30 sekunnin tv-spottien kuolemaa pitkään ennustanut Joseph Jaffe on riemuissaan siitä, että hänen ennustuksensa näyttävät pikkuhiljaa toteutuvan.
Australialainen Fosters on päättänyt lopettaa tv-mainonnan kokonaan Yhdysvalloissa ja siirtää koko tv-budjetin nettiin. WSJ:n artikkelissa Fostersin markkinointipomo Gary Cattell ilmoittaa, että tämä päätös pitää, jos vaikka ensimmäiset suuremmat nettikokeilut eivät toisi odotettuja tuloksia.
Päätös pitää varmasti siksi, koska yritysten täytyy siirtyä sinne, minne ihmiset ovat jo siirtyneet. Sitä paitsi tarjoaahan netti yrityksille paljon enemmän mahdollisuuksia yhdessä tekemiseen, unohtamatta perinteistä tv-kerrontaakaan. Vain tyhmä jättää tällaisen mahdollisuuden käyttämättä.

Onkohan jo kyse siitä, että ihmiset ovat siirtyneet televisiosta nettiin? Ei kai sentään, tokihan televsiota vielä katsotaan.
Vai onko kyse siitä, että netissä vain kontaktihinta on toistaiseksi hyvin paljon edullisempi?
Kolmanneksi tulee mieleen, että televion katselu on seuraavien sukupolvien myötä muuttumassa, kun nykyiset nuoret ja nuoret aikuiset ovat omaksumassa on demand -ajattelun. Televisiota katsotaan silloin, kun halutaan ja mitä halutaan katsoa, ei ennalta määrättyinä aikoina mitä tv-kanava haluaa näyttää.
Minä olen huomannut, että hankittuani tallentavan kiintolevyllisen digiboksin reilu vuosi sitten, en ole juuri enää vaivautunut välittämään ohjelmien aikatauluista, koska voin katsoa ne myöhemmin, kun huvittaa.
Samalla mainokset jäävät katsomatta.
Kirjoittanut: Tero Lehto | 4.8.2006 klo 20.06