« Seiska uhkaa oikeudella | Pääsivu | Mitkä palvelut kuvaisivat parhaiten web 2.0:aa? »

1.6.2006

Sanainflaatio

Tuohtuneena sitä saataa päästellä suustaan niin suuria sanoja, että niiden ääneen sanominen tuntuu jälkikäteen liioittelulta.

Viimeisten viikkojen aikana olen itse ainakin kuullut sanan sananvapaus niin monta kertaa omasta mielestäni totaalisen väärässä kontekstissa, että olisin valmis tekemään siitä kesän ajaksi joko Voldemortin tai kymmentä käskyä mukaellen sanan, jota ei nyt vain saisi turhaan lausua.

Oman kamelini selän katkaisi tänä aamuna asia, joka ei onneksi liittynyt enää mitenkään Lordiin.

Hesarin jutussa radion toimiluvista kerrottiin, kuinka SBS Finlandin toimitusjohtaja Leena Ryynänen oli tuohtunut siitä, että ministeriö oli määritellyt prosenttiosuuksin kuinka paljon kanavilla pitää olla puhetta.

"Se on sananvapauden rajoittamista", Ryynänen sanoi.

Jaa-a. Ainakin minä olen mieltänyt sananvapauden rajoittamisen hieman toisin. Leena tuskin nimittäin viittasi siihen, etteikö radioissa saisi puhua mitä sylki suuhun tuo. Sitä hienoa sananvapautta niissä monissa kaupallisissa radioissa kyllä käytetään jo nyt.

Jos median edustajat kerran käyttävät sananvapautta leväperäisesti, niin kyllä me muutkin olemme siihen viime aikoina sortuneet.

En tiedä missä mallissa mediakasvatus on kouluissamme - joku viisampi voisi minua valistaa - mutta tuntuu siltä, että yllättävän monella ihmisellä ei ole aavistustakaan, mitä se sananvapaus oikein on.

Keskustelupalstoja ja muita yhteisöllisiä medioita ylläpitävät yritykset voisivat pistää hynttyyt yhteen ja toteuttaa raflaavan sananvapauskampanjan. Jos sillä saisi vaikka taottua ihmisten päähän, että sananvapaus ei ole yhtä kuin lupa herjata, synnyttää vääriä huhuja tai uhkailla. Ei vaikka kuinka olisi vihainen.

Jos joku kirjoittaisi minun blogissani törkeyksiä ja asiattomuuksia, kyllä minä saisin ne viestit poistaa. Järkeväähän se ei olisi, koska kirjoittelu vain lisääntyisi ja se löytäisi itselleen uuden kodin, mutta ei viestien poistaminen minusta tekisi lain edessä sananvapauden rikkojaa.

Mieleeni tulee Iso-Britanniassa lentokenttien seinillä olevat pienet taulut, joissa lukee jotain malliin: Työntekijöillämme on oikeus tehdä töitä ilman että heitä herjataan tai haukutaan. Se olisi lienee ihan mallikas sääntö näin verkkomaailmassakin.

Mediakin veti Lordi-kohun perusteluiksi sananvapauden minusta kovin hatarin perustein. Koska Matti sanoi ja perusteli samaa asiaa blogissaan hyvin, niin lainaan tässä häntä:

"--- kansalaisten esittämään mediakritiikkiin vastaaminen sananvapauden puolustamisella on tällaisessa tapauksessa kuin hiirtä ampuisi norsupyssyllä. Täysin väärä ase ja perustelut, ja siksi en yhtään ihmettele miksi kriitikot kokivat röyhkeänä sen, kun media vastasi mediakritiikkiin puolustautumalla sananvapauden ja median riippumattomuuden suojan taakse."

Eiköhän meidänkin mediamme sananvapautta uhkaa ennemminkin vaikkapa median ja päättäjien hyvä veli -verkoston selkääntaputtelu ja asioiden peittely. Kyllä ne oikeat sananvapauden uhat ovat jotain ihan muuta.

Viittaus

Viittausosoite tähän kirjoitukseen:
http://www.typepad.com/t/trackback/607601/5010681

Alla on listattuna linkki blogeihin, jotka viittaavat kirjoitukseen Sanainflaatio:

Kommentit

Pilkunviilausta: Osoitit jännittäviä tapoja käyttää sanaa "lienee" peräkkäin toisen verbin kanssa ainakin kolme kertaa. Se ei ole lienee varmaankaan kielioppisääntöjen mukaista :)
Tomppa "itsehän olen täydellinen"

:-) Onneksi on omat oikolukijat, kiitos Tomppa!

Lienee ja -kin-päätteen käyttö ovat omia kompastuskiviäni, jotka huomaan omista teksteistäni aina vasta myöhemmin.

Kommentoi

Jos sinulla on jo TypePad- tai TypeKey-tunnukset, Sign In

Blogilupaus

  • Irtoideoita, varastettuja ajatuksia ja outoja huomioita digimediasta minun, eli Pirkka Aunolan silmin.

    Työskentelen YLE Uudet palvelut -yksikössä strategisena suunnittelijana, ja seuraan työkseni digitaalisten ja interaktiivisten medioiden kehittymistä.

    View Pirkka Aunola's profile on LinkedIn

    Pirkka Aunola's Facebook profile

Täältä löydät

Lukuvinkkini

Kotipesäni muualla