ja jos yritys jää typerästä ja epäaidosta markkinointiviestinsä piilottamisesta kiinni, ei siinä häviä muut kuin yritys itse.
Luotan myös itse ihmisten älykkyyteen. Eihän kukaan pidä siitä, että häntä kusetetaan.
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että monilla yrityksillä menee netissä puurot ja vellit sekaisin. Sanotaan, että halutaan käydä dialogia ihmisten kanssa, mutta lopputulema onkin vain perinteisen mainonnan keinoin tehtyä nettivideota. Me teemme filkan, jutelkaa te siitä.
Ja näinhän siinä käy pakostakin, jos yritys toimii netissä nimettömänä. Sen jälkeen jos totuus yrityksen toiminnasta tulee ilmi, jää yritykselle jäljelle vain selittäjän rooli. Mahdollisuus dialogiin on lopullisesti hukattu.
Toisaalta, en kai voi itse olla muuta mieltä, sillä eihän Digikkokaan ole aito luomublogi. Vai onko? Ja onko sillä oikeasti mitään väliä?
Millä ihmeen logiikalla joku saa päähänsä, että anonyymi someguyontheinternet on uskottavampi kuin nimellä blogaava?
Ei ole, vaikka tiedettäisiinkin että firman markkinointitroidit siinä suoltaa osta osta osta, niin se silti luotettavampaa kuin joku anonyymi kommentti joka sanoo "vitsit et tää on tosi siistiä. OSTA OSTA OSTA", koska konteksti tiedetään ensimmäisessä.
btw. firmojen julkisuudenhallinnasta niin Tuija taisi antaa juuri esimerkin onnistuneesta julkisuuden hallinnasta internetissä.
Kirjoittanut: zache | 18.9.2006 klo 21.26
Itse luottaisin myös aika pitkälti ihmisten älykkyyteen, ja, ennen kaikkea ns. hyvien esimerkkien vaikutukseen.
kuitenkin case-kokoelma tapauksista, joissa firma on yrittänyt kus.. sumuttaa kuluttajaa, näyttää kasvavan koko ajan. Yllä mainitut lonegirl15 ja cola eivät kuitenkaan ole ihan ekoja. Eivätkä vikoja.
Tulokset eivät kuitenkaan käsittääkseni ole olleet hirveän mairittelevia. Mikä toimii lyhytjänteisesti, ei välttämättä ole kokonaisuuden kannalta ollenkaan hyvä, ainakaan pitemmän päälle.
Harmi, ettei kukaan pidä (webi)galleriaa näistä tapauksista: sellainen globaali "THE f*ck ups in social network marketing".
Kyselyjen määrä voisi laskea.
No, routa opettaa ja siperia ajaa porsaan kotiin.
Tai sitten voi olla, että kuluttajat vain tottuvat noihin "ai cokis piti feikkiblogia - hohhoijaa, big deal".
Kirjoittanut: Eero | 19.9.2006 klo 0.15
>"Onko ihmisillä oikeus tietää milloin he joutuvat markkinointiviestinnän kohteiksi?"
Minusta on, ja siinä on printti- ja sähköisen median luotetuilla joukkoviestintäbrändeillä kyllä saumaa nähdäkseni.
Netti on täynnä kaikenlaista hauskaa huttua, mutta todellisuuteen ankkuroituakseen sitä kaipaa myös jotakin, johon voi luottaa olematta ihan koko ajan täysillä varuillaan.
Kirjoittanut: Tuija | 19.9.2006 klo 0.25
"Tai sitten voi olla, että kuluttajat vain tottuvat noihin "ai cokis piti feikkiblogia - hohhoijaa, big deal"."
Niinpä. Mutta minusta markkinoijien pitäisi olla tilivelvollisia sekä meille kuluttajille että toisille markkinoijille.
Yhden ja useamman töppäilyt voivat pahimmillaan kaventaa kaikkien toimintamahdollisuuksia - vähän niin kuin pop up -mainoksia yhä käyttävät firmat rapauttavat koko nettimainontaa ärsyttämällä ihmisiä ja ohjaamalla ihmisiä ottamaan erinäisiä mainonnanestoja käyttöön.
Eivät ihmiset vihaa mainontaa - näkeehän sen vaikka YouTubessa, jossa ihmiset vapaaehtoisesti katselevat parhaimpia filkkoja.
Vihaa herättävät varmasti keskeyttäminen, harhaanjohtaminen, valehteleminen ja tyhmänä pitäminen.
Kirjoittanut: Pirkka | 19.9.2006 klo 22.34
Kuten Pirkka, joudun itsekin (liiankin) jatkuvasti selittämään asiakkaillemme, miksi on järkevämpää esiintyä netissä reippaasti omalla ja firman nimellä. Olen yrittänyt yksinkertaistaa selityksen siihen muotoon, että netti ei ole sen kummoisempi paikka, kuin vaikkapa ravintolakaan. Kaksi esimerkkiä:
1) Istumme ravintolassa ja minä ja seuralaiseni haukumme Nokian kännykkää sen verrran kovalla äänellä, että viereisiinkin pöytiin kuuluu. Viereisessä pöydässä istuu sattumalta Anssi Vanjoki, joka kääntyy pöytäämme kohti, esittelee itsensä "Matti Mäkisenä" ja sanoo olevansa sitä mieltä, että Nokian kännykät ovat kyllä oikeasti ihan parhaita.
2) Sama tilanne, mutta Vanjoki, joka mitä suurimmalla todennäköisyydellä siis kuulee puheemme, ei reagoi mitenkään.
Kyllähän molemmat tilanteet aika absurdeja olisivat elävässä elämässä ja saisivat Nokian näyttäytymään aivan eriskummallisessa valossa.
Tuntuu siis siltä, että suurin osa yrityksistä pitää huijaamista blogosfäärissä ihan pohdinnan arvoisena asiana, kun taas harvalle tulisi edes mieleen esiintyä väärällä nimellä kyseisessä ravintola-casessa .
En ole itse keksinyt asiaan muuta selitystä, kuin sen, että blogaaminen on vielä niin uutta ja ihmeellistä, että edes kaikkein normaaleimmatkaan käyttäytymissäännöt eivät tunnu pätevän siellä (siis täällä :-).
PS: Tästä saattaisi muuten saada aika mediaseksikkään tutkimuksen aikaan: "72% yrityksistä harkitsee kuluttajien huijaamista netissä..."
Kirjoittanut: Siukosaari | 19.9.2006 klo 23.19
Minä alan vähitellen jo turhautua tämän asian pohtimisen kanssa, mutta kuten Mikko tuossa sanoi, niin yllättävän monelle huijaaminen tulee jostain syystä mieleen...
Siinä ei auta turhautua vaan selittää asia ehkä noin sadatta kertaa uudestaan.
Ja tuossa selittämisessä tämä Anssi Vanjoki -esimerkki on ollut monesti apuna. Kiitos sen vinkkaamisesti silloin joskus! :-)
Kirjoittanut: Pirkka | 19.9.2006 klo 23.28